Olipas virkistävää lukea sarjakuva historiallisesta Suomesta, jossa kaupunkimiljöö on valittu reilusti normaalia pohjoisemmasta. Kyllä eikä ei on historiallista fiktiota 1800-luvun Oulusta, jossa talvipakkaset ovat purevia ja kesäyöt loputtomia. Ihmiset elävät Herran nuhteessa vaatimatonta elämää, mutta valistus tekee tuloaan ja Oulustakin löytyy jo selkeät seurapiirit. Kirjan henkilöhahmot ovat ilmeisesti kaikki oikeasti eläneitä henkilöitä, mutta heidän vaiheitaan, toimiaan ja ajatuksiaan on väritetty taiteilijan vapauksin reilusti. Tarina kertoo kaksi näkökulmaa elämään, jota hallitsevat jumalanpelko, valistusihanteet, ulkokorea hurskastelukilpailu sekä kosketuksen ja seksin kaipuu. Ville Ranta maalaa (kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti) tyylilleen uskollisen impressionistisen kokonaisuuden, jossa kuvien tärkeintä antia eivät ole tapahtumat vaan tunteet ja tunnelmat. Kyllä eikä ei on koukuttava, kiinnostava ja sivistävä sarjis, jonka tarina vain tuntuu loppuvan kesken.
Keskiössä tarinassa ovat leskimies Hans Nyman, valistuksen puolestapuhuja, kirkonmies, opettaja ja lehden päätoimittaja (tämä oli kai niitä aikoja kun lukutaito pätevöitti suunnilleen kaikkeen), sekä nuori Maria Piponius, harras herännäiskristitty, joka palaa 3 vuoden ulkomaanmatkalta Ouluun. Hans uskoo vakaasti sivistykseen ja pitää kansan kouluttamista tärkeimpänä tulevaisuuden peruskivenä, kun Maria puolestaan haluaa saada kansalaiset harrastumaan uskossaan. Molemmat kamppailevat lisäksi lihallisten viettiensä kanssa ja pyrkivät jotenkin sietämään kognitiivista dissonanssia synnin ja tyydytyksen välillä. Hans kaipaa edesmennyttä vaimoaan ja päätyy suhteeseen taloudenhoitajansa kanssa, kun taas Maria löytää ensimmäiset seksuaaliset kokemuksensa nuoremman siskonsa kanssa. Rannan kuvaus elämänmenosta ja seksuaalisuudesta on suora ja kaunistelematon, mutta jotenkin turvallisen tuntuinen. Ihmiset ovat alastomuudessaan tasa-arvoisia ja jopa skandaalimainen sisarseksi käsitellään hyvin neutraalisti ja kiihkotta. Näiltä osin kirja tuokin lähes 200 vuotta vanhan elämänmenon hyvin samaistuttavaksi.
Vähemmän samaistuttava osuus on sitten se jatkuva herranpelko ja naapurin hartauden kyttääminen, jotka tuon ajan elämänmenoon (ja ilmeisesti erityisesti körttiläisyyteen, joka alueella kasvaa) kuuluivat. Rannan tulkinnassa elämässä ei kauhean montaa iloa ole, sillä kaikesta kärsitään valtava morkkis, ja ihmiset narauttelevat toisiaan ja juoruavat toistensa synneistä jatkuvasti. Järjissään pysymisen vaihtoehdot ovat siis kaikenkattava askeesi ja tunteista luopuminen, tai sitten tietoinen huonon ihmisyyden hyväksyminen ja oman itsensä piilottelu jopa omalta perheeltä. Tämä henkilöityy kirjassa etenkin Hans Nymanissa, joka tuntuu jollain tasolla tiedostavan arvomaailmansa ristiriitaisuuden, mutta ei silti oikein osaa lähteä muuttamaan sitä. Maria Piponius sopeutuu ympäristöön paremmin, johtuen oletettavasti kirjan kuvaamasta körttiläisten mustavalkoisesta maailmankuvasta, jossa on helppo asemoida itsensä hyvien puolelle pienistä ristiriitaisuuksista huolimatta.
Toinen kirjan tärkeä teema on tieto ja siihen suhtautuminen. Hans Nyman uskoo koulutukseen ja joutuu taistelemaan yleisiä asenteita vastaan esimerkiksi halutessaan tyttärilleen kunnon opiskelumahdollisuudet. Toisaalta häntä kylmää Paavo Ruotsalaisen johtaman körttiliikkeen sivistyksenvastaisuus. Ruotsalainen saarnaa kirjassa sivistyksen olevan puhtaan uskon vihollinen, mikä kuulostaa hyvin paljon esimerkiksi Yhdysvaltojen uskonnollisen oikeiston retoriikalta, tai sitten kotoisemmin hakkaraislaiselta perussuomalaisuudelta. ”Extreme Duudsoni on tiettämättömyydest ylpee”, sanoi Asa Tyhmyys on illuusio -kappaleessa aikoinaan, eli Pohjanmaalta näitä loistoajatuksia on tullut vuosisatojen saatossa useammankin kerran. Ranta pitäytyy sen verran tositapahtumissa, että suurta ratkaisua tai kehitystä ongelmaan ei kirjassa nähdä, vaan tarkoituksena on mitä ilmeisimmin ollut yhdistää noiden aikojen ongelmat juuri nykyajan vastaaviin ilmiöihin. Mitä sillä sitten halutaan sanoa, siitä en ole ihan varma. ”Persut kuuluvat 1800-luvulle”? ”Ihmiset eivät viisastu tai muutu”? ”Sivistyksen on aina taisteltava pimeyden vetovoimaa vastaan”? Ehkä se on tuo viimeinen, mutta vähän hämäräksi jää, oliko tämä allegoria erityisen terävä tai voimallinen, vai oliko se vain intellektuellin nykysivistyneistön pätemistä pätemisen ilosta.
Rannan kuvitus on myös Kyllä eikä ei -kirjassa tunnistettavaa ja omaleimaista. Tiedän sen karkottavan joitain lukijoita vahvalla tulkitsevuudella ja epäselvyydellään, mutta minusta Rannan kuvitus on hyvinkin selkeää ja yksiselitteistä, kunhan silmä tottuu sitä lukemaan. Sama koskee tekstausta, joka on perinteistä, huteraa Rantaa, mutta täysin luettavaa ja mielestäni myös ilmaisuvoimaista. Tämä näkyy etenkin vanhojen tekstien siteerauksissa, joissa Ranta käyttää perinteistä, agricolalaista kirjoitusasua. Tekstaus tukee sitä hienosti. En tiedä, onko Rannan tyyli kaikkein muuntautumiskykyisin tai monipuolisin, mutta se on selkeästi omaleimainen, ja Ranta osaa käyttää vahvuuksiaan. Kaipuu, kiihko ja häpeä tuntuvat kuvissa selvästi, eikä lukijan tarvitse arvata kertaakaan, mitä kirja ja sen tekijä milloinkin haluavat sanoa.
Kyllä eikä ei etenee vangitsevasti, ja siksi sen viimeiset pari lukua ovatkin valitettava antikliimaksi. Tosielämässä mitään selkeitä ratkaisuja tai suuria oppimisen hetkiä ei tietysti tulekaan sopivasti päättämään tarinaa, mutta koska kirjan tarina on kuitenkin fiktiivinen, jonkinlainen päätös kirjassa avatuille kysymyksille olisi ollut paikallaan. Ranta käsittelee vaikeita ja kiehtovia aiheita pätevästi, joten tuntuu lässähtävältä, kun kaikki herätetyt kysymykset jäävät ilmaan. Henkilöhahmot eivät välttämättä opi tai kehity kirjan aikana juurikaan, eikä heitä kohdanneilla vastoinkäymisillä ole hopeareunusta tai kasvattavaa vaikutusta. Tai jos onkin, se ei kirjasta käy juurikaan ilmi. Kyllä eikä ei on sarja tapahtumia, jotka sattuivat Oulussa joskus ennen 1800-luvun puoliväliä, ja meidän ajastamme niitä voi katsella merkityksellisinä, mutta omassa ajassaan ne ovat olleet lähinnä ahdistusta ja elämän ankeutta. Toisaalta, sitä se taisi elämä noihin aikoihin pääasiassa olla, eli ehkä Kyllä eikä ei on vain hyvin todenmukainen kuvaus suomalaisesta seurapiirielämästä vajaa parisataa vuotta sitten.
Arvosana: 83/100
Kyllä eikä ei
Ville Ranta, käsikirjoitus ja kuvitus
WSOY
Hinta Suomessa 20-30 €
PS. Koko lukemisen ja kirjoittamisen ajan soi kirjan nimestä johtuen päässä Aivovuodon Tottakai. Ei se nyt tähän varsinaisesti liity, mutta linkkaanpahan kuitenkin, hyvä biisi.
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Kyllä eikä ei – Aina saa kärsiä ja hävetä”