Täysin sattumalta tulin lukeneeksi lyhyen ajan sisään parikin päiväkirjamuotoista sarjakuvaa. Janne Parviaisen Ulkopuolella oli dokumentti omasta elämästä ja hyvinkin tästä ajasta, kun taas Leena Virtasen ja Aino Sutisen Sörnäisten tyttö sijoittuu yli sadan vuoden taakse. Kuitenkin, elämä on elämää ja arki arkea, tapahtui se sitten kuusi vuotta tai reilu sata vuotta sitten. Tässä mielessä näiden kahden teoksen lähekkäin lukeminen oli uuden tason lukemiseen antava iloinen sattuma, varsinkin kun molemmat ovat päähenkilönsä elämän lisäksi myös täynnä tuokioita Helsingistä. Mutta siinä missä nykypäivän päiväkirjan hallitseva tunnelma on ehkä jonkinlainen hidas laahustaminen huonompaa kohti, Sylvi-Kyllikki Kilven päiväkirjoissa aistitaan myllertävä ja kaikenkäsittävä muutos.
Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
Sylvi-Kyllikki Kilpi (os. Sinervo) oli toimittaja ja kansanedustaja, joka uransa ehtoopuolella 1960-luvulla alkoi julkaista vanhoja päiväkirjojaan julkisesti. Tämä sarjakuva perustuu noista julkaisuista ensimmäiseen, vuodet 1915-1918 kattaneeseen kokoelmaan. Tämä päiväkirja dokumentoi helsinkiläisen työläisperheen arkea, jossa Vallilassa iso perhe jakaa pienet neliöt ja Sylvi-Kyllikki on lapsista se, jolle annetaan mahdollisuus kouluttautua muiden joutuessa töihin ruuan tuomiseksi pöytään. Niukkuuden jakaminen on läsnä niin yksityisessä kuin yhteiskunnallisessakin tasossa, kun Suomen politiikka kuohuu ja lopultaa räjähtää käsiin sisällissotana. Päiväkirjoissa pohditaan paljon niin kansalaisuutta, isänmaallisuutta, luokkia kuin tasa-arvoakin. Ilmeisesti jälkikäteen on spekuloitu, että Kilpi hieman editoi päiväkirjoja jälkikäteen sanomaltaan selkeämmiksi, ja tämä voi selittää sitä, miten hyvin Sylvi-Kyllikin päivistä löytyy esimerkkejä päivänpolttavista poliittisista kysymyksistä. Mutta ei sillä hirveästi ole väliä, sillä vahvin sanoma löytyy kuitenkin ihan siitä arjesta.
Päiväkirjamaisten teosten lukemisessa on yleensä ihan oma rytminsä. Koska päivistä on yleensä materiaalia vain sivu tai pari, muodostuu yleinen tunnelma kollaasimaisesta kokonaisuudesta. Sörnäisten tytön tapauksessa se toimii hyvin, koska käsiteltäviä aiheita on niin paljon. Rakkaus- ja ystävyyssuhteet ilmentävät poliittisia luokkaeroja ja jakautunutta yhteiskuntaa siinä missä vappumarssille osallistuminenkin. Kiristyvä tilanne tuntuu tyhjänä vatsana ja väkivallan uhkana, ja sodan syttymisen myötä matka koulusta kotiinkin on karulla tavalla ajankuvaa ojiin kaatuneine sotilaineen. On hyvin ymmärrettävää, miksi juuri tästä dokumentista on kannattanut tehdä sarjakuva. Historia herää eloon Sutisen pelkistetyn piirrosjäljen kautta varsin tuntuvalla tavalla. Vaikka maamerkit ja ammoinen Helsinki on kuvattu lähes impressionistisen valikoiden, on kokonaisuutta silti helppo hahmottaa ja peilata myös nykypäivään. Ehkä yksityiskohtaisempi visuaalisuus olisi voinut erottaa mennyttä ja nykyistä Helsinkiä enemmän toisistaan; nyt lukija saa itse Sutisen kannusteiden pohjalta täydentää puuttuvat kohdat, ja pian Sylvi-Kyllikki Kilven elämä tuntuu olevan paljon lähempänä, ainakin Helsinkiä tuntevalle lukijalle. Tässä mielessä efekti on samanlainen, kuin täysin toista tyylilajia edustaneessa Tapani Baggen ja Aapo Kukon Marius-dekkarissa.
En ole lukenut alkuperäistä päiväkirjaa, joten en sinänsä osaa täysin arvioida, miten paljon sovitustyötä on täytynyt käsikirjoituspuolella tehdä, mutta en halua vähätellä myöskään Leena Virtasen työtä. Päiväkirjan lisäksi Sörnäisten tyttöön on nimittäin käytetty apuna myös muuta lähdemateriaalia, ja kaiken yhdistäminen ja kirjoittaminen sujuvaksi, todellisen tuntuiseksi sarjakuvasovitukseksi on myös hatunnoston arvoinen suoritus. Sörnäisten tyttö etenee sujuvasti, joskin ajoittain jopa hieman liian nopean tuntuisesti. Kun maa kuohuu ja asioita tapahtuu jatkuvasti vaikka kuinka paljon, voi isossa kuvassa mukana pysyminen olla välillä työlästä. Toisaalta yhden työväenluokkaisen henkilön näkökulma korostaa aikalaiskokemusta ja sitä, miten tieto ja näkökulmatkin asioihin muodostettiin pitkälti omasta lähipiiristä saadun tiedon perusteella, oli se sitten totta ja kattavaa, tai valheellista ja vajavaista. Kaoottinen tapahtumaketju eteni joka tapauksessa, ja elämää oli kuitenkin elettävä siinä sivussa.
Päiväkirjalle ominainen toteava tyyli ja se, ettei elämä tai tarina varsinaisesti pääty päiväkirjan sivujen loppuessa aiheuttavat sen, että Sörnäisten tyttö ei jätä lukijaansa sellaista supervaikuttavaa emotionaalista jälkeä kuin mahdollisimman iskeväksi rakennettu fiktio. Myöskään kuvitustyyli ei ole sellainen, että se piirtyisi muistoihin yksityiskohtaisesti, siinä missä jokin teatraalisempi toteutus. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan olisi Sörnäisten tytölle sopivaakaan, sillä dokumentaariseen henkeen sellainen pröystäily olisi tarpeetonta, sanoisinko jopa amerikkalaista. Tämä ei ole suurieleinen sarjakuva, koska suurieleisyys vähättelisi äkkiä todellista elettyä kokemusta, josta Sörnäisten tytössä on kyse. Vahva Helsingin paikallistunnelma sitoo sarjakuvan niin juurevasti kaupungin historiaan, että kaikenlaiset elokuvakikat vain veisivät sen voiman tässä mielessä pois. Sörnäisten tyttö tuo historiaa lähemmäs ansiokkaasti, vaikkei se välttämättä ole vuoden mieleenjäävin sarjakuva. Joku saattaa tulkita tuon pahaksikin kritiikiksi, mutta itse en mieltäisi sitä niin – taideteos on arvokas osallistuessaan keskusteluun, sen ei aina tarvitse aloittaa uutta keskustelua. Sörnäisten tyttö on harkittu ja valistunut puheenvuoro keskusteluun yhteiskuntamme menneisyydestä, tulevaisuudesta ja toivotuista kehityssuunnista, ja sellaisena suosittelen sitä oikein mielelläni.
Arvosana: 73/100
Sörnäisten tyttö – Sylvi-Kyllikki Kilven päiväkirja 1915-1918 sarjakuvana
Leena Virtanen, käsikirjoitus – Aino Sutinen, kuvitus
144 sivua
Suuri Kurpitsa
Hinta Suomessa 21-22 €
Sarjakuva kaupan
Turun Sarjakuvakauppa
Hyllyy 