Muutama vuosi finanssikriisin syvimmän vaiheen jälkeen eteen alkoi pulpahdella ilmiötä avaavaa kulttuuria. Monimutkaisia rahoitusinstrumentteja, riippuvuussuhteita ja systeemistä riskiä selittävä nonfiktio on yllättävän toimiva kerronnan muoto. The Age of Selfishness on ensimmäinen sarjakuva, joka minulle on aiheesta tullut vastaan. Se toimii samoin kuin esimerksi RSA Animaten videot, joissa kuvituksella tehdään asiantuntijaluennosta helpommin hahmotettava. Kirjassa ei ole kyse juonesta tai kerronnasta, vaan visuaalisesta tavasta esittää informaatiota. The Age of Selfishness jakautuu kolmeen osioon: ensimmäinen kertoo oikeistohihhuli Ayn Randin elämäntarinan ja vetää siitä yhtymäkohtia hänen oppipoikaansa Alan Greenspaniin, jonka sarjiksen kirjoittaja Darryl Cunningham tulkitsee olevan voimakkaasti vastuussa vuoden 2008 pankkikriisiin johtaneista tapahtumista. Toisessa osiossa selvitetään, miten talouskriisi oikein tapahtui, ja mikä oli randilaisen ideologian vastuu tapahtumista. Kolmas osio vetää nykytilanteen yhteen tarkastellen Yhdysvaltain politiikasta lähtöisin olevaa konservatiivi-liberaali-jakoa, joka ulottaa vaikutuspiiriään tätä nykyä myös Eurooppaan.
Cunninghamin tietosarjakuva on mielenkiintoinen keitos: se on harvinaisen huolellisesti taustoitettua, esimerkiksi kirjan lopusta löytyy lähdeluettelo teoksista, joihin kertomus perustuu. Itse sarjakuvaan lähdeviitteitä ei ole upotettu, eli yksittäisten väitteiden tarkastaminen ei ole aivan vaivatonta, mutta kaikesta huolimatta Cunningham altistaa itsensä akateemisen perinteen mukaiselle kriittiselle tarkastelulle. Tästä huolimatta kirja on selkeästi asenteellinen, eikä mielestäni yritä edes peitellä sitä. Cunninghamin teesi on selkeä: randilainen objektivismi ja sen ihannoima itsekkyys olivat alkusyyt finanssikriisille, johon kulminoitui markkinoiden vapauttamisliike. Lopulta maksumiehiksi joutuivat veronmaksajat, juuri he joilta rahat oli randilaisen ideologian mukaan ryöstetty. Tilanne ei oikeastaan parantunut kriisin myötä, mutta kriisi teki näkyväksi sen korttitalon, jolle kapitalistinen talousjärjestelmä perustuu. Cunningham on vakuuttava, mutta näin puhdas asenteellisuus pistää väkisinkin lukemaan kirjaa suolahippusen kera.
On toki hyvä, että lähdekriittinen lukeminen on tullut sen verran tavaksi, että epäuskottavat väitteet eivät mene puhtaasti hyvän kerronnan vuoksi läpi. Samalla se kuitenkin näyttää osan Cunninghamin valinnoista kirjan laatua heikentävinä. Tällaisia ovat esimerkiksi suorat väitteet Ayn Randin lapsuuden vaikutuksesta hänen aikuispersoonaansa, spekulaatiot yksittäisten henkilöiden välisistä suhteista tai ajatuksenjuoksusta. Randin tuotannon ja lähdemateriaalin perusteella on melko selvää, että hän ei ollut mikään yhteiskuntafilosofi, vaan itsekäs ja lahjakas ihminen, joka oikeutti omaa itsekkyyttään ja ihmisvihaansa luomallaan logiikalla. Sen sijaan spekulaatio siitä, miksi hänestä tuli se mitä tuli, tai mitä mielessä liikkui kulloinkin, tuntuu yliampuvalta, vaikka houkutus tulkintaan onkin suuri.
Toinen hätäilty argumentti on mielestäni väite avointen markkinoiden johtamisesta kaaokseen. Randilaisella ajattelulla perusteltu poliittinen oikeistolaisuushan harvoin on aidon markkinamyönteistä. Se on enemmänkin kokoomushenkistä korporaatiokapitalismia, jossa näennäinen kilpailun tukeminen johtaa useammin isojen pelureiden tukemiseen ja pienten heikentämiseen. Suuryritysten lobbaama lainsäädäntö ei ole vapaata kilpailua edistävää vaan valta-asemia sementoivaa: pankkikriisin tapauksessa ne, joilla oli jo valmiiksi valtava määrä pääomaa kykenivät spekuloimaan sillä ennennäkemättömästi luoden valtavasti lisää imaginääristä rahaa ja samalla riskiä.
Age of Selfishnessissä ei pidä kuitenkaan takertua subjektiivisuudesta johtuviin muutamiin epäkohtiin. Kirjana se on erittäin arvokas taustoitus ja selostus monimutkaisista vaikutussuhteista, joita kaikkien olisi nykypäivänä hyvä ymmärtää ainakin jossain määrin. Ayn Randin nimi ja tärkeimmät teesit on hyvä tuntea, jos ei muusta syystä niin siksi, että niitä pystyy kritisoimaan tarpeen tullen, ja pankkikriisin tunteminen on tärkeää samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin historiallisen tapahtuman, jotta sen toistumista voitaisiin välttää edes sukupolven tai kahden ajan. Myös Cunninghamin analyysi republikaanien ja demokraattien sekä konservatiivien ja liberaalien ajatusmaailman muotoutumisesta viime vuosikymmeninä on näkemystä avartavaa, vaikka sitä ei kannata absoluuttisena totuutena pitääkään. The Age of Selfishness on sarjakuva, jonka luettuaan tuntee olonsa hieman fiksummaksi kuin sitä ennen, mikä on positiivista, kunhan se ei nouse randilaisesti hattuun.
Cunninghamin kuvitus on hyvin yksinkertaista, mikä on raskaiden aiheiden yhteydessä hyvä valinta. Varsinkin finanssikriisin selityksen yhteydessä informaatiota tulee sellaista tahtia, että Cunninghamin taito kansantajuistaa asioita on selvä. Samaa selvitystä teki ansiokkaasti esimerkiksi The Big Short -elokuva, joten Cunningham ei ole asiansa kanssa yksin. Objektivismin ja Ayn Randin yhdistäminen sotkuun on kirjan omaperäisin lisä keskusteluun, ja sen Cunningham tekee taidokkaasti. 2015 julkaistu kirja ei toki pääse ottamaan kantaa vielä viime aikojen kehitykseen, joiden myötä tulkinnat olisivat voineet muuttua vieläkin jyrkemmiksi. Tämä kirja on ehdottoman suositeltava, se on erinomaista sarjakuvamuodon hyödyntämistä kerronnassa, mielenkiintoinen, opettava ja ajatuksia herättävä. Sen ei tarvitse olla täydellinen tilanteen selitys, koska sellaista ei varmaan ole edes mahdollista antaa. Osana rahoitusjärjestelmän ongelmien ymmärtämistä se on erittäin toimiva pala. Lukemaan, hopi hopi!
Arvosana: 81/100
The Age of Selfishness – Ayn Rand, Morality and the Financial Crisis
Darryl Cunningham, käsikirjoitus ja kuvitus
Abrams Books
Hinta Suomessa 14-20 €
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Arvio: The Age of Selfishness – Ayn Rand, Morality and the Financial Crisis”