Pistin kuvaan sekä etu- että takakannen, koska lentäjä-Ressu on cool
Tenavat on Yhdysvalloissa sarjakuvainstituutio, jota voinee Suomessa verrata vain Aku Ankkaan. Lähes 50 vuotta ilmestynyt sanomalehtisarja on harvinaisuus, siihen ovat samaistuneet miljoonat lapset, nuoret ja aikuiset. Kaikki stripit ovat lähteneet Charles M. Schulzin kynästä, ja sarja päättyi hänen eläköityessään. Toisaalta sarjakuvaharrastajalle tuollainen valtava aineisto tuottaa haasteita: miten lähteä perehtymään syvemmin sarjakuvaan ja sen merkitykseen, mistä ottaa kiinni?
Minua ovat aina hieman ärsyttäneet löyhien teemojen ympärille kasatut pikkupokkarit, joissa ainoa ajatus tuntuu olleen kaapaista kasa strippejä ja pistää ne kansiin, joita voidaan kaupitella uudestaan ja uudestaan ilman jatkuvuutta tai logiikkaa. Ressu ja Punainen Paroni on tässä mielessä parempi kokoelma: vaikka siinäkin ”kokoavana” teemana ovat Ressun eri puolet ja mielikuvitusseikkailut, on kokoelmaa taustoitettu. Esipuheen on kirjoittanut Tenavien pitkäaikainen suomentaja Juhani Tolvanen, joka osaa avata Tenavien ja etenkin Ressun merkitystä sarjakuvalle. Taustoitusten myötä sarjakuvat saavat uusia merkityksiä. Schulzin työtä osaa myös arvostaa niiden avulla paljon paremmin.
Tenavat on mielestäni yllättävä menestystarina, sillä se ei ole mikään helppo sarjakuva. Lapsena noita pikkupokkareita lukiessani ihmettelin usein miksi juuri tätä sarjakuvaa on julkaistu niin paljon. Se ei tarjoa huumoristripeille perinteisentyylisiä nauruja useinkaan, vaan tunnelma on viipyilevämpi ja hillitympi. Filosofisemmat ja anarkistisemmat aspektit sarjakuvasta ovat auenneet minulle vasta myöhemmin. Varmasti juuri tästä on kyse Tenavien suosiossa, sillä niistä löytää joka lukukerralla uutta nautittavaa. Onkin sanottava, että on onnenkantamoinen että sarja on saanut jatkua tarpeeksi pitkään saavuttaakseen ne tasot joita se käsittelee, ja niin pitkään, että samat lukijat ovat voineet löytää sen uudelleen eri elämänvaiheissa.
Ressu ja Punainen Paroni on kunnianosoitus Schulzin mielikuvituksen absurdimmalle puolelle. Ihmishahmojen kanssakäymiseen keskittyvät stripit pohtivat arkea ja olemassaolemisen vaikeutta, kun taas Ressu sallii sarjakuvan liikkua niin ajassa kuin paikassakin ilman realismin rajoitteita. Ressu voi peräkkäisissä stripeissä seikkailla lentokoneessa ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarina, 50-luvun rasvistunnelmissa Jakke Jäyhänä ja politiikan maailmassa Ylikoirana. Toisaalta Ressu antaa äänen myös Schulzin omille ajatuksille, ehkä hiukan kaunokirjallisemmassa muodossa kuin vaikkapa Jaska Jokusen monologit. Vaikka kyseessä ei olisikaan romaanin kirjoittaminen (usein tosin on), ovat Ressu-stripit enemmän kokonaisia tarinoita joissa on alku ja loppu.
Kirja sisältää myös lyhyitä teemakuvauksia, joilla strippejä on koottu kirjaan muutaman sivun kokonaisuuksiksi.
Tenavat-leffan korvilla tämä klassikkosarjis nousee oikeutetusti pitkästä aikaa jälleen puheenaiheeksi. Se muistuttaa minua siitä, että vaikka Tenavia on tullut luettua vuosien varrella kohtalaisia määriä, ei sarjakuvaa silti ole rikkonaisen lukemisen ja laiskojen lärpäkejulkaisujen ansiosta ehkä koskaan täysin oppinut ymmärtämään. Jenkkiläisessä populaarikulttuurissa viitataan ihmisiin Jaska Jokusina, Telluina, Eppuina ja Maisoina aivan kuten suomalaiseen puheenparteen istuvat määritelmät hannuhanhista ja pellepelottomista. Tenavat kuvaavat persoonallisuuksia ja ovat tavoittaneet jotain hyvin olennaista sotien jälkeen rakentuneesta USA:sta, siitä tämän sarjakuvan asema sikäläisessä kulttuurissa on kiistaton osoitus.
Ressu on hahmona mielenkiintoinen, sillä siinä missä mainitsemani hahmot ovat persoonallisuuksia, on kehenkään vaikea viitata Ressuna. Se on hahmona liian monipuolinen asettuakseen yhden persoonan muottiin. Ressu voi tehdä mitä vain ja siksi se on yksittäisenä hahmona Schulzin vision selkein manifesti. Yksittäisenä osoituksena tästä kirjaan on sisällytetty Schulzin kautta aikojen viimeinen Tenavat –strippi, jossa hyvästit hahmoille ja lukijalle toivotetaan nimenomaan Ressun nimissä. Vaikka Jaska Jokunen on Tenavien samaistuttavin hahmo, on ilmiselvää, että Schulz on kokenut vähintään samanlaista sielunyhteyttä myös Ressuun.
Ressu ja Punainen Paroni –kirjan ainoa puute on se, että se jää mitaltaan valitettavan torsoksi. Kun Tolvanen ja Schulz ovat avanneet lukijan tarkastelemaan Ressua uusista näkökulmista, olisi aiheeseen hienoa syventyä saman tien enemmänkin. Itse ainakin sain tästä kuitenkin uutta pontta Tenaviin, ja leffankin marssin varmasti katselemaan suuremmalla innolla kuin ilman tätä kirjaa.
Arvosana: 75/100
Ressu ja Punainen Paroni
Charles M. Schulz, käsikirjoitus ja kuvitus
Otava
Hinta Suomessa n. 12-15 €
PS. Tenavat-leffa vaikuttaa oikeasti mielenkiintoiselta. Visuaalisesti se näyttää olevan alkuperäismateriaalille uskollisin sarjisleffa sitten Sin Cityn, ja ilmeisesti sarjakuvan alkuperäinen henki on onnistuttu säilyttämään hyvin. Ennakkoon homma vaikuttaa siis lupaavalta. Ensi-ilta Suomessa on 26.12.2015, ja kirjoittanen leffakokemuksesta kunhan sen ehdin ensin hankkimaan!
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Ressu ja Punainen Paroni – Kiehtova oppitunti Tenavista ja koirasta”