Jos ei heilaa Hellboy-heinäkuussa, niin hyvä. Saa lukea Hellboyta rauhassa sitten. Ja kutoskirjan kohdalla rauha on tervetullut olotila, sillä The Storm and The Fury laittaa koneeseen kierroksia oikein kunnolla. Hellboyn pääjuonen rakentelu ei ehkä ole koko aikaa ollut kaikkein tehokkainta ja tiiveintä kerrontaa, mutta kliimaksia lähennyttäessä Mike Mignolan punoma vyyhti on tiheä ja tiukka. Edellisessä kirjassa aloitettu tarinakokonaisuus viedään loppuun rytinällä The Storm and The Fury -kertomuksessa, jopa niin, että sitä seuraava The Bride of Hell -sikermä lyhyempiä kertomuksia tuntuu jäävän melko epäkiitolliseen asemaan. Lyhäreissä ei missään nimessä ole mitään vikaa, nekin ovat Hellboyn huipputasoa, mutta silti se on vähän kuin uuden tv-sarjan aloittaminen Hopeanuolen katsomisen jälkeen, eli vaikea saada tuntumaan missään, kun on juuri todistettu ylivoimaista loistavuutta.
The Storm and The Fury jatkaa siis siitä, mihin vitoskirjassa jäätiin. Pahuuden kuningatar/sodan jumalatar/mikälie Nimue on kasannut kirjaimellisesti saatanallisen armeijan, jota vastaan Hellboyn on käytävä. Jotta tilanne olisi mahdollisimman tukala, Hellboy on muodostanut juuri merkittävimmän ihmissuhteensa (siis suhteen ihmiseen, Abe Sapienia ja kumppaneita ei nyt lasketa) sitten Trevor Bruttenholmin. Vastuu kuitenkin niin sanotusti painaa. Hellboy ei ole koskaan paennut tappelua, mutta nyt hän ottaa ensimmäistä kertaa vastaan taakkaa, jota hänelle on yritetty eri tahoilta sälyttää alusta alkaen. Mignola lataa tarinaan panoksia, jotka vertautuvat fantasian klassikkoihin ja Duncan Fegredon kuvitus maalaa näyttämöitä, joilla käänteet ovat aidosti dramaattisia ja merkityksellisiä.
Yksi mälsä homma, johon kirjassa sorrutaan, on ylihypetys. Esipuheet ovat olleet volyymistä toiseen melkoisia ylistyslauluja, ja tässä kirjassa ne viedään liian pitkälle. Jos et ole lukenut Hellboyta aiemmin ja päädyt tähän kirjaston kutosvolyymiin, suosittelen skippaamaan kaikki esipuheet ennen tarinan lukemista. Kumpikaan niiden pitäjistä ei ole malttanut hillitä itseään, vaan estoton fanitus tulee läpi niin vahvasti, että ensikertalaiselle lukijalle puheet ovat karhunpalvelus. The Storm and The Fury on Hellboyn parhaimmistoa, ja se ansaitsee tulla luetuksi ilman liikoja ennakko-odotuksia. Siihen nähden tietysti on nyt hiton hyvä, että tässä kehun tarinoita hanat auki. Mutta jos tänne asti olet jaksanut Hellboy-heinäkuuta tahkota, niin ehkäpä olen oikeutettu tämän verran itse kommentoimaan. Esipuheen pitäjän sen sijaan pitäisi malttaa pitäytyä tykittelemästä tulevista tapahtumista aivan hirveästi.
Kun The Storm and The Fury on taputeltu, on olo tyhjä. Siksi nippu sitä kirjassa seuraavia erittäin hellboymaisia lyhäreitä joutuu pahaan paikkaan. Suosittelen melkeinpä pitämään kirjan ensimmäisen puolikkaan jälkeen luovan tauon, ja palaamaan lyhäreiden pariin esim. seuraavana päivänä. Nämäkin kertomukset nimittäin ovat erittäin laadukkaita, ja paikkaavat kaikkia niitä tarpeita, joita kaipasin ja himoitsin edellisten kirjojen aikana. Kirjan alkupuoliskon jälkeen niihin orientoituminen voi olla vaikeaa, joten anna itsellesi hetki, ja nauti sen jälkeen ensi luokan Hellboysta. Huumoria! Kauhua! Surua! Lisää Richard Corbenia!
Sen lisäksi, että Corben lataa taas täysillä, myös muut vierailevat kuvittajat ovat tehtäviensä tasalla. Sekä Scott Hampton että Kevin Nowlan tuovat omiin tarinoihinsa selkeän oman tunnelmansa ja rikastavat Hellboyn maailmaa. Hamptonin The Sleeping and The Dead on aavemaisen häiritsevä, ja Nowlanin Buster Oakley Gets His Wish samanaikaisesti absurdin hauska ja yllättävän synkkä. Corbenin tarinoista ykköseksi joudun nostamaan Hellboy in Mexicon, vaikka jo pelkästään sydäntäni lähellä olevan vapaapainiteeman vuoksi. Myös Double Feature of Evil ja The Bride of Hell ovat kelpo kertomuksia, eli kokonaisuutena kutosvolyymi on kirjaston parhaimmistoa.
Kun olen päässäni koittanut laittaa Hellboy-kirjaston kirjoja paremmuusjärjestykseen, olen veikannut, että kakkoskirja tulisi säilymään suosikkinani loppuun saakka. Siinä Mignola onnistui monipuolisesti näyttämään, mistä Hellboyssa on kyse, ja koko kirjasta paistaa läpi tekemisen ilo. Nyt joudun kuitenkin pohtimaan, olisiko kutoskirjasta jopa sen päihittäjäksi. Tässä niteessä nimittäin saadaan hiottua huippuunsa niin pitkän pääjuonen kerronta kuin Hellboylle elintärkeät lyhyetkin tarinat. Kakkoskirjan Pancakesin ja The Corpsen viehätystä on vaikea voittaa, koska ne ovat loistavista Hellboy-kokemuksista ensimmäiset, mutta kokonaisuutena kutoskirjalle lienee pakko antaa ykkössija, ainakin toistaiseksi. Odotukset myös tarinan päättävälle Hellboy in Hellille ovat tämän jälkeen katossa, joten järjestys voi edelleen elää.
Minkä tahansa sarjan parantuminen loppua kohti on kaksiteräinen miekka. Toisaalta on mahtavaa, että sitoutuminen sarjaan palkitaan ensiluokkaisella materiaalilla, mutta toisaalta on tosi paskaa tietää/kertoa, että alkuun pitää vähän tuskailla, jotta homma pääsee kunnolla käyntiin. Toisaalta Mignolan ote Hellboyhin on ollut alusta alkaen vahva, joten ehkä huoli on turha. Enemmänkin kyse voi olla siitä, että tietäessään tekijän tason häneltä haluaa odottaa aina vain enemmän ja enemmän. Ei ole helppo paikka sekään, mutta tässä kirjassa Mignola ja kuvittaja-apurit lunastavat odotukset hienosti. Lähtökohdat Hellboy in Helliin ovat loistavat.
Arvosana: 84/100
Hellboy Library vol. 6 – The Storm and The Fury / The Bride of Hell
Mike Mignola, käsikirjoitus – Duncan Fegredo, Richard Corben, Scott Hampton & Kevin Nolan, kuvitus
Dark Horse
Hinta Suomessa 37 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
3 vastausta artikkeliin “Hellboy-heinäkuu, kirja 6 – The Storm and The Fury / The Bride of Hell”