Tätäkin käy vielä joskus – yhden suosikkikustantamoni julkaisema sarjis onnistuu pysyttelemään tutkan alla siihen asti, kunnes se on jo ilmestynyt, ja senkin jälkeen on vähän epäselvää, mistä on kyse. En olisi välttämättä noteerannut Anneli Furmarkin suomennettua Tule kanssani kulman taa -kirjaa millään tavalla, jos silmään ei olisi osunut Zum Teufelin somepostaus, jossa avattiin Hannele Richertin sarjakuvalle tekemää ansiokasta käännös- ja lokalisointityötä. Sen sijaan tätä ei ole käynyt koskaan aiemmin – silkasta hiuksenhienosta kiinnostuksesta tartuin kirjaan, ja nyt totean melko varmuudella, että jos Charleyn sota ei dominoisi kisaa silkalla massiivisuudellaan, olisi Tule kanssani kulman taa vuoden paras käännössarjakuva. Upea kirja tässä näin.
Selostettuna Tule kanssani kulman taassa ei ole mitään kovin ihmeellistä. Se on rakkaustarina, jonka päähenkilöt ja käänteet ovat hieman normista poikkeavia, mutta heidän tunteensa hyvin tavallisia. Viisikymppinen Elise on onnellisessa yli 20-vuotisessa avioliitossa puolisonsa Henrikin kanssa, ja elämä on hyvin tasaista. Lapset ovat aikuisia ja odotettavissa on lähinnä miellyttävän ennustettavaa yhteiseloa kohti eläkepäiviä. Sitten Elise kohtaa juhlissa toisen naisen, Dagmarin, joka valtaa hänen ajatuksensa lähes välittömästi. Pian käy ilmi, että Dagmar on yhtä lailla hullaantunut Elisestä. Yhtäkkiä satojen kilometrien päässä toisistaan elävät naiset lähettelevät toisilleen viestejä, biisejä ja kaikenlaista siirappista sisältöä päivät pääksytysten. Samaan aikaan kumpikaan ei halua jättää puolisoaan, ja molemmat yrittävät avoimuudella saada liittojen ulkopuolisen suhteen toimimaan. Mutta kaikkihan sen tietävät, että kuivin jaloin tuollaisesta ei selvitä.
Tule kanssani kulman taa on riipivän samaistuttava kuvaus äärimmäisen sekavasta rakkaus- ja erovyyhdistä, sellaisesta joita aina välillä itse kullekin eteen tulee. Elise on ensin hullaantunut Dagmarista, sitten tuntee syyllisyyttä ja häpeää, yrittää vakuuttaa aviomiestään Henrikiä rakkaudestaa mutta joutuukin kokemaan epämiellyttäviä yllätyksiä, kun Henrik löytää itsekin avioliiton ulkopuolista lohtua. Elise haluaisi enemmän Dagmarin kanssa, mutta tämä ei ole valmis muuttamaan elämäänsä – Elise haluaisi pysyvyyttä Henrikin kanssa, mutta tämä haluaakin muuttaa elämäänsä enemmän kuin Elise toivoi. Koko sarjakuva on yksi kouriintuntuvan lihallinen muistutus siitä, että sydämiä on mahdoton käskeä. Ainakin silloin, jos oikeastaan haluaisi vähän heittäytyä sydämen vietäväksi, vaikka se hiukkasen hävettääkin. Hahmot itse kutsuvat romanssiaan “kulttuuritätien Brokeback Mountainiksi”, ja sitä osuvampaa selitystä tarinalle on vaikea keksiä.
En oikeastaan osaa edes kauhean tarkkaan eritellä, mikä Furmarkin kerronnassa on niin osuvaa, että jouduin sarjiksen lopussa hetken ihan puhaltelemaan ennen kuin pystyin siirtymään mihinkään muihin ajatuksiin. Jokin pienessä ja riisutussa kerrontatavassa on niin todellista, että lukija tuntee lähes olevansa läsnä huoneessa. Kirjan alkupuolella, kun ainoa meneillään oleva konflikti on Elisen sisäinen kamppailu Dagmarin ja Henrikin suhteen, kirja on jo lukijan ihon alla, ja kun soppaan heitetään lisämausteita uusien sotkujen muodossa, on lukijan sydän jo ihan puhdas nyrkkeilysäkki. Furmark jauhaa samanaikaisesti niin moninaisia rakkauteen liittyviä tunnekuohuja niin osuvasti, että olo on lähes jyrän alle jäänyt.
Ja ilahduttavasti, Tule kanssani kulman taa ei ole missään kohtaa sellaista tietoista kyynelten nyhtämistä lukijasta. Joskus koskettavatkin tarinat voivat koskettamisen lisäksi herättää kyynisyyttä, kun tiedostaa tekijän suoltavan hirveintä mahdollista siirappia ihan vain siksi, että lukijasta lypsetyt kyyneleet ovat nykypäivänä painonsa arvoisia kullassa. Sellainen halpahintainen manipulointi pistää lopulta vain vituttamaan. Furmark ei kuitenkaan ole missään siellä suunnallakaan. Tule kanssani kulman taa koskettaa, koska se on niin tarkkanäköinen, ei koska se on suunniteltu vain koskettamaan. Kirja herätti minussa sellaisia tunnemuistoja omilta sydänsurujen vuosilta, etten ole hetkeen vastaavia kokenutkaan. Enkä minä nyt välttämättä välitä niitä muistoja turhan usein pyöritelläkään, ei siitä mikään hyvä mieli tule. Mutta kun sarjakuva tavoittaa näin rikkaalla, monipuolisella ja tarkalla otteella sen, miltä rakkaus kamalimmillaan ja ihanimmillaan tuntuu, ja voi vaihdella näiden välillä aukeamalta toiselle täysin vaivattomasti, ollaan erittäin taitavan teoksen äärellä.
Tule kanssani kulman taa olisi aivan valmis elokuvaksi. Sen rytmitys on ihmissuhdedraamalle täydellinen, sen henkilöhahmot ovat rikkaita, pidettäviä ja kokonaisia. Mutta sarjakuvana se löytää vielä uusia tasoja, joita elokuva ei tavoita. Sellaisia ovat vaikkapa kerrontaa rytmittävät tekstisivut, jotka suomentaja Richert on vaivaa säästämättä tuottanut myös suomeksi. Tule kanssani kulman taa on paitsi rakkaustarina, myös rakkauskirje sarjakuvakerronnalle. Tämä kirja herättää kestonsa aikana tunneryöpyn, mutta lopulta jäljelle jää kauneus. Zum Teufelin Petteri antoi tämän minulle saatesanoilla “ja tästä pitääkseen ei tarvitse olla edes viisikymppinen nainen”. Se on ronskeimpia vähättelyitä hetkeen. Tule kanssani kulman taa on vuoden kirkkaasti parhaita sarjakuvia, täydellinen yllättäjä. Tee itsellesi palvelus ja lue tämä.
Arvosana: 87/100
Tule kanssani kulman taa
Anneli Furmark, käsikirjoitus ja kuvitus
228 sivua
Zum Teufel Kustannus
Hinta Suomessa 25-29 €
Sarjakuva kaupan
Hyllyy 
3 vastausta artikkeliin “Arvio: Tule kanssani kulman taa – Rakkaus tuntuu juuri tältä”