Kaiken muun sarjismouhauksen lisäksi taustalla on ollut käynnissä useamman kuukauden kestänyt projekti lukea loppuun kauhumestari Junji Iton tunnetuin painajainen, Uzumaki. Uzumakilla on mittaa kolme pokkaria, mutta projektia ei venyttänyt kirjan pituus, vaan se, että Uzumaki on koko ajan kirjastosta varattuna tai kysyttynä. Ottaen huomioon, että kyseessä on 20 vuotta vanha sarjakuva, jota ei tietääkseni ole käännetty suomeksi tai joka ei ole ollut missään erityisessä julkisuudessa viime vuosina, kertoo tuo kysyntä jotain Uzumakin maineesta. Itoa on blogissa luettu pariin otteeseen aiemminkin, ja tekijän kyvyistä on oltu vaikuttuneita alusta lähtien. Uzumaki on lukemistani Iton kirjoista selkeästi pisin. Kaikki luettu Ito on tehnyt vaikutuksen: lyhyet kauhunovellit tekivät vaikutuksen, ja pidemmässä Gyossa tarina pääsi häiritsemään uudella tavalla vaikka illuusio hieman särkyikin ilmiöiden liiallisen selittämisen vuoksi. Uzumaki ei kompastu selittämiseen vaan on tyydyttävän epämääräinen, vaikka kauhua ei ihan joka sivulle riitäkään.
Uzumakin englanninkielinen käännös on merkitykselle uskollinen, sillä nimi tarkoittaa nimenomaan vain spiraalia. Ilmeisesti spiraalin muoto on pitkään kiehtonut ja piinannut Itoa, ja Uzumakissa ammennetaan kyllä yksinkertaisesta lähtökohdasta irti yhtä sun toista. Tarinassa pientä Kurōzu-chon kaupunkia vaivaa kirous. Sillä ei ole nimeä tai hahmoa, kyse on vain spiraalin muodosta. Kirous näyttäytyy ensin vain yksittäisten ihmisten käytöksen muutoksena ja pakkomielteenä spiraaleihin, mutta hiljalleen spiraalimuoto alkaa näkyä kaikissa ja kaikkialla yhä ahdistavammin seurauksin. Ihmiset menettävät järkensä, kehoihin ilmestyy spiraalin mallisia epämuodostumia, spiraalimaiset luonnonilmiöt tuhoavat kylää ja pakenemista yrittävät päätyvät vain kiertämään kehää kuin – aivan oikein – spiraalit!
Uzumaki on sekoitus novelleja ja sarjakuvaromaania. Siinä on selkeä pääjuoni, joka etenee luku luvulta, mutta kauhua ja tunnelmaa tiivistetään novellimaisilla kertomuksilla, joiden ainoa yhdistävä tekijä on sen pirun spiraalin sekoittuminen soppaan tavalla tai toisella. Tässä mielessä kaikkein häiritsevin Uzumakin kirjoista on järjestyksessä toinen, jossa miljöö ja teemat on jo esitelty, mutta tarina ei vielä kärsi kolmannen kirjan tarpeesta vetää tapahtumia yhteen. Iton arvaamattomuus on tuolloin parhaimmillaan, kun jokaista uutta lukua aloittaessa saa kuumotella, mitä hirveyksiä verkkokalvoille kohta lävähtää, ja toisaalta luottaa myös siihen, että niitä todella on luvassa joka luvussa ilman mitään välijäähdyttelyitä. Ensimmäisessä kirjassa koneen lämpiämistä pitää luonnollisesti odotella hetki, ja kolmannessa kirjassa juonen edistäminen vie ikävästi joissain luvuissa tilaa hirvittävyyksiltä.
Tapahtumien keskiössä on nuoripari, Kirie ja Shuichi, jotka todistavat tapahtumia alusta alkaen. Shuichi on herkkä ja tarkkanäköinen reagoija, kun Kirie puolestaan on aivan naurettavan viilipyttymäinen. Hän näkee käsivarren mitan päästä läheistensä kärsivän hirveitä kohtaloita, joutuu sanoinkuvailemattomien kauhujen kohteeksi ja elää jatkuvassa hengenvaarassa, mutta sopeutuu tilanteisiin noin kahden ruudun aikana, kerta toisensa jälkeen. Muutenkin 6000 asukaan Kurōzu-cho muistuttaa onnettomuuksien keskittymänä lähes Midsomerin murhien Midsomeria. Luulisi, että tuon kokoisessa paikassa sana kiirisi luonnottomista ja monien todistamista kauhuista, mutta niin vaan ihmiset eivät millään meinaa uskoa varoituksia, ja Kiriekin yrittää jatkaa normaalia elämäänsä vaikka minkälaisten kokemusten jälkeen.
Tästä näkökulmasta Uzumakin juoni on vähän höpsö, mutta kun muutenkin on kyse siitä, miten spiraali selittämättömästi tulee pilaamaan kokonaisen kylän ihmisten elämän, niin ehkä realismin ja uskottavuuden vaatiminen olisi Uzumakin kohdalla vähän turhaa. Toisaalta asioiden unohtuminen ja näennäinen realismin puute toi Uzumakiin tiettyä painajaismaisuutta. Kovin usein painajaisunissa toistuu ilmiö siitä, että tunteet ovat täysin ristiriidassa tilanteen kanssa tai kukaan muu päähenkilön ympärillä ei koe samaa kauhua. Uzumakissa oli tässä mielessä unenomaista tunnelmaa, joka vain vahvistuu tarinan sakeutuessa loppua kohti.
Kokonaistunnelmaltaan Uzumaki heittelee sen verran, että en ainakaan täysin varauksetta menisi nimeämään sitä Iton parhaaksi kauhuteokseksi. Muistaakseni Fragments of Horror kuumotti armottoman tahtinsa vuoksi vielä enemmän. Toisaalta Uzumakin kunniaksi täytyy sanoa, että en muista muiden kirjojen aiheuttaneen ihan fyysisiä tuntemuksia. Tässä huomasin niskakarvojen oikeasti nousevan pystyyn parissa kohdassa, ja ällöttävimpien kohtien aikana piti ihan äännellä, että ällötys pääsi purkautumaan. Se on sarjakuvalta kova saavutus, mutta ymmärrän myös täysin, jos joku ei halua itseään tällaiselle altistaa. Minua Iton todella kieroutunut kehokuvitus ja väärin vääntyvät kasvot ja raajat jostain syystä kiehtovat, enkä osaa selittää miksi.
Jos yritän vielä hieman analysoida kirjaa enkä vain fiilistellä ällöttävyyksiä, sanottakoon, että piristävää on se, että asioita ei tosiaankaan pyritä selittelemään liikoja ja arvaamattomuus säilyy lähes loppuun saakka. Tunnelma hellittää otteensa hieman liian aikaisin ja viimeiset luvut tuntuvat jäähdyttelyltä, joskin loppuratkaisu onnistuu vielä kerran yllättämään ja järkyttämään mukavasti. Kokonaisuutena Uzumaki jää kivasti kaihertamaan ja parit kuvat väristelemään alitajuista selkärankaa. Mikäli kauhusarjakuva kiinnostaa, aika ei varmasti mene Uzumakin kanssa hukkaan. Sen varmistavat erittäin omaperäinen asetelma ja spiraali kauhun lähteenä, sekä tekijän sysisynkkä mielikuvitus.
Arvosana: 84/100
Uzumaki – Spiral Into Horror
Junji Ito, käsikirjoitus ja kuvitus
Yhteensä 648 sivua
Viz Media
Hinta Suomessa 18-32 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Hyvä arvostelu. Kyseinen teos hankintalistalla ja kiinnosti kuulla suomalaisen ajatuksia. Tein tän käyttäjänki et pääsen antaa palautetta hyvästä kirjotuksesta!
TykkääTykkää
Kiitokset! Toivottavasti itse teoskin pärisee!
TykkääTykkää