Pride of Baghdadin alkuasetelma on mielenkiintoinen: neljä Bagdadin eläintarhassa pidettyä leijonaa pääsee vapaaksi häkistään, kun Irakin sodan pommitukset ajavat työntekijät karkuun tarhasta ja kranaatit murtavat eläimiä pidättelevät muurit. Brian K. Vaughanin ja Niko Henrichonin teos on kirja vapaudesta, sodasta ja elämisen arvoisesta elämästä. Leijonat lähtevät eläintarhasta samoilemaan sodan runteleman kaupungin raunioissa ja pyrkivät selviytymään uudessa tilanteessa. Valitettavasti eläinten inhimillistäminen on hankalaa puuhaa, jossa rankatkaan aiheet eivät poista ajoittaista lastenkirjamaista fiilistä lukemisesta. Pride of Baghdad alkaa vaivalloisesti parantaen tahtiaan loppua kohti. Ilmapiirissä siirrytään Leijonakuninkaasta Hopeanuoleen, mutta tarina kärsii vertailukohdistaan valitettavan paljon.
Kirjassa kerrotun tarinan taustalla ovat todelliset tapahtumat. Neljä leijonaa todella pakeni eläintarhasta Bagdadin pommituksissa 2003. Käsikirjoittaja Vaughan dokumentoi tuoreen sodan vaikutuksia, mutta suuri osa kirjasta on luonnollisesti hänen omaa fiktiotaan. Leijonille hän on luonut selkeät persoonat ja taustatarinat, ja päähenkilöiden vuorovaikutus niin keskenään kuin muidenkin eläimien kanssa on vahvasti tulkittua. Näin vahva eläinten inhimillistäminen etenkin yksilöinä tuo väkisin mieleeni disneymäisen leffatunnelman, eikä salli niin sanotusti lukea sarjakuvaa puhtaalta pöydältä. Toisaalta sarjakuva onnistuu yllättämään aikuismaisen otteen ja koko perheen alkuasetelman kontrastilla, toisaalta taas vanhan naarasleijonan taustalla ollut raiskauskokemus savannilla lähinnä vaivaannuttaa. Se ei toimi eläinnäkökulmasta, eikä ihmisnäkökulmasta.
Kun teoksen perusasetelmaan tottuu, tuntuu sen tahti parantuvan selkeästi. Toinen puolisko kirjaa on jo sujuvaa ja dramaattista oikeasti toimivalla tavalla. Vaughan ei väistele melodraamaa ja antaa tarinan kasvaa lyhyessä ajassa elämää suurempiin mittasuhteisiin. Monet kirjan ratkaisuista tuntuvat kyynikon näkökulmasta korneilta, mutta kun itsensä antaa tarinan vietäväksi, tarjoaa Pride of Baghdad erittäin iskevän lukukokemuksen. Siitä on helppo löytää vertauskuvallisia tasoja, mutta tarina toimii myös sellaisenaan. Mikäli puutteet eivät häiritse liikaa, on Pride of Baghdad sarjakuva, jonka pariin voi palata useamman kerran. Tarinan lopetus on sitä laatua, joka jää kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Tässä kirjassa vaikuttavimmat hetket tapahtuvat viimeisten sivujen aikana, mikä on tietysti mille tahansa kirjalle juuri oikea järjestys.
Niko Henrichonin kuvitus on realistista ja vaikuttavaa. Kontrastit kauneuden ja tuhon välillä ohjaavat lukijaa pohtimaan ihmisen ja luonnon välistä suhdetta – varsinkin niin luonnottomassa olotilassa kuin moderni sota. Henrichonin suurin vahvuus on yksittäisissä kuvissa. Hän rytmittää sivut taitavasti ja saa isot hetket tuntumaan todella merkittäviltä. Kuten käsikirjoituksessa, myös kuvituksessa suurimmat ongelmat näkyvät eläinten inhimillistämisessä. Kun realistisesti piirretyille eläinhahmoille tuodaan inhimillisiä piirteitä, särkyy kirjan luoma tunnelma herkästi. Lukiessaan ajautuu pohtimaan tekstin ja kuvan ratkaisuja ulkopuolisesta näkökulmasta sen sijaan, että uppoutuisi tarinaan. Kaiken kaikkiaan kuvitus kuitenkin toimii, ja etenkin sodan jatkuvan uhan ja paineen se välittää sivuiltaan taitavasti.
Loppujen lopuksi kyse on kahden yllä mainitun vinkkelin tasapainosta; häiritsevätkö liian ihmismäiset eläinhahmot niin paljon, että ne eristävät lukijan tarinasta, vai pääsevätkö tekijät kertomaan haluamansa kertomuksen rauhassa. Pride of Baghdad kannattaa ehdottomasti lukea, mutta varauksetonta suositusta sille ei voi antaa. Paljon käsiteltyyn sota-aihepiiriin on löydetty aidosti tuore lähestymistapa ja Pride of Baghdadilla ei ole vaaraa vajota keskinkertaisten sarjakuvien harmaaseen massaan. Se ei kuitenkaan nouse mestariteosten luokkaan, vaikka mahdollisuuksia siihen olisi voinut ehdottomasti ollakin. Jos olisin lukenut tämän 10 vuotta sitten, se olisi varmaan iskenyt ihan eri tavalla.
Arvosana: 68/100
Pride of Baghdad
Brian K. Vaughan, käsikirjoitus – Niko Henrichon, kuvitus
Vertigo
Hinta Suomessa n. 20 €
PS. Täytyy vielä sanoa, että graafinen väkivalta eläimiin kohdistettuna säpsäytti yllättävän reilusti. Jos tämä olisi ollut ihmishahmoilla tehty sarjakuva, niin en tiedä olisivatko pupillit laajenneet yhtä reilusti kuin nyt. Erikoinen fiilis jäi.
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Pride of Baghdad – Tasapainoilua vakavuuden ja Disneyn välillä”