Arvio: Saga 1-4 – Nykysarjakuvan mallioppilas

dav

Sagasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Scifiä, fantasiaa, parisuhdedraamaa, seksiä, toimintaa ja komediaa yhdistelevä nykyaikainen pakotarina on voittanut palkintoja, houkutellut sarjisten pariin uusia lukijoita ja kaikin puolin tehnyt kentässä selvää jälkeä viimeisten vuosien ajan. Brian K. Vaughanilla tuntuu olevan taito haistella lukijoita kiinnostavat trendit ja iskeä niihin kiinni. Fiona Staplesin kuvitus on helposti lähestyttävää, mutta eläväistä ja monipuolista. En yhtään ihmettele, että mainetta ja mammonaa on tekijöille ja kustantaja Imagelle satanut; Sagasta on vaikea olla pitämättä. Tarina lähtee käyntiin rytinällä ja tahti pysyy kovana kirjasta toiseen.

Alkuasetelmaltaan Saga on puhdas Romeo ja Julia. Planeetan ja kuun välisessä verisessä sodassa synnynnäiset veriviholliset Alana ja Marko löytävät toisensa, ja kielletty rakkaus saa heidät hylkäämään uskollisuutensa armeijoilleen. Pariskunta lähtee pakomatkalle vastasyntyneen lapsensa Hazelin kanssa. Montague-Capulet-vastakkainasettelu on kuitenkin vain tarinan alku, sillä soppaan heitetään paljon takaa-ajajia ja liittolaisia alusta lähtien. Vaughan ja Staples kuljettavat tarinaa määrätietoisesti romuttaen kliseitä matkallaan. On selvää, että Saga ei halua olla toisinto klassikoista, vaan määrittää tarinan klassiset ainekset uudestaan nykymaailman kontekstissa.

dav

Parasta Sagassa on juuri nykyaikaisuus. Parisuhteessa on kaksi erilaista mutta täysin tasavahvaa osapuolta, joilla molemmilla on hyvät ja huonot puolensa. Sivuhahmot saavat paljon tilaa ja heidän persoonansa syvenevät samaa tahtia päähenkilöiden kanssa. Sagan ei tarvitse alleviivata omaa moderniuttaan: sukupuoliroolit eivät kangistu kaavoihin ja hahmojen monimuotoisuus on itsestäänselvyys. Kaikki tämä on toissijaista nopeatempoisen juonen viedessä lukijaa, ja kokonaisuudesta tulee hyvä fiilis. Ei tasavertaisuutta ja monimuotoisuutta pidä joutua perustelemaan tai sen olla mikään erityinen tehokeino, vaan oletusarvo. Näin tarinoita kuuluu kertoa nykypäivänä.

dav
Sivuhahmoja löytyy Sagasta laidasta laitaan

Fiona Staplesin kuvitus on erittäin muuntautumiskykyistä. Yhtenä hetkenä se voi olla siistiä, kaunista ja seksikästä, seuraavana groteskia ja lähes inhorealistista. Kuvitus tuntuu siltä, että se ei aliarvioi lukijaa pyrkimällä manipuloimaan tiettyjä tunteita tai olotiloja hänestä ulos, vaan palvelee tarinaa ja näyttää sen eri puolet rehellisesti. Kaunis on kaunista, ruma rumaa ja ahdistava ahdistavaa. Staplesin käsissä pienetkin sivuhahmot tekevät vaikutuksen, sillä heidän ulkomuotonsa on huolella mietitty ja ilahduttavan luova. Toisaalta Saga on helposti lähestyttävä, se ei erityisesti haasta lukijaansa tai koettele sarjakuvamuodon rajoja. Tapahtumia on aukeamalla helposti sisäistettävä määrä ja rytmitys on jatkuvasti lukuystävällinen.

dav

Saga on siis kiehtova ja sujuva. Sen heikkoudet ovat melko pieniä, mutta vahvassa kokonaisuudessa yksityiskohdat kiinnittävät herkästi huomion. En pidä tavasta, jolla Vaughan välillä ajautuu hakemaan shokkiarvoa tarinoilleen. Seksuaalinen väkivalta ja siihen liittyvät kauheudet ovat aiheita joiden ei pidä olla tabuja, mutta kuten saman kirjoittajan Pride of Baghdadin raiskauskohtaus, sivuhahmo Sophien taustatarina Sagassa tuntuu väkinäiseltä. Hahmon rankka tausta ei tuo lisäarvoa tarinalle, ja sen tehtävä tuntuu olevan lähinnä lukijoiden järkyttäminen tai ravistelu.

dav

Saga on tosiaan jo tässä vaiheessa läpeensä kehuttu sarjakuva. Palkintoja on sadellut oikealta ja vasemmalta sen verran, että odotukset meinaavat paisua kirjoihin tarttuessa liian suuriksi. Saga on nykyaikaista, taitavasti tehtyä sarjakuvaa, mutta ei mullista konventioita tai laajenna tajuntaa sen suhteen, mihin sarjakuvalla voi pystyä. En tiedä, pitäisikö jenkkiläiseltä kuukausijulkaisulta sellaisia meriittejä odottaakaan, sillä tavoite kustantajalla ja tekijöille on kuitenkin pysyä leivän syrjässä kiinni. Toki tällä toimintatavalla on synnytetty paljon kiistattomia klassikoita, mutta samaten varsin pätevä sarjakuva on painunut vuosien myötä unohduksiin. Vain aika näyttää, onko Sagalla asiaa 80-luvun Daredevilien ja X-menien tai 90-luvun Preacherien seuraan merkkiteokseksi, joka tavoittaa uusia yleisöjä vielä vuosikymmenet julkaisunsa jälkeen. Sillä on siihen kaikki edellytykset, mutta ratkaisevaa tekijää, ”sitä jotain”, on vaikea ennustaa. Aion lukea Sagaa vastakin, ja odotan innolla, saavatko Vaughan ja Staples nostettua kertomuksensa tason vielä ”erittäin vakuuttavasta” kohti ”vittu legendaarista”.

Arvosana: 82/100

Saga, kirjat 1-4
Brian K. Vaughan, käsikirjoitus – Fiona Staples, kuvitus
Like Kustannus
Hinta Suomessa 15-25 €/kirja

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Saga 1-4 – Nykysarjakuvan mallioppilas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s