Lisää klassikkoaukkojen paikkaamista! Ajattelin, että nyt on oiva hetki tarttua yhteen mangan tunnetuimmista nimikkeistä, Katsuhiro Otomon Akiraan, tapahtumat kun sijoittuvat kyberpunk-henkisessä scifissä juuri vuoteen 2019. Sitten avasin ykköskirjan ja hommalta putosi pohja: suomennoksen mukaan kolmas maailmansota käytiinkin 1992, ei 1982, kuten lähteeni kertoivat, ja tapahtumat tapahtuvat vuodessa 2030, ei 2019. Välitön ryntäys Wikipediaan ei auta: englanninkielinen sivu kertoo mangan tapahtumien sijoittuvan vuoteen 2019, suomenkielinen puolestaan pitää kiinni Liken 2030-väitteestä. Olin kyllä valmistautunut siihen, että yhteensä yli 2000-sivuisen scifimangan perässä on vaikea välillä pysyä, mutta ihan näin alkumetreillä en kuvitellut joutuvani sekaisin. Tulkaahan nyt joku nestori sieltä kouluttamaan märkäkorvainen bloggaaja: onko Liken käännöksessä siirretty tapahtumia 10 vuotta eteenpäin tietoisesti esimerkiksi siksi, että suomijulkaisu on ilmestynyt yli 10 vuotta alkuperäisteoksen jälkeen? Vai onko kyseessä jokin muu lapsus? Onko 2019-linkkini Akiraan kuranttia tavaraa vai sössinkö koko homman häpeällisesti heti alkumetreillä ja blogin uskottavuus meni sen siliän tien? Onko minusta edes puhumaan mitään Akiran laadusta?
No, kunnon manganörtit nyt hakevatkin aihekeskustelunsa ehkä perehtyneemmistä piireistä, joten keskitytään keskivertolukijan palvelemiseen. Akira on alunperin vuosina 1982-1990 ilmestynyt mangasarja, joka on myös kääntynyt elokuvaksi 1988. Like on julkaissut Akiran suomennettuna kahdessatoista volyymissa vuosina 1995-2006 (on muuten nykypäivänä ihan posketon ajatus, että mikään sarjis pysyisi hengissä 11 vuoden julkaisun ajan Akun, Tex Willerin ja Asterixin ulkopuolelta). Se on yksi ensimmäisiä länsimaiseen valtavirtaan murtautuneita mangoja, jonka kulttuurisesta merkityksestä on kirjoitettu teksti jos toinenkin. Akira on kertomus kahdesta ystävyksestä, Kanedasta ja Tetsuosta, jotka törmäävät valtion salaiseen yli-ihmisprojektiin. Törmäys vie heidät eri urille. Kanedasta tulee valtiovaltaa vastaan taistelevan liikkeen liittolainen ja Tetsuosta puolestaan uhka koko III maailmansodan jälkeen syntyneelle Neo-Tokiolle, mutta heidän polkunsa ovat tuomitut linkittymään uudestaan ja uudestaan. Taustalla muhii armeijan tarkasti suojelema salaisuus, yli-ihmisistä voimakkain, Akira, jonka uudelleenherääminen vaarantaa ilmeisesti suunnilleen kaiken. Mangalle tyypillisesti mittakaavat ovat massiivisia, mutta maailmaa Japanin tai edes Tokion ulkopuolella ei puheissa juuri ole olemassa. On siis vaikea arvioida, onko Akira kaupungin-, maan- vai maailmanlaajuinen uhka, mutta vakava uhka joka tapauksessa!
Lukemani neljä osaa käsittävät Akirasta kolmanneksen, joten kokonaisuutta en vielä arvioi, mutta ensilukijan fiilikset alkavat käydä selviksi. Akira käynnistyy ripeästi ja sen jälkeen vauhdin ei anneta pudota. Leijonaosa kirjoista käytetään toimintakohtausten yksityiskohtaiseen kuvitukseen. Erinäiset takaa-ajot, taistelut ja hävitys visualisoidaan huolella. Yhden kirjan tapahtumat voi tiivistää melko vaivatta yhteen virkkeeseen kun jättää pois yksityiskohtaiset iskut, kurvit ja räjähdykset. Otomon kuvitus on animaatiomaista kuvakulmiensa, fokuksiensa ja vauhdin tunnun puolesta. Vaikuttaisi siltä, että Akiraa on ajateltu elokuvana jo mangan luontivaiheessa. Akira on ainakin neljän ensimmäisen kirjan ajan vielä melko selkeä seurattava. Muutamien hahmojen pointti ja tausta jäävät hämäriksi, mutta pää- ja sivujuonten suhde on kirjassa niin selkeä, että Kanedaan, Tetsuoon ja Akiraan suoraan linkittymättömät juonenpätkät on myös helppo sivuttaa. Voi olla, että ne löytävät merkityksiä myöhemmin, mutta kun kyse ei ainakaan minulle ole mistään sydänasiasta, luen Akiraa stressaamatta jokaisen hahmon nimen muistamista.
Lopulta Akiran arvottamisen pääkysymys onkin se, pitääkö jatkuvasta kaahauksesta vaiko ei. Itse en ole koskaan nauttinut pitkistä toimintakohtauksista sarjakuvissa valtavasti. Yksi näyttävä stuntti tai splash on toki aina paikallaan, mutta esimerkiksi pitkittynyt taistelu tai takaa-ajo menettää mielestäni sarjakuvaformaatissa herkästi pointtinsa. Tällaisissa kohtauksissa tapahtumien suunta ja voima (eli käytännössä vektorit?) ovat todella tärkeitä, jotta kohtauksen rakenne ja seurannan logiikka säilyy. Tämä korostuu vielä Katsuhiro Otomon kerronnassa, jossa suorat viivat niin rakennuksissa, vauhdissa kuin abstrakteissakin taustoissa määrittävät jatkuvasti kerronnan ”suuntaa”. Mitä pidemmäksi toimintakohtaus venytetään, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys sille, että jokin vektori jossain ruudussa osoittaakin epäloogiseen suuntaan ja toiminnan liike eteenpäin rikkoutuu.
Kyse ei edes välttämättä ole siitä, että tekijä tekisi kuvakerronnassa virheen, vaan eri ihmiset saattavat lukea sivut eri lailla, ja jossain kohtaa tekijän ajatuksesta ei vain saa kiinni. Voi olla, että olen synnynnäisesti huonompi lukemaan toimintakohtauksia (tai mangakerrontaa) kuin joku toinen, mutta silloin tekijän pitäisikin kyetä antamaan minulle sen verran vakaat apupyörät, että kyydistä ei pudota sitten millään. Katsuhiro Otomon toiminta on suurelta osin pätevää, mutta kun silti kun aukeama aukeaman perään yritän hahmottaa mielessäni jonkinlaista tapahtumien 360-kuvaa, en saa tyydyttävästi kiinni siitä, miten ruutujen tapahtumat asettuvat toisiinsa. En siis viihdy vahvasti toimintavetoisen sarjakuvan äärellä aivan sataprosenttisen loistavasti. Eniten pidin tähän saakka neloskirjasta, koska sen toimintakohtaukset tapahtuvat suurelta osin pienissä suljetuissa tiloissa, joissa kokonaisuus pysyi näpeissä. Toistaiseksi Akiraa on lukenut ihan mieluusti, mutta jokaisen kirjan kohdalla tuli pariin kertaan vilkuiltua sivunumeroja, että paljonkos tätä on vielä jäljellä ja tapatuisikohan tässä vielä jotain.
Voin muuten kertoa, että tulee suht kääpä olo kun tällaisia kirjoittelee. Lohduttaudun ehkä sillä, että Akira on sarjakuvana minua vanhempi ja samaa ikäluokkaa esimerkiksi Jedin paluun kanssa, eli ikäkysymys tämän ei pitäisi olla. Koska Akiran vauhti on koko ajan over 9000, kehittyy itse tarina melko verkkaisesti. Toistaiseksi se on ollut riittävän kiinnostava, mutta ei niin mukaansatempaava että laittaisi heti neljän ensimmäisen osan jälkeen kaikki muut kirjastovaraukset lukkoon ja Akiran loput osat jonon kärkeen. Kyse on kulttuurihistoriallisesti niin isosta sarjakuvasta, että sen loppuun lukeminen kuuluu lähes yleissivistykseen, vaikka nykyperspektiivistä itse sisältö ei enää niin vallankumoukselliselta tuntuisikaan. En siis vielä osaa sanoa, onko Akira aito ajaton klassikko, vai ainoastaan isohko merkintä sarjakuvan historiassa. Palataan siihen, kun loputkin osat on tullut luettua joko tämän vuoden aikana tai viimeistään 2030.
Arvosana: 70/100
Akira 1-4
Katsuhiro Otomo, käsikirjoitus ja kuvitus
N. 170 sivua / osa
Like Kustannus
Hinta Suomessa n. 10 € / osa (suom. painos, saatavana käytettynä), 20 € / volyymi (eng. painos, yksi volyymi sisältää kaksi osaa, eli tosiasiallinen hinta sama)
Sarjakuva kaupan:
Antikvariaatti Makedonia (saatavilla suomenkieliset osat 2-8)
Adlibris, englanninkielinen volume 1
Adlibris, englanninkielinen volume 2
Hyllyy 
Olikohan niin, että Akira sarjakuvana sijoittuu vuoteen 2030 ja elokuvaversio vuoteen 2019? Nopea googlaus vähän tukee tätä. Siitä on kyllä aikaa kun Akiran katsoin ja uudelleenlukukin hieman tyssäsi pari vuotta sitten.
Minua Akiran toimintakohtaukset eivät ole koskaan liiaksi asti häirinneet, mutta lukukokemukseen kyllä niissä vaikuttaa se, että suomennos on peilattu, jolloin oikea järjestys on muuta kuin mitä suomeksi voi lukea.
TykkääTykkää
Joo toi peilaus toki vaikuttaa, se kävi itselläkin pari kertaa mielessä kun noita suuntia päädyin ihmettelemään. Tämä enkku-mangan wikisivu ainakin väittää, että 2019 olisi oikea tapahtumavuosi https://en.wikipedia.org/wiki/Akira_(manga). Japaninkielisestä wikisivusta ymmärsin vähemmän, mutta sieltäkin löytyi yksi maininta 2019-vuosiluvusta, kun taas 2030-vuodesta ei yhtäkään.
TykkääTykkää