Arvio: Siegfried – Muodollisesti pätevä paketti tosikkomaisia kliseitä

mde

Alkuvuodesta ilmestynyt Siegfried on ensimmäinen osa sarjakuvatrilogiasta, joka perustuu Richard Wagnerin Nibelungin sormus -oopperaan. Wagnerista on tullut nykykulttuurissa teoksiaan suurempi symboli niin oopperan mahtipontisuudelle, skandimytologioiden uudelle tulemiselle kuin nykynatsien kulttuurihistorian vääristelyllekin. Minulle Wagner tuo ensimmäiseksi mieleen yhden 1900-luvun merkittävimmän pastissimestariteoksen, Chuck Jonesin ”What’s Opera, Doc” -lyhärianimaation. Siegfriedillä ja What’s Opera, Docilla ei sitten paljon muuta yhteistä lähdemateriaalin lisäksi olekaan. Siinä missä Chuck Jones ja kumppanit löysivät oopperasta ironian ja tuoreuden kliseiden kautta, Alex Alicen Siegfried on ryppyotsaisen vakava ja lähes naurettavan pompöösi. Kuvitukseltaan kirja on komea ja juoni etenee sujuvasti, mutta tarinasta jää päällimmäiseksi fiilis, että draamaa ja mahtipontisuutta on kaivattu ja se on täräytetty sarjakuvan sivuille suodattamattomana.

cof

Siegfried on suomalaisessa käännössarjakuvassa tuulahdus uutta. Asialla on tanskalais-suomalainen yhteistyö Zoom Teufel, eli Forlaget Zoomin ja Zum Teufel Kustannuksen projekti, jonka tehtävänä on tuoda Suomeen laadukasta eurokäännössarjakuvaa. Siegfried on alun perin ranskalainen trilogia, joka on ilmestynyt vuosina 2007-2011, joten suomennosten markkinoille saaminen on kestänyt hetken. Toinen osa on jo ilmestynyt, ja viimeisen olisi määrä saapua kauppoihin vuoden 2018 alkupuolella. Sarjakuvan julkaiseminen Suomessa on toki aina riski, mutta Alicen vetovoima ja tarinan laatu ovat jo todistettu toimiviksi, joten julkaisulle voi hyvinkin olla yleisönsä. Kun aihepiirit, eli skandimytologia ja miekkapatsastelu ovat vielä kovasti huudossa tällä hetkellä, on onnistuminen mahdollista.

cof

Minun makuuni Siegfried on valitettavasti liian pökkelö. En tiedä, onko kohtuullista syyttää Alicea tarinan uskomattomasta kuluneisuudesta (alkuperästään tietämätön veistoksellinen nuorukainen elää metsässä ja alkaa pikku hiljaa saada tietoa yli-ihmisjuuristaan ja niihin liittyvistä velvoitteista), kun asialla on alun perin ollut Wagner. Oli miten oli, kliseiden määrä on huvittava. Fantasiagenreen kuuluu toki elementtien kierrättäminen, mutta omaan makuuni Siegfriedin saaga on niin yllätyksetön että siitä on vaikea nauttia vakavalla naamalla. Nykypäivänä koko sotkuun tulee lisäksi vielä pieni vivahde white savior -syndroomaa, vaikka fantasiamaailman rotuja ei selkeään paremmuusjärjestykseen laitetakaan. Asia olisi ollut korjattavissa melko helposti tekemällä Siegfriedistä hieman vähemmän übermenschin näköinen, mutta Alice on halunnut ammentaa suoraan Russ Manningin Tarzan-korista ja lopputulos on silloin tämä. Nyt Siegfried ei tarjoa genren lukijoille mitään uutta, eikä myöskään haasta lukijan ennakko-oletuksia tai -käsityksiä millään tapaa.

cof
Välillä meno on myös ihan full Disney.

Siegfriedistä tulevat mieleen muut eurosarjiksen vakavamman päädyn edustajat kuten Alix tai Yoko Tsuno. Vaikka pihvi on hyvän ja pahan taistelussa ja miekanheilutuksessa, Alice tuntuu Siegfriedillä tavoittelevan jotain puhtaasti viihteellisen sarjiskokemuksen lisäksi. Onko se sitten mytologian tunnettuuden kasvattaminen, oman uskottavuuden lisääminen sarjistekijänä vai puhtaasti ”tästä mä tykkään, tätä mä teen” -päätös, sitä en osaa arvailla. Vakavamielisyys on yhtä kaikki tarinassa läsnä. Alicen kerronta on sujuvaa eikä tarina tunnu tuskaiselta tai tahmaiselta missään kohtaa. Hänen visionsa esimerkiksi valkyyrioista ja maanalaisesta valtakunnasta ovat komeita ja huoliteltuja, ja komeat kaksisivuiset splashit näyttävät hänen vahvuuksiaan kuvittajana. Luulen, että päätös jakaa tarina trilogiaksi on sopiva myös kirjan mitalle. Nyt tapahtumia riittää jatkuvasti, mutta kärryiltä ei putoa vaikka välissä tehdään usean vuodenkin hyppyjä eteenpäin ja toisaalta matkustellaan ajassa takaumiinkin. Siegfriedillä on uskottavuutta ja kykyä perustella omat valintansa ja vedota omaan kohdeyleisöönsä (luulisin, minä kun en taida siihen kuulua). Siegfried ei siis ole missään nimessä kehno sarjis, onpahan vain moneen kertaan nähty ja yllätyksetön.

cof

On vaikea kuvitella, että ensiosan perusteella saatu vaikutelma kovin lähtisi kakkos- ja kolmoskirjojen myötä muuttumaan. Voi olla, että nappaan nekin kainalooni jollain kirjastoreissulla, mutta Siegfried ei saa minua metsästämään Alicen muita töitä tai Nibelungin sormuksen kymmeniä eri toteutuksia aktiivisesti. Koska kyse ei kuitenkaan ole huonosta sarjiksesta, toivon vilpittömästi että Siegfried löytää yleisönsä ja osoittaa, että suomeksi kannattaa julkaista sarjakuvaa monipuolisesti. Ei-englanninkielisen maailman ulkopuolella on kuitenkin hirveä määrä maailman ykköstekijöitä, joiden tuominen pienen kielialueen sisälle on jo valmiiksi aivan tarpeeksi vaikeaa.

cof
Kuvassa suomalainen kustantaja uhmaamassa ennakkoasetelmia

Arvosana: 66/100

Siegfried
Alex Alice, käsikirjoitus ja kuvitus
Zoom Teufel
Hinta Suomessa 15-20 €

2 vastausta artikkeliin “Arvio: Siegfried – Muodollisesti pätevä paketti tosikkomaisia kliseitä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s