Love in Vain kertoo 1938 kuolleen bluesmuusikko Robert Johnsonin fiktiolla maustetun tarinan. Johnson on mystinen hahmo: vaikka hänestä jäi jälkipolville muistoksi vain kaksi valokuvaa ja 29 äänitettyä kappaletta, hän on kaikkien aikojen tunnetuimpia blues-artisteja ja ehdoton legenda. Hän myi tarinan mukaan sielunsa Saatanalle vastineeksi soittotaidosta, eli rappiollista rock-elämää (tosin aina köyhänä ja päähänpotkittuna) ja oli tiettävästi 27 clubin ensimmäisiä jäseniä. J.M. DuPontin kirjoittama ja Mezzon kuvittama Love in Vain yhdistelee Johnsonista tiedetyt faktat mehukkaimpiin kuulopuheisiin ja kokkaa kasaan viihdyttävän ja silmiä avaavan katselmuksen plantaasityöläiseksi syntyneen kapinallisen muusikon elämänvaiheista.
Love in Vain on todella hyvä. Siis todella. Leveät sivut ja tyylillään iskevä jyhkeä kuvitus vangitsevat lukijan ensimmäisestä sivusta lähtien, ja sarjakuva soljuu eteenpäin vastustamattomasti. Vaikka alle 60-sivuinen sarjis tarjoaa luettavaa vain muutamaksi kymmeneksi minuutiksi, se koukuttaa lukijansa alusta alkaen myötäelämään Johnsonin hurjia ja onnettomia vaiheita. Kaoottisiin tilannekuviin ja vinksahtaneisiin perspektiiveihin luottava kuvitus vie valtaosan sivuista, mutta taitava käsikirjoitus kertoo silti kuvituksen tukemana tarinan täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Love in Vain tuntuu olevan täydellisesti tasapainossa: käsikirjoitus ei ole alisteinen kuvitukselle eikä kuvitus käsikirjoitukselle. Harvoin sarjakuvan ydinelementit ovat molemmat näin vahvoja ja puskevat lukijaa tarinan sisään ruutu ruudulta.
Jos Johnsonin tarinaa ja musiikki on kuullut aiemmin, sarjakuvassa on tuttuja elementtejä. Vilisevät bluesartistien nimet yhdistyvät delta bluesin kaanoniin ja selväksi käy, että Johnson ei ollut vapautettujen, mutta käytännössä orjan asemassa olevien mustien amerikkalaisten ainoa ääni. Kuten sarjakuvassa todetaan, ilman yhtä sattumalta sovittua nauhoitussessiota Johnson olisi tänä päivänä ainoastaan heikosti näkyvä nimi puuristissä etelävaltiolaisella hautausmaalla. Sarjakuvan tarina on kuitenkin hyvin rytmitetty ja helppoa seurattavaa, joten juonen päästä saavat kiinni myös he, joille Johnson ei ennestään ole tuttu. Sarjakuvasta näkyy tekijöiden arvostus Johnsonia kohtaan. Tarina kerrotaan tarkasti, mutta niin, että myös uudet kuulijakunnat voivat löytää Johnsonin sarjakuvan kautta.
Kerronnalliset ratkaisut toimivat: kertojaääni on kiehtovan persoonallinen ja tuokiokuviin kurkistavat kuvakulmat luovat tunnelmaa. Historiallinen fakta ja tarumaisuus kulkevat koko ajan sopivasti synkassa ja kohtauksiin upotetut Johnsonin uhmakkaat lyriikat kuvastavat 1930-luvun meininkiä ja elämän kolhiman miehen ajatusmaailmaa. Lukija todella tuntee Robertin koettelemukset nahoissaan. Sarjakuvaa kantaa uhkaava tunnelma, joka ei anna Robertille tai lukijalle juurikaan hengähdystaukoja kuin korkeintaan hetkellisen unohduksen muodossa. Robert Johnson ei ole bluesin keksijä tai kumouksellinen kehittäjä, mutta hän on sen ilmentymä, ja Love in Vain havainnollistaa sen taitavasti.
Kuva: Wikimedia Commons
Blues syntyy kärsimyksestä ja epäonnesta. Bluesmuusikko on harvemmin elämässään onnistunut, ja tämä pätee myös Johnsoniin. Hänen valitsemansa blues teki hänestä uskovaisen valtaväestön silmissä Saatanan lähettilään, ja Johnson hyväksyi roolinsa. Love in Vain ei ota kantaa siihen, miksi Johnson oli halukas ottamaan syntisen viitan harteilleen, mutta se tarjoaa useita vastausvaihtoehtoja. Raskaat vastoinkäymiset kunnollisessa elämässä, yhteisön ulkopuolelle sulkeminen ja legendaksi jo eläessään tulemisen halu ovat kaikki hyviä veikkauksia. Johnson eli niin kuin opetti, ja sarjakuva on testamentti hänelle niin hyvässä kuin pahassa. Ehdottomasti Johnsonin arvolle sopiva testamentti.
Arvosana: 90/100
Love in Vain – Robert Johnson ja Paholainen tienristeyksessä
J.M. DuPont, käsikirjoitus – Mezzo, kuvitus
Like
Hinta Suomessa 20-30 €
PS. Jos Love in Vain iski, suosittelen tutustumaan Robert Crumbin Blues-kokoelmaan. Crumb on amerikkalaisen underground-sarjakuvan suurimpia nimiä ja hänen bluesia käsittelevien tarinoidensa ansiota on varmasti myös Love in Vainin synty. Crumbin tyyli on Love in Vainia surrealistisempi ja karrikoidumpi, mutta bluesin sielu välittyy hänen tarinoistaan aivan yhtä toimivasti.
Hyllyy 
6 vastausta artikkeliin “Arvio: Love in Vain – Paholainen siivitti Robert Johnsonin maineeseen ja turmioon”