Näköjään blogissa on menossa löyhä teemakokonaisuus laadusta, roskasta ja niiden keskinäisestä suhteesta. Kaksi edellistä sarjakuvaa, X-Men Gals on the Run ja Sarasvatin hiekkaa, ovat tietyllä tavalla edustaneet päinvastaisia lähestymistapoja sarjakuvaan. Seuraavaksi lukujonoon valikoitui jälleen roskaa, mutta paljon parempaa sellaista. Kustannustalo IDW Publishing on julkaissut vanhan liiton kauhusarjakuvaa tittelillä The Chilling Archives of Horror Comics keskittyen eri teemoihin ja tekijöihin. Devil Tales on osa tuota kirjasarjaa, ja keskittyy nimensä mukaisesti tarinoihin, joissa tärkeässä roolissa on Paholainen elikkäs Saatana elikkäs Lusifeerus elikkäs Vanha Vihtahousu. Tarinat ovat todellista nostalgiamatskua vuosilta 1951-1954, ajalta ennen sarjakuvien sisältöä kontrolloinutta Comics Codea. Tuolloin nuoria lukijoita kosiskeltiin suoltamalla ulos valtavat määrät geneeristä sarjakuvaa shokeeraavalla sisällöllä. Kirjan tarinat on koottu lukuisista tuon ajan julkaisuista, joilla on toinen toistaan loistavammat nimet: Adventures Into Darkness, Adventures Into The Unknown, Baffling Mysteries, Dark Mysteries, Strange Mysteries, Strange Suspense Stories, Witches Tales, Tales of Horror, Weird Terror, Web of Mystery, Web of Evil jne. Tarinoiden laadusta ihan siinä objektiivisessa mielessä ei kannata varsinaisesti puhua, paljon tärkeämpää näissä sarjakuvissa on niiden edustama arvomaailma ja ajankuva.
Devil Tales on koottu rakkaudella. Tarinat on painettu kirjaan huolella, säilyttäen alkuperäisjulkaisujen väri- ja painovirheet. Kokoelman yhteen laittanut Steve Banes tietää, mistä vanhan pulp-sarjiksen kiehtovuus tulee, ja on onnistunut siirtämään sen kokoelmaan. Tarinat ovat muutaman sivun mittaisia kertomuksia onnettomista ihmisistä, jotka useimmiten joko tekevät jonkinlaisen sopimuksen Pirun kanssa, tai vaihtoehtoisesti huomaavat Pelsepuupin seuranneen heitä valepuvussa läpi syntisten toimien. Devil Talesiin kootut tarinat ovat sensuurivapaudesta huolimatta varsin kirkasotsaista kamaa verrattuna esimerkiksi pari vuosikymmentä nuorempiin Shokki-tarinoihin. Näissä stooreissa päähenkilöt jopa joskus selviävät pinteestä, riippuen omasta yhteiskunnallisesta asemastaan. Hyviksille käy hyvin, pahiksille pahoin. Vaikka jenkkiläinen vintage-kauhusarjis ei varsinaisesti ole koskaan pelännyt kaavamaisuutta, näissä tarinoissa se viedään pisimmälle, mitä minä olen nähnyt.
Kirjan yksi kantavia teemoja on juuri pre-code. Tällä tarkoitetaan siis aikaa ennen Comics codea, joka määritti, millainen sisältö sarjakuvissa turmeli nuoria ja oli täten kiellettävä. Nykysilmään on kovin vaikea arvioida, mikä sisällössä on sensuuria aiheuttavaa. Mahdollisesti graafiset, joskin nykymittarilla kesyt, teloitukset tai helvetinlieskoissa kituvat ihmiset voivat tähän kategoriaan upota, mutta harmitontahan turmeltuneeksi luokiteltu matsku on 1950-luvulla ollut. Vai miten pitäisi reagoida, kun kauhua herätetään Vincent Pricen näköisellä, kalsareissa saapastelevalla Paholaisella? Devil Tales kuuluu kategoriaan ”kai tätä pitäisi kauhuksi kutsua, mutta eihän tämä nyt mitään kauhua ole”. Pari kylmää värettä tai karmivaa tunnetta pitäisi selkäpiihin hiipiä, mutta ei niitä näillä tarinoilla saavuteta. Kauhun tunteet kannattaa siis etsiä jostain muualta. Sen tosin voi arvata myös tämän kirjan kantta ja nimeä katsomalla, ei minun tarvitse sitä erikseen kertoa.
Devil Tales on mahtava ikkuna omaan aikaansa. 1950-luvun Yhdysvallat oli pintapuolisesti puhtoinen, perhearvot olivat kunniassaan ja lainkuuliaisuus jokaisen hyvän ihmisen tunnusmerkki. Devil Tales kertoo aina uudelleen hyvin perinteistä tarinaa ihmisen pimeästä puolesta ja houkutuksista, joihin on niin helppo langeta. Näissä tarinoissa maailmankuva on vielä puhtoinen ja pisimmälle pääsee nöyrä ja neuvokas henkilö. Toisaalta yhteiskunnan kuva on myös yllättävän nihilistinen, sillä vaikka Saatana vierailee kirjassa joka tarinassa, Jumalaa ei maailmassa näy tai kuulu. Kauhutarinoissa pahalla ei ole varsinaista vastavoimaa, eikä Vanhan Kehnon kynsiin joutuneilla ole mitään tahoa, jolta pyytää apua. Tämänkin viestin voi tulkita individualistiseksi: ainoa keino selviytyä on pitää oma pesä puhtaana, sillä kukaan ei tule sinua pelastamaan syöksykierteen alettua. Näillä sarjakuvilla ei ole minkäänlaista tavoitetta opettaa moraalia tai hyveellistä elämää, mutta yhteiskunnan arvot puskevat väkisin läpi tarinoista.
Vanhojen pulp-sarjakuvien lukeminen ja niistä nauttiminen vaatii tietynlaista mielenlaatua. Vaikka kirja tiputteleekin muutamia mukana olevia, ihan kovia kuvittajanimiä (Gene Colan, Bob Powell, Lou Cameron ym.), ei näistä sarjakuvista voi juuri laatutyötä lähteä etsimään. Kerrontatyyli on hyvin deskriptiivinen, tekstiä on niin dialogissa kuin selityslaatikoissakin ihan pirusti, ja kuvitus on hyvinkin staattista. Taiteessa päästään irrottelemaan esimerkiksi hirviöiden tai helvetin suunnittelulla lopulta melko vähän. Välillä jopa tuntuu siltä, että kuvittajat ovat valinneet piirtää ruuduiksi kaikki hetket mielenkiintoisten hetkien välissä, ja itse tapahtumat täytyy kuvitella täytteeksi parhaansa mukaan. Käsikirjoituksissa kaavamaisuus on jatkuvaa ja lisäksi juonikuviot selitetään auki niin juurta jaksain, että korttelin hitainkin tenava pysyy varmasti kärryillä. Lukijalta täytyy löytyä kiintymys heikkolaatuiseen hölmöilyyn, jotta tällaiset roskasarjat tarjoavat nautintoa. Olen myös voimakkaasti sitä mieltä, että jonkinlaisesta roskasta on hyvä oppia pitämään, oli se sitten suhiseva c-kasettikopio italoiskelmästä, kolmannen polven tallenne vanhasta kauhuleffasta tai köppäinen sarjakuva. Jos et ole vielä löytänyt omaa roskarakkauttasi, Devil Tales on mitä loistavin kokeiltava.
Arvosana: 65/100
Devil Tales – The Chilling Archives of Horror Comics
Useita tekijöitä (koonnut Steve Banes)
IDW Publishing
Hinta Suomessa n. 20 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 