Arvio: Saga 5-7 – Olenko minä tullut vanhaksi vai mikä on vikana

edf

Olen lueskellut paljon haipattua Sagaa eteenpäin hiljakseen kirja kerrallaan, kun niitä on kirjastosta eteen sattunut. Nyt olen taas vaihteeksi päässyt Suomen julkaisutahdissa ajan tasalle, joten on hyvä hetki kirjoittaa. Olen rehellisesti sanottuna vältellyt Sagasta kirjoittamista, koska en meinaa saada siitä enää mitään otetta. Jos listaan Sagan ominaisuuksia, kaikki on kunnossa, kuten ennenkin, jopa loistavasti: Brian K. Vaughanin käsis rullaa eteenpäin kuin hirvi: tarinassa tapahtuu, hahmot kehittyvät mutta pysyvät uskottavina, ennakko-oletuksia ravistellaan, toiminta-huumori-draama-tasapaino on kohdallaan jne jne. Fiona Staplesin kuvitus on röyhkeää, kaunista ja helppolukuista. Mistä sitten johtuu, että aina kun aloitan uuden Saga-kirjan, en muista yhtään, mitä edellisissä osissa on tapahtunut? Yritin Wikipedian avulla kasata päässäni kokonaistarinaa tähänastisesta Sagasta, mutta olisin yhtä hyvin voinut lukea uutta tarinaa. En muistanut nimiä, en tapahtumia, en paikkoja. Olenko se minä, vai voisiko Sagassa olla jotain vikaa? Jatka lukemista ”Arvio: Saga 5-7 – Olenko minä tullut vanhaksi vai mikä on vikana”

Arvio: Saga 1-4 – Nykysarjakuvan mallioppilas

dav

Sagasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Scifiä, fantasiaa, parisuhdedraamaa, seksiä, toimintaa ja komediaa yhdistelevä nykyaikainen pakotarina on voittanut palkintoja, houkutellut sarjisten pariin uusia lukijoita ja kaikin puolin tehnyt kentässä selvää jälkeä viimeisten vuosien ajan. Brian K. Vaughanilla tuntuu olevan taito haistella lukijoita kiinnostavat trendit ja iskeä niihin kiinni. Fiona Staplesin kuvitus on helposti lähestyttävää, mutta eläväistä ja monipuolista. En yhtään ihmettele, että mainetta ja mammonaa on tekijöille ja kustantaja Imagelle satanut; Sagasta on vaikea olla pitämättä. Tarina lähtee käyntiin rytinällä ja tahti pysyy kovana kirjasta toiseen. Jatka lukemista ”Arvio: Saga 1-4 – Nykysarjakuvan mallioppilas”