Sami Nyyssölän uusi sarjakuvakirja Be Finnish Without Suffering, ajoi minut aluksi hetkeksi pohtimaan sen edeltäjää, Learn Finnish Without Studyingiä. Muistelin viihtyneeni kirjan parissa, vaikka normaalisti vierastan hieman suomalaisia ”näin kerrot itsestäsi ulkomaalaiselle enemmän kuin hän koskaan halusi tietää” -teoksia. Lisäksi tämän henkisen jatko-osan (vain henkisen, sillä kirjat ovat täysin itsenäisiä teoksia) nimi kieli siitä, että tarkastelun näkökulmaa oli ehkä haluttu laajentaa silkasta stereotypianaureskelusta hieman laajemmalle. Näin olikin. Be Finnish Without Suffering ei enää oikeastaan ole tieto- tai oppikirja edeltäjänsä tavoin, vaan enemmänkin pitkä sarjakuvamainen essee siitä, mitä kansallinen identiteetti tarkoittaa, mistä se rakentuu ja onko suomalaisuudessa nyt sitten lopulta niin paljon eroja mihinkään muuhun. Kirjan kunnianhimo on juuri siellä missä sen kuuluukin olla. Valitettavasti tämä myös johtaa siihen, että lopputulos hieman kompuroi. Be Finnish Without Suffering ei missään nimessä ole huono sarjakuva, mutta sitä lukiessa törmää useampaan otteeseen tunteeseen siitä, että vitsi kun tämä olisi vielä hieman onnistuneempi, niin oltaisiin jossain erittäin arvokkaiden asioiden äärellä.
Nyyssölä itse toimi BFWS:ssä tietynlaisena kertojahahmona. Hän ei ole näkyvillä kovin paljoa, mutta tekijän omat kokemukset johdattavat aiheen pariin ja tarjoavat käsiteltäville aiheille suht luonnollisen näkökulman. Nyyssölä lähestyy suomalaista (tai laajemmin otettuna mitä tahansa kansallista) identiteettiä olennaisten teemojen kautta. Historiaa, kieltä, uusia ja vanhoja myyttejä, yhdistäviä ja erottavia tekijöitä, sukupolvia läpäiseviä kokemuksia ja niin edelleen. Ajatus suomalaisuuden purkamiseen palasten kautta on hyvä, ja monessa kohtaa toimivakin. BFWS:n suurin ongelma on sen kiireisyys. Kun samalla aukeamalla halutaan käsitellä tiettyä teemaa, avata ja kääntää siihen liittyvää sanastoa, pitää sarjakuvallisuus tarinassa mukana ja yhdistää kaikki laajempaan suomalaisuuden kontekstiin, niin lukija tuppaa vähän hämmentymään. Punainen lanka uhkaa kadota. Sarjakuvan vahvuus formaattina on usein juuri tällaisissa tilanteissa, joissa liian isolta tuntuva paketti saadaan jäsennettyä helposti hahmotettavaksi, mutta BFWS:ssä temppu ei aivan onnistu. Huomasin miettiväni usein, että tästäkin aukeamalta kun olisi karsinut yhden tai kaksi elementtiä, niin paketti pysyisi varmaan paljon paremmin kasassa.
Kirja ei missään nimessä ole kuitenkaan huono. Mielestäni kehityssuunta tieto- ja oppikirjasta esseeseen on juuri oikea ja laajentaa myös kohderyhmää. BFWS on myös suomalaiselle lukijalle ihan oikeasti relevantti teos (siinä missä Learn Finnish Without Studying kiinnosti lähinnä ”mitähän ne meistä ajattelee” -tasolla). Kyllä meillä kansakuntana on kysyntää uudenlaisille näkökulmille ja äänille siinä narratiivissa, jota itse itsellemme kerromme. Nyyssölä haluaa aidosti löytää historian ja nykymaailman välisen synteesin, jossa emme olisi jumissa sotakertomuksissa, mutta emme myöskään vihamielisiä perinteistä kansallisidentiteettiä kohtaan. Tässä mielessä ponnistus on myös ihailtava. Yksin tällaisia kokonaisvaltaisia kannanottoja ei oikein voisi tehdäkään, joten Nyyssöläkin on haastatellut teosta varten mittavaa kavalkadia eri suomalaisuuden osa-alueiden asiantuntijoita. Tässä mielessä BFWS on osittain myös hidasta journalismia. Sen esittämät kysymykset eivät kuitenkaan ole erityisen aikasidonnaisia, vaikka Nyyssölän näkökulmat ovat kieltämättä nykymillenniaalin. Silti essee ja jonkinlainen kansallisidentiteetin filosofia ovat sarjakuvaa paremmin kuvaavia genremääritelmiä, jos sellaisille nyt jotain tarvetta edes on.
Tällaista teosta ei myöskään kannattaisi yrittää tehdä tekijän omaa näkökulmaa häivyttäen, sillä kuten Nyyssölä toteaa, kokemus kansallisidentiteetistä on aina yksilöllinen, vaikka siihen kuinka koetettaisiin kollektiivisia elementtejä sisällyttää. Yrittämällä yleistää kokemuksia liikaa tekijä tulisi siis vain puhuneeksi muiden puolesta. Näin ollen esimerkiksi Nyyssölän näkemyksiä politiikasta, perinteistä tai uskonnoista ei tarvitse lähteä mielessään erityisesti haastamaan vaan ne voi ottaa osaksi tekijän rakentamaa kokonaisuutta, maailman tarkastelua siitä nurkasta missä hän sattuu seisomaan. Suomalaista identiteettiähän leimaa usein juuri tarve puhua jotenkin koko kansakunnan puolesta, mikä väkisinkin eriyttää aina pienemmän tai suuremman kansanosan. Omimalla jotain yhteistä asiaa vain itselle tai ns. omalle jengille näyttäytyy herkästi ylimielisenä tai empatiakyvyttömänä henkilönä. Siksi Nyyssölän valitsema tyyli on onnistunut. Hän ei vesitä teoksen kannanottoja yrittämällä puhua kaikkien puolesta, eikä myöskään ärsytä liian yksisilmäisillä otteilla. BFWS on juuri sen verran asenteellinen kuin tällaisen teoksen kuuluukin olla.
Kuvituksellisesti BFWS ei pyrikään mihinkään mullistavaan. Kun asiaa on paljon, kannattaa visuaalit pitää melko simppeleinä. Nyyssölällä on tarpeeksi itsevarmuutta editoida oma jälkensä yksinkertaiseksi. Kaikkia kikkoja ei tarvitse käyttää koko ajan. BFWS tuntuu minusta enemmän sarjakuvalta kuin edeltäjänsä, mikä on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan ja merkki tekijän kehittymisestä. Kaikki tällaiset tekijät johtavat siihen, että BFWS:stä olisi mahtavaa tykätä vielä hieman enemmän. Nyt idea ei aivan kanna ja esimerkiksi ajoittain kankea englannin kieli johtaa siihen, että lopputulos tuntuu vielä jääneen epätäydelliseksi. Toisaalta BFWS ei missään nimessä ole kelvoton, joten täytyy toivoa että se tuottaa tekijälleen sen verran tuloksia ja huomiota, että sarja voisi täydentyä trilogiaksi. Ehkä siinä kolmannessa osassa näkemys ja kunnianhimo löytäisivät lopulta sen täydellisen tasapainon sisältöpaljouden ja pohdiskelevuuden kanssa.
Arvosana: 73/100
Be Finnish Without Suffering
Sami Nyyssölä, käsikirjoitus ja kuvitus
100 sivua
Pokuto
Hinta Suomessa 15-16 €
Sarjakuva kaupan:
Turun Sarjakuvakauppa
Hyllyy 