Ville Pirisen moderni kansanperinnekokoelma Yhesti yhes paikas on klassikko. Ei ehkä kuitenkaan sen tason klassikko, kuin se ansaitsisi olla. Yhesti yhes paikas -kirjoihin on koottu suullista perimätietoa, juttuja jotka ovat tapahtuneet kaverin kaverille joskus jossain. Pirinen kertoo kirjassa oivaltaneensa toisen osan aikoihin, että näitä stooreja voi tehdä sarjakuviksi aivan loputtomiin. Toistaiseksi väite on pitänyt paikkansa, sillä kokoelmia on ilmestynyt toistaiseksi jo kymmenen kappaletta. Viime vuonna ilmestyneeseen uusintapainokseen on koottu kolme ensimmäistä osaa. Väite siitä, että kirjat ansaitsisivat vielä suuremman klassikkostatuksen perustuu siihen, miten samaistuttavia tarinat ovat. Sopivalla markkinoinnilla Yhesti yhes paikas -tarinat voisivat ihan hyvin olla joidenkin Mielensäpahoittaja- tai Juoppohullu-kirjojen tyylistä kansanviihdettä, niin sujuvaa ja rempseää kerronta oikein kohdalleen osuessaan on.
Kirjat eivät ole mitenkään erityisen pitkiä. Jokaiseen osaan on napattu 4-5 muutaman sivun mittaista tarinaa, joten kolme osaa käsittävän kokoelmankin lukee puoleen tuntiin aivan näppärästi. Tämäkin varmasti osaltaan vaikuttaa sarjan pitkäikäisyyteen: yhden kirjan ei tarvitse olla tekijälleen kahden-kolmen vuoden ponnistus. Ensimmäisen osan legendaarisin tarina on kertomus uimahallin saunasta, jossa tuntematon mies innostuu esittelemään kaverilleen notkeuttaan. Toisessa osassa show’n varastaa tapaturma-altis liikunnanopettaja, kolmannessa taas päätä lääkeillä sekoittavat nuoret jampat. Suurimman osan ajasta tarinat ovat hulvattoman hauskoja, mutta sekaan mahtuu myös mustempia kertomuksia, jotka hämmentävät hieman nauramaan orientoitunutta lukijaa.
Toisaalta, ilmiselvin verrokki Yhesti yhes paikas -kirjoille, eli Kalevala ei sekään ole sävyltään tai teemoiltaan mitenkään erityisen yhtenäinen. Sukupolvet ylittävä tarinaniskentä on aina ollut sekoitus komediaa, tragediaa ja kaikkea siltä väliltä. Pirinen ei ole stressannut liikaa kirjojen yhtenäisyydestä, vaikka ensimmäisen osan jälkeen kriteeriksi on muodostunut juuri se, että ainoastaan ”tapahtui kerran” -tarinamuoto kelpuutetaan kirjoihin. Ensimmäisen osan päättää Pirisen henkilökohtainen ylistys rokkaamisen kulttuurille, joka ei oikein istu teemaan, vaikka onkin sinänsä hauska. Tässä kirjassa se ei pistä silmään yhtä reilusti kuin alkuperäisissä, sillä Pirinen on täydentänyt jokaisen osan tuoreella sarjakuvamuotoisella kommentaarilla, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin ”Rokkaaminen” -kertomus. Jälkisanat tarinoihin ovat kirjaan hyvä ja perusteltu lisä, sillä Pirinen saa nekin kuulostamaan mukavalta jutustelulta, johon voi melkein kuvitella kommentoivansa väliin lukiessaan.
Kalevala-vertauksia on todennäköisesti tehty aiemminkin, ainakin pitäisi olla, sen verran hengenheimolaisia nämä kokoelmat ovat. Yhtenäiseen kerrontaformaattiin kootut lyhyet anekdootit yhdistyvät teemoiksi hajotakseen jälleen sivupoluille, jotka nekin ovat yhtä kiehtovia kuin itse päätarina. Kuten suullinen jutunkerronta, myös sarjakuvaturinointi on taiteenlaji juuri rytmityksen ja sanavalintojen osalta. Jokainen varmasti tietää, millaista on kuunnella hauskaksi tietämäänsä juttua huonon kertojan suusta. Tällaista riskiä Yhesti yhes paikas -kirjoissa ei tarvitse pelätä, vaan Pirisen jutunkuljetuksesta saa nauttia täysillä. Usein hieman pidemmissä tarinoissa orastavan käänteen voi arvata jo pari sivua ennen sen tapahtumista, mutta Pirinen osaa makustella jännitteellä ja rakentaa punchlinen kahta hauskemmaksi juuri jutun rikastuttamisella. Lisäksi sarjakuvamuotoa on käytetty mahtavasti hyväksi herkullisuuden kasvattamisessa. Niukka ruutumäärä ja lukijan huomion ohjaaminen haluttuihin yksityiskohtiin johdattelevat nauttimaan jutuista myös tasoilla, jotka eivät pelkällä sanallisella kuvauksella niistä läpi tulisi. Kuvat korvaavat tarinoinnissa äänensävyt, eleet ja kehonkielen riemastuttavasti.
Vaikka sanoinkin alussa Yhesti yhes paikas -kirjojen olevan valmiita kansansuosioon, aivan jokaiselle ne eivät kuitenkaan sovi. Tarinat ovat sen verran täynnä paskajuttuja, kännisekoiluja ja satunnaista väkivaltaa, että mummun kanssa en lähtisi kirjaa selaamaan, ellei kyseessä ole poikkeuksellisen rento ja hulppea mummu. Toisaalta lowbrow-huumori on aina ollut Suomessa suurimman kansanosan huvia, jos tarkastelee vaikka viime vuosien katsotuimpien leffojen tai tv-ohjelmien tyylejä. Eivätkä ne Juoppohullu-kirjatkaan mitään koko perheen viihdettä taida olla. Pirisen lowbrow on moniin suositumpiin verrokkeihinsa nähden hyväntahtoisempaa. Se ei lyö alaspäin eikä osoita sormella heikommassa asemassa olevaa kohden. Lisäksi huumori ei synny pelkästä humalasta tai kikkelistä, vaan ne ovat ainoastaan tarinan katalyyttejä. Yhesti yhes paikas -tarinat ovat demokraattisia, koska jokainen on vastaaviin törmännyt, ja lähes jokaiselle meistä jokin näistä tarinoista voisi myös tapahtua. Mielummin siis YYP kuin Luokkakokous. Kyllähän kunnon kakkajuttu nyt on huumorilajeista universaaleimpia, kun se on oikein kerrottu.
Kaikkien tarinoiden iskulinjat eivät ole aivan tasavahvoja, ja synkemmät tarinat sekoittavat välillä yhdenmukaista iloista lukufiilistä. Nämä asiat tuovat kuitenkin Yhesti yhes paikas 1-3 -kokoelmaan vain elämänmakua ja uskottavuutta. Nyt siis kaikki te kirjakauppojen valikoimajohtajat, jotka tätä blogia silmä kovana vahtaatte, siihen sisäänkäynnin tai kassan viereen vaan kunnon YYP-pöytä kasaan, ja tv-kanavien ohjelmapomot: Pirinen vieraaksi pariin hassunhauskaan paneeliohjelmaan tai Arto Nybergiin. YYP voisi hyvin koskettaa satojatuhansia suomalaisia. Toivottavasti sarja saa jatkoa ja näitä kokoelmiakin pystytään pistämään pihalle myös myöhemmistä osista. Suomalainen kansantaru elää hyvin myös 2010-luvulla, ja sitä on mitä sopivinta juhlistaa Yhesti yhes paikas -kirjoilla.
Arvosana: 86/100
Yhesti yhes paikas 1-3
Ville Pirinen, tarinoiden koonti, käsikirjoitus ja kuvitus
Suuri Kurpitsa
Hinta Suomessa n. 12 €
Hyllyy 
4 vastausta artikkeliin “Arvio: Yhesti yhes paikas 1-3 – Suomi-sarjiksen suurmenestyjäehdokas”