Arvio: Saga 5-7 – Olenko minä tullut vanhaksi vai mikä on vikana

edf

Olen lueskellut paljon haipattua Sagaa eteenpäin hiljakseen kirja kerrallaan, kun niitä on kirjastosta eteen sattunut. Nyt olen taas vaihteeksi päässyt Suomen julkaisutahdissa ajan tasalle, joten on hyvä hetki kirjoittaa. Olen rehellisesti sanottuna vältellyt Sagasta kirjoittamista, koska en meinaa saada siitä enää mitään otetta. Jos listaan Sagan ominaisuuksia, kaikki on kunnossa, kuten ennenkin, jopa loistavasti: Brian K. Vaughanin käsis rullaa eteenpäin kuin hirvi: tarinassa tapahtuu, hahmot kehittyvät mutta pysyvät uskottavina, ennakko-oletuksia ravistellaan, toiminta-huumori-draama-tasapaino on kohdallaan jne jne. Fiona Staplesin kuvitus on röyhkeää, kaunista ja helppolukuista. Mistä sitten johtuu, että aina kun aloitan uuden Saga-kirjan, en muista yhtään, mitä edellisissä osissa on tapahtunut? Yritin Wikipedian avulla kasata päässäni kokonaistarinaa tähänastisesta Sagasta, mutta olisin yhtä hyvin voinut lukea uutta tarinaa. En muistanut nimiä, en tapahtumia, en paikkoja. Olenko se minä, vai voisiko Sagassa olla jotain vikaa?

Sen verran muistan yleensä, että karkumatkalla ovat Alana ja Marko ja heidän rakkautensa hedelmä Hazel, ja heitä jahtaa Prinssi Robotti IV. Tämän jälkeen juoniselitykseni alkaa kuulostaa iäkkäältä sukulaiselta, joka yrittää seurata Harry Potteria: Sagassa on mukana myös se yksi kummitus, ja tosi usein asetelmat vaihtuvat, ja sitten on Pelkkänimisiä jotka eivät oikeastaan liity pääjuoneen just nyt lainkaan, ja se kissa joka tietää jos joku valehtelee. Että semmoista pätevää juonireferaattia Hyllyyssä tänään! On kirjoissa toki joitain pysyviäkin elementtejä: Vaughan pitää kiinni siitä, että Hazel on tarinan kertojaääni, mutta tämänkin ehdin unohtaa jokaisen kirjojen välissä pitämäni tauon aikana. Oikeastaan on ihan sama, kerronko mitä kirjoissa 5-7 tapahtui, sillä joutuisin kuitenkin kopioimaan sen netistä, ja kaikki tätä blogia lukevat osannevat käyttää Googlea vähintään yhtä hyvin kuin minäkin.

edf

Mikä Sagassa sitten mättää? Yksi veikkaus voisi olla maailman laajuus ja tapahtumien jatkuva suuri määrä. En ole mikään scifin suurharrastaja, mutta noinniinkuin pääpiirteittäin lajityyppiä voisi kai jakaa ns. tutkimusmatkailuscifiin ja pienen piirin scifiin. Tutkimusmatkailussa tuttu porukka heitetään jatkuvasti uusiin ympäristöihin uusien henkilöiden kanssa, ja rakenne on jaksomaisempi. Pienen piirin scifissä ympäristö on suht pysyvä ja fokus on henkilöissä, joiden elinympäristö poikkeaa omastamme, mutta ongelmat ovat samaistuttavia. Saga yrittää olla vähän molempia. Päähahmojen tarina ja vanhemmuuden haasteet sitouttavat lukemaan ja välittämään hahmoista. Myöhemmissä osissa Vaughanin metodi pitää tarina kiinnostavana on heitellä hahmoja aina uusille planeetoille ja marssittaa framille aina uusia vihollisia ja liittolaisia. Sagassa tuntuu tapahtuvan liikaa.

edf

Liiat tapahtumat ovat outo valituksen aihe, varsinkin kun Vaughan ja Staples ovat niin timantinkova tiimi, että mukana pysyminen tai tarinaan uppoutuminen käyvät kuin itsestään. Lisäksi monet yksittäiset käänteet onnistuvat oikeasti tuntumaan ja kouraisemaan lukuhetkellä, mutta koko homma häipyy mielestä parin päivän sisällä. Mihinkään ei ehdi paneutumaan niin kauaa, että se jättäisi muistiin mitään pysyvämpää jälkeä, kun Vaughan laukkaa taas jo seuraavaan konfliktiin tai pinteeseen. Suurin osa hahmoista on mielenkiintoisia ja persoonallisia, mutta jos vanhat tekijät unohdetaan heti seuraavien esittäytyessä, ei ole mitään syytä yrittää tutustua hahmoihin. Vaughan käyttää liian usein ratkaisuna tai juonivälineenä uusia henkilöitä ja uusia tapahtumapaikkoja, kun paukkuja pitäisi laittaa enemmän olemassaolevien tekijöiden monipuoliseen hyödyntämiseen.

edf

Toinen mahdollinen syy Sagan lähtemättömyyteen omalla kohdallani on väärä lukutahti. Kokoelmakirjojen kanssa on helppo lipsua epäsäännöllisyyteen, joka ei sovi erittäin vahvasti jatkuvaa juonta rakentavaan Sagaan sitten yhtään. Sagan vetovoima perustuu sille, että halu tietää seuraavat käänteet ei hellitä missään kohtaa, mutta kun liian pitkän (pakotetun) tauon vuoksi väliä tulee, panokset lukijan mielestä katoavat. Voi hyvin olla, että kokemukseni Sagasta olisi kovin toisenlainen, jos olisin odottanut sarjaan tarttumisen kanssa siihen, että luettavaa olisi ollut seitsemän kirjaa heti kättelyssä. Toisaalta, eipä binge-lukeminen ole näiden suunniteltu lukutapa, joten en ole valmis ottamaan Sagan unohdettavuutta täysin omalle kontolleni. Voi kuitenkin olla, että kaiken maailman omnibusit ja complete-paketit ovat pilanneet taitoni lukea sarjiksia pitkäjänteisesti. Sagan tappio, en ole samaa ongelmaan minkään muun sarjiksen kanssa samassa mittakaavassa törmännyt.

edf

Toivoisin, että minulla olisi lähempi suhde ja enemmän intohimoa Sagaan. Sen lukeminen on aina mukavaa, kun kirjaan saa tartuttua, mutta tarttumisen kynnys kasvaa kun ei ole mitään käryä, missä tarinassa ollaan menossa ja mitäs tässä pitikään taas jännittää. Voi olla, että minun on parempi yrittää uudestaan, kunhan tarina saadaan päätökseen ja kaikki kirjat on saatu pihalle vähintään englanniksi. Toivottavasti Vaughan ja Staples malttavat muutaman kirjan sisällä pistää tarinan pakettiin, jotta muistan tuossa vaiheessa enää edes koko kirjan olemassaoloa.