Arvio: Usagi Yojimbo 3 – Elonkierto

Viimeksi kun kirjoitin Usagi Yojimbosta, nousivat tekstissä esiin Stan Sakain kerronnan ehdottomat vahvuudet. Kakkososa Ärjyvän lohikäärmeen salaliitto oli ehkä sellainen kirja, jonka myötä Usagin idea aukenee lukijalle, ja kaikista parhaista puolista tuli nautittua täysin rinnoin. Sakai on erittäin tasalaatuinen sarjakuvantekijä, joten Usagi Yojimbo 3 – Elonkierto on lyhyesti sanottuna aivan yhtä nautinnollista samuraiseikkailusarjista kuin edeltäjänsäkin. Tämä pitää sanoa heti alkuun siksi, että tällä kertaa minun silmäni lukijana hakeutui ehkä enemmänkin Usagin puutteisiin. Se, että kirjoitan tällä kertaa enemmän niistä, ei tarkoita että Elonkierto olisi mitenkään merkittävästi edeltäjäänsä kehnompi sarjis, mutta kun lukijan suhde sarjakuvaan syvenee, hän uskaltaa lukeakin sitä perusteellisemmin ja eri puolia punniten. Ei samuraikaan nauti miekkansa käyttämisestä, vaan kriittinen suhtautuminen omaan elinkeinoon on samanaikaisesti hänen elinehtonsa.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Elonkierto on jälleen edellisosasta poiketen kokoelma pääosin lyhyempiä tarinoita. Mukana on muutama useammasta numerosta koostuva kokonaisuus, kuten nimitarina, mutta Ärjyvän lohikäärmeen salaliiton kaltaisia megarupeamia kirjasta ei löydy. Tarinat jatkavat tuttua Usagi-linjaa, jossa seikkailut ovat pääosin toisistaan irrallisia, mutta eheä maailma syntyy silloin tällöin esiin putkahtelevista tutuista sivuhahmoista ja ajoittaisista henkilöitä syventävistä ja taustoittavista tarinoista. Elonkierto-seikkailussa Usagi palaa kotikonnuilleen kohtaamaan niin vanhan kilpailijansa, kuin opettajansa ja nuoruudenrakkautensakin.

Tarinoiden edetessä aloin kiinnittämään huomiota siihen, miten Usagi Yojimbon perinnetietoisuudella on myös kääntöpuoli – jokainen tarina etenee juuri siten, kuin sen voi odottaakin etenevän. Jokainen käänne ja kliimaksi tapahtuu juuri niin kuin sen tietää tapahtuvan, jos on koskaan elämässään nähnyt kaksi samuraileffaa. Se on varmaan pääosin vähän sama asia kuin muussakin genreviihteessä. Asiat tapahtuvat samalla tavalla, koska tekijä itse on genren fani ja rakastaa juuri sitä kerrontaa, jota tekee. Samaten muut genrefanit, eli lukijat, haluavat nähdä samojen toistuvien elementtien esiintyvän tarinoissa säännöllisesti, eli jatkuvasti. Eli jos pidät vaikkapa goreleffoista tai eroottisesta kirjallisuudesta, odotat tietynlaisia kohtauksia tapahtuviksi samankaltaisin kääntein. Aivan sama lainalaisuus pätee samuraisarjakuvaan. Jos sen konventiot uppoavat, ahmii Usagit aina uudestaan yhtä suurella innolla. Jos jokin konventioista hiertää tai tuntuu hölmöltä, ei sitä pääse pakoon koskaan, ja sarjakuvan suhteen voi luovuttaa vaikka heti. Käytän esimerkkinä taas Elonkierto-tarinaa: jos pysähtyy ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen hieman tekemään ajatusleikkiä juonen mahdollisista kehityssuunnista, osuu todennäköisesti oikeaan vähintään 80% tarkkuudella. Eikä siinä mitään, mutta ei Usagi Yojimbo aina erityisen yllättävää sarjakuvaa ole.

Tämä seuraava näkökulma on sitten varmaan sellainen, jolla voi saada niskaansa huutia enemmänkin. Mutta voisiko olla niin, että Stan Sakai ei ole ihan valtavan hyvä piirtäjä? En ole asiasta aivan varma, mutta kun jo edelliskirjan kohdalla esiinnostamani perspektiivihäiriöt jatkavat esiintunkemistaan, ja muutaman kerran sivuja joutuu tankkaamaan aika huolella hahmottaakseen mitä kohtauksessa oikeasti tapahtuu, niin tulee mieleen, että hieman harjaantuneempi taiteilija olisi varmaan esittänyt nämäkin tapahtumat ymmärrettävämmin tinkimättä kuvituksen iskevyydestä. Ja haluan nyt omaa selustaani turvatakseni todeta, että kaikki mitä olen Sakain kuvituksesta aiemmin kehunut, lähtien sen epätyypillisestä muotokielestä ja jatkuen absurdien asioiden lähes hartaudella käsittelyyn, on edelleen totta. Mutta ehkä samaan aikaan on totta myös, että jäljessä näkyy itseoppineisuus ja omaehtoisuus myös sillä ei-aivan-raikkaimmalla tavalla, joka tekee lukemisesta vähän sellaista undergroundmaisen tahmaista tankkaamista. Vaikka kirjan bonusmateriaaleista löytyvässä “miten Usagi Yojimbo syntyy” -lyhärissä Sakai kyllä kertoo saavansa kustannustoimittajalta pakkeja säännöllisesti kansiehdotelmiinsa, tuntuu välillä silti siltä, että joku olisi voinut olla vaatimassa tekijältä joidenkin ruutujen kohdalla enemmän.

Jostain syystä otin myös tällä kertaa näemmä tosi paljon kuvia taistelukohtauksista

Mutta niin, Elonkierto on tästä kaikesta marinasta huolimatta oikein kelpo sarjis. Jos sarjakuvantekijä saa syventää työtään kokoelma kokoelmalta, niin kai silloin amatööribloggaajakin saa teksti tekstiltä etsiä sarjasta uusia puolia. Ihan perseestähän on uudestaan ja uudestaan raapustaa samaa “pidin kuvasta ja tekstistä myös” -tauhkaa. Nämä UY-tekstit on tarkoitettu luettavaksi niin, että kaikki mitä sanottiin edellisissä teksteissä pätee myös seuraaviin, jos ei toisin mainita. Nyt julkaisutahti on mitä ilmeisimmin rauhoittunut/vakiintunut yksi kirja vuodessa -taajuudelle, joten ideat ja tunnelmat pääsevät kypsymään aromipesässä ihan asiallisen ajan, ennen kuin palataan santsaamaan tästä samasta sopasta. Katsotaan mitä sitten aikanaan keksitään neloskirjan myötä.