Jälleen olen vahvistanut itselleni uuden marginaalisen suosikkigenren: sarjakuvat taidehistoriasta. Yhden taiteilijan tai jopa yhden teoksen ympärille rakentuvat sarjakuvat ovat paitsi sisällöltään kiehtovia, myös ylivoimaisia juuri sarjakuvana esitettynä. Kommentaari maalauksesta saa aivan uusia puolia, kun luomisprosessi esitetään yhtä lailla visuaalisesti kuin lopputuloskin. Priima lajityypin edustaja on The Ladies-In-Waiting, joka kertoo 1600-luvulla eläneestä Espanjan kuninkaallisten hovitaiteilijasta, Diego Velázquezista. Kirja kattaa Velázquezin elämää, perintöä, merkitystä ja roolia monessa eri kerroksessa tyylejä, kertojia ja näkökulmia vaihdellen. Ensisivuilla kerrontatapa hieman hämmentää, mutta kun Santiago Garcían ja Javier Olivaresin rytmiin pääsee sisään, The Ladies-In-Waiting koukuttaa tiukemmin kuin kovinkaan moni muu viime aikoina vastaan tullut sarjakuva.
Kirjan nimi viittaa Velázquezin tunnetuimpaan teokseen, suomeksi Hovinaiset ja espanjaksi Las Meninas. Kuningas Filip IV:n hovin jäseniä kuvaava teos on aikoinaan ollut näkökulmaltaan ennennäkemätön ja monitulkintaisuutensa vuoksi siitä on kirjoitettu ja puhuttu satojen vuosien ajan. Kirjan alussa Velázquezille harkitaan aatelisarvoa, jonka vuoksi hänen tuttaviaan haastatellaan. Nopeasti lähdetään kuitenkin pomppimaan ajassa myöhempiin vuosisatoihin, joissa muut merkittävät taiteilijat vaikuttuvat Velázquezin töistä. Siitä puolestaan hypätään nuoren Diegon historiaan, mistä jälleen haastattelukeskusteluihin ja niin edelleen. Veivaus voisi olla hektistä, mutta kun jutun juonesta saa kiinni, tekee Garcían ja Olivaresin tyyli taideanalyysista petollisen addiktoivaa.
Kirjassa on Hovinaisten synnyn lisäksi paljon muitakin kiehtovia teemoja. Taiteilijoiden suhde taiteeseen on yksi parhaista: historiassa taidetta on arvotettu hyvinkin jännillä tavoilla. Eräässä dialogissa Velázquez toteaa, että alhaisinta taidetta ovat maisemat ja asetelmat, sitä seuraavalla askelmalla muotokuvat ja korkeimmalla historiaa esittävät taideteokset. Hän hovin muotokuvamaalarina pyrkii tekemään teoksistaan sellaisia, että ne muuttuvat ajan myötä historiallisiksi, ja näin hän kapuaa taideasteikossa ylemmäs. Sosiaalinen status on muutenkin kovasti tapetilla: Velázquez haluaa nousta aatelissäätyyn kovasti, mutta koska käsityöläisiä ei voida aateloida, hän käyttää kovasti aikaa poistaakseen taiteelta ammatin nimityksen puhuakseen vain taiteen harjoittamisesta, ikään kuin työn perinteisestä kaavasta irrotettuna. Vastaavat keskustelut eivät ole nykyaikanakaan vieraita, kun puhutaan taiteilijoiden asemasta, taloudellisesta turvasta tai taiteellisesta vapaudesta. Kaikenlaisia argumentteja tulee vastaan, ja ainakin pimeimpien perussuomalaisten ja luen-vain-bisneskirjoja-kokkareiden kannattaisi perehtyä asiaan hieman lisää, vaikka sitten The Ladies-In-Waitingin avulla.
Javier Olivaresin hyvin tyylitelty kuvitustyyli alkaa miellyttää silmää käsikirjoituksen tavoin ensimmäisten parinkymmenen sivun jälkeen, ja Olivares myös vaihtelee näppärästi käsialojaan tapahtumapaikkojen ja -aikojen mukaan. Hahmojen tunnistaminen ei jatkuvasti ole automaatio, mutta pienellä skarppauksella mukana pysyy suht vaivatta. Mikäli olisin ansioituneempi taiteen tuntija, voisin pärjätä vahvasti karrikoitujen hahmojen ja tulkintojen varassa, mutta näin aiheesta kiinnostuneena maallikkona täytyy todeta, että Velázquezin tyyliä ja merkitystä olisi ollut kirjan mukana helpompi hahmottaa, jos sitä olisi havainnollisettu sarjakuvan sisällä hieman enemmän. Nyt lukemaan joutui Googlen vieressä, jotta mainittuja teoksia ja henkilöitä pystyi taustoittamaan livenä. Näin itse sarjakuvasta tuli huomattavasti miellyttävämpää luettavaa.
Kuvituksen ja esitystavan suhteen vertasin The Ladies-In-Waitingia mielessäni useaan otteeseen toiseen taidehistoriasarjakuvaan, Milo Manaran Caravaggioon. Siinä Manara on kuvituksellaan tavoitellut Caravaggion ilmaisua ja toisintaa myös maalarin taideteoksia kirjan sivuilla. Näiltä osin hahmottaminen oli Caravaggiossa helpompaa, mutta toteutus jäi myös reilusti ohuemmaksi kuin The Ladies-In-Waitingissa. Toki sisällön rikkauteen vaikuttaa paljon muukin kuin silkka kuvitustyyli, mutta luulen, että silti osa The Ladies-In-Waitingin viehätystä oli juuri sen vahvassa tulkinnallisuudessa ja myös itse sarjakuvan taiteellisessa kunnianhimossa. Kun taideteoksen kuvailuun ja tulkitsemiseen käytetään sivukaupalla tilaa, tulee kuin itsestään pysähdyttyä myös sarjakuvan sivujen äärelle, ja tällöin Olivaresin omalaatuinen jälki on paljon antoisampaa kuin esimerkiksi manaramainen kaunisteltu realismi.
Kuvituksen rytmitys on kirjassa erityisen mieleenjäävää ja toimivaa. Loppua kohti kasvava ruutukoko jalostuu lopulta pelkiksi splash paneleiksi, joiden taustalla voi lähes kuulla elokuvallisen soundtrackin crescendon. García ja Olivares hallitsevat tunnelmaa koko kirjan ajan suvereenisti ja sen mukana tulee vain mentyä, itsensä ja lukutilanteen unohtaen. Ehkäpä se on se syy, miksi The Ladies-In-Waiting teki minuun niin syvän vaikutuksen. Se ei missään vaiheessa kouraissut erityisesti tai herättänyt lukiessa suuria tunteita, mutta kirjan ollessa kesken kun en lukenut sitä, huomasin ajattelevani sen lukemista. Kyynisellä aikuisiällä tulee enää harvoin innostuttua sarjiksesta (tai mistään muustakaan sen kummemmin), että tällaisia vieroitusoireita osaa arvostaa ihan uudella tavalla. The Ladies-In-Waiting on taidehistoriallista crackia. Kyllä, se on ihan validi vertauskuva.
Arvosana: 86/100
The Ladies-In-Waiting
Santiago García, käsikirjoitus – Javier Olivares, kuvitus
Fantagraphics
Hinta Suomessa 23-28 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Arvio: The Ladies-In-Waiting – En tiennyt, että taidehistoria voi olla näin koukuttavaa”