Arvio: Kalevala – Nyt loppuu se Väinämöiselle naureskelu

Kalevala_kansi

Tämä teksti on laajennettu versio Sarjainfo-lehdessä 2/2019 julkaistusta arviosta.

Muistan nuorena lukeneeni Frank Millerin esipuheen Batman: Year One -sarjakuvaan. Siinä hän toteaa ihmetelleensä 60-luvun campmaista Batmania, ja asettaa omien tarinoidensa sävyn yhdellä päälauseella: ”Minusta Batman ei koskaan ollut hauska”. Siitä lauseesta käynnistyi synkän ja yltiönihilistisen supersankarisarjiksen voittokulku, jonka jälkiä siivoillaan edelleen. Toki trendi synnytti hyviäkin sarjakuvia, mutta paljon tuotettiin ihan vain synkkää synkän vuoksi. Samanlainen fiilis tulee Sami Makkosen Kalevalasta. Jos Kalevalan sarjisversioinnit ovat olleet enemmän tai vähemmän hauskoja Petri Hiltusen, Marko Raassinan ja tietysti Mauri Kunnaan käsissä, Makkoselle on tärkeää kahlita Kalevala tosikkomaisen jenkkisarjakuvan tyyleihin. Kirja on ensimmäinen puolikas kaksiosaista Kalevala-tulkintaa, ja tarjolla on machoilua, uhoa ja geneerisiä partalihaskimppuja koko rahalla. Jatka lukemista ”Arvio: Kalevala – Nyt loppuu se Väinämöiselle naureskelu”

Mainokset

Arvio: Tenavat – Parhaat sarjat 1950-1959 & 1960-1969

cof

Sarjakuvaliike Kulkukatin Pojassa oli vähän aikaa sitten myynnissä koko Complete Peanuts -paketti, 17 897 strippiä 26 kirjassa. Hetken siinä jo mietin, pitäisikö heittää perseelleen koko kesän budjetti/lomasuunnitelmat ja kantaa kokoelma kotiin, mutta onneksi järki vei voiton. Tenavat ei oikeastaan ole minulle sarjakuva, jonka täytyisi aina olla hyllyssä, mutta niitä tekee mieli lukea sopiva määrä parin vuoden välein. Charles M. Schulzin elämäntyöstä löytyy aina nautittavia vivahteita ja nostalgisoitavaa. Tenavat tarjoaa uuden oivaltamisen ja vanhan tutun sarjakuvan fiilistelyn samalla hinnalla. Se on niin valtava monoliitti sekä fyysisesti että merkitykseltään, että vastaavia ei taida muita olla. Tenavista on myös kirjoitettu niin paljon, että uusia näkökulmia on käytännössä mahdotonta löytää. Toisaalta, eipä Schulzkaan jokaisessa 17 897 stripistään mitään mullistavaa yrittänyt tarjoilla, joten ehkä minunkin on ok kierrättää muutamia mietelmiä, joita Otavan Tenavat-kokoelmat Parhaat sarjat 1950-1959 ja 1960-1969 herättivät. Jatka lukemista ”Arvio: Tenavat – Parhaat sarjat 1950-1959 & 1960-1969”

Arvio: James Bond – VARGR

mde

Koska lähinnä feikkaan sarjakuvatietämystä, minulla ei pari kuukautta sitten vielä ollut käryäkään, että James Bond -sarjakuvat ovat joku juttu. Tällaisia tilanteita varten käännössarjakuva on erittäin tärkeää, se pitää meistä laiskoista kuluttajista huolen tarjoamalla tuotteita, joita emme edes osanneet kaivata. Otava tuuppasi vuoden alussa ulos pränikän James Bond -kirjan nimeltä VARGR. Ilmeisesti krapula-aamun haukotuksen mukaan nimetty kirja on ensimmäinen seikkailu vuonna 2015 alkaneesta sarjasta, jossa käsikirjoittaja Warren Ellis ja kuvittaja Jason Masters tulkitsevat 007:aa nykyaikaisissa toimintaseikkailuissa. Meininki on sukua moderneille Bond-tulkinnoille muutenkin: meno on vakavanpuoleista ja väkivaltaista, eikä esimerkiksi naisseikkailuille anneta juuri tilaa. VARGR toimii toisaalta juuri supertiukan fokuksensa vuoksi. Se tietää tismalleen, millainen Bond tässä kertomuksessa on, millaista tarinaa kerrotaan ja mikä huttu jätetään ulkopuolelle. Toimintasarjakuva on kinkkinen laji tehdä tuoreesti, mutta tämä Bond-tulkinta ei ole ainakaan ummehtunein yritys. Jatka lukemista ”Arvio: James Bond – VARGR”

Arvio: Piitles – Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta

dav

Ei-mitenkään tilastollisesti merkitsevän otoksen perusteella väitän, että 1950-luvun paikkeilla syntyneiden miesten keskuudessa vallitsee todellisuusvääristymä, jossa kaikki muu musiikki ennen ja jälkeen Beatlesin on olemassa lähinnä suhteessa Beatlesiin. Se on joko Beatlesia inspiroinutta tai Beatlesin inspiroimaa (paitsi Bob Dylan. Bob on oma juttunsa). Tuossa vääristymässä oletetaan, että kaikki muutkin ovat tätä mieltä, ja jos eivät ole, niin eivät vain ole tajunneet vielä totuutta. Me, jotka olemme tuon ikäpolven vaikutuspiirissä, tiedämme Beatlesista kohtuuttoman paljon huomioiden, kuinka vähän olemme kuunnelleet itse albumeita. Niinpä Mauri Kunnaksen Piitles tuntuu tutulta: siinä hieman isääni vanhempi Kunnas vaahtoaa Beatles-triviaa, jota olen isältäni vastaanottanut vuosikaudet. Onneksi Kunnaksen anarkistinen tyyli ja röyhkeä tulkinta tekevät materiaalista mehukasta vielä kerran. Jatka lukemista ”Arvio: Piitles – Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta”

Elokuva: Tintti-leffa ja sen innoittajat Kultasaksinen rapu, Yksisarvisen salaisuus & Rakham Punaisen aarre

tinttileffa3

Sarjakuvat eivät ole ainoa popkulttuurin muoto, jossa olen hieman ajastani jäljessä, ja siksi tulin katsoneeksi 2011 ilmestyneet Tintin seikkailut –elokuvan vasta joululomalla. Vastoin odotuksia leffa oli varsin mukava. Steven Spielberg oli saanut toisinnettua Indiana Jonesien seikkailuhengen ja miljööt myös animaatiomuotoon. Meininki oli Tinteille sopivan puhtoinen ja mustavalkoinen, ja visuaalisesti siloteltu tietokoneanimaatio soveltui hyvin tarinankerrontaan. Leffa yhdisteli elementtejä useista eri kirjoista, mutta pääosin sen inspiraationa ovat olleet tarinat Kultasaksinen rapu, Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre. Nuo kolme kirjaa oli siis mitä sopivinta lukea elokuvan jälkeen, ja vertailla miten 60-70-vuotiaat tarinat kääntyivät moderniksi elokuvaksi. Jatka lukemista ”Elokuva: Tintti-leffa ja sen innoittajat Kultasaksinen rapu, Yksisarvisen salaisuus & Rakham Punaisen aarre”

Arvio: Ressu ja Punainen Paroni – Kiehtova oppitunti Tenavista ja koirasta

Ressu_kannet

Pistin kuvaan sekä etu- että takakannen, koska lentäjä-Ressu on cool

Tenavat on Yhdysvalloissa sarjakuvainstituutio, jota voinee Suomessa verrata vain Aku Ankkaan. Lähes 50 vuotta ilmestynyt sanomalehtisarja on harvinaisuus, siihen ovat samaistuneet miljoonat lapset, nuoret ja aikuiset. Kaikki stripit ovat lähteneet Charles M. Schulzin kynästä, ja sarja päättyi hänen eläköityessään. Toisaalta sarjakuvaharrastajalle tuollainen valtava aineisto tuottaa haasteita: miten lähteä perehtymään syvemmin sarjakuvaan ja sen merkitykseen, mistä ottaa kiinni? Jatka lukemista ”Arvio: Ressu ja Punainen Paroni – Kiehtova oppitunti Tenavista ja koirasta”