Arvio: Viimeinen ilta – Pumpkinheads

Hurraa, jälleen uusia aluevaltauksia sarjakuvan parissa! En nimittäin ainakaan muista aiemmin lukeneeni sarjismuotoista yhdenpäivänromaania, tai vielä tarkemmin yhdenillanromaania. Mielestäni YA-kertomus Viimeinen ilta on saanut käännössarjakuvaksi Suomessa jopa poikkeuksellisen paljon huomiota, ja sen suosion syitä on mielenkiintoista pohtia. Rainbow Rowellin ja Faith Erin Hicksin kuvaus nuorista elämänmuutoksen kynnyksellä toimii etenkin omalaatuisen miljöönsä ja toteutustapansa vuoksi. Toisaalta tunnelmassa on hyvin paljon Stand By Me -henkistä matkakertomusta, vaikka koko tarina tapahtuu muutaman tunnin sisällä pienillä syysmarkkinoilla. Alue on hyvin rajattu, mutta päähenkilöilleen siinä hetkessä koko maailma. Viimeinen ilta tuntuu ensin pieneltä, mutta kun sitä ryhtyy selittämään auki, huomaa miten paljon elämää sivuille on saatu mahtumaan.

Josiah ja Deja ovat kaksi high schoolista juuri valmistumassa olevaa nuorta, joita yhdistää jokavuotinen työskentely kotikaupungin kurpitsafestivaaleilla. Molemmat tietävät tämän olevan viimeinen festivaalivuosi, sillä ensi vuonna molemmat ovat tahoillaan collegessa. Tämä on kova paikka etenkin Josiahille, joka on palkittu festareiden parhaana työntekijänä lähes joka vuosi. Huolimatta kurpitsalegendan statuksesta Josiah ei ole tähän päivään mennessä saanut juteltua ihastukselleen, joka työskentelee festivaalien toisella pisteellä. Viimeisen illan kunniaksi Deja päättää puskea Josiahin asiassaan eteenpäin vaikka väkisin. Alkaa koko festivaalialueelle levittäytyvä ihastuksen metsästys, jonka aikana Josiah ja Deja saavat aikaa jutella muustakin kuin töistä, ja pinnan alta paljastuu kaikenlaista. Viimeisen illan teemat hiipivät framille vähän varkain, sillä tarina tuntuu koko ajan suht kevyeltä ja suoraviivaiselta.

Sarjakuva on jaettu erittäin lyhyisiin lukuihin, jotka voi löyhästi jaotella tapahtumapaikkojen mukaan. Kliseisesti sanoisin, että Dejan ja Josiahin lisäksi kolmas päähenkilö on kurpitsafestivaali, niin tärkeä on miljöön antama uniikki ja kiistattoman pikkukaupunki-amerikkalainen twisti kaikkeen, mitä sarjakuvassa tapahtuu. Erilaiset huvitukset ja ruokakojut seuraavat toistaan ja mukaan on saatu useita running gageja. Tässä mielessä Viimeisen illan rakenne on lähes oppikirjamaisen hyvin suoritettu. Toisaalta se vie mielestäni sarjakuvalta hieman pois sen persoonaa. Toteutus on kurpitsaympäristöstä huolimatta jossain määrin geneerinen. Viimeinen ilta ei tarjoa yllätyksiä, ja tulevat käänteet voi pääpiirteissään arvata hyvissä ajoin ennen niiden tapahtumista. Toki kaikki Stand by men lukeneet tai nähneet tietävät, että kyse ei ole päämäärästä vaan matkasta, mutta ihan niin unohtumattomia Viimeisen illan hahmot ja teemat eivät ole, että ne ohjaisivat lukijan huomion täysin pois ennalta-arvattavuudesta.

Liian suurta painoarvoa tuolle yhdelle negatiiviselle huomiolle ei kuitenkaan kannata antaa. Kyseessä on ennemminkin tyylivalinta kuin huono toteutus. Rowellin käsikirjoituksella ja Hicksin kuvituksella tuntuvat langat olevan käsissä koko ajan. Kuvitukseltaan Viimeinen ilta on mukavaa luettavaa. Hicksin jälki on varmaa ja ilmeikästä. Perinteisen sarjiskerronnan lisäksi mukana on esimerkiksi joitain tekstittömiä jaksoja sekä paljon tarinan kertomista henkilöiden ilmeiden ja kehonkielen kautta. Vähän kuten käsikirjoituksin, kuvitus onnistuu kertomaan paljon asioita pintapuolisesti yksinkertaisin keinoin. (Ihmisten) liikkeen kuvaaminen ei ehkä ole aivan sitä elastisinta animaation perillistä tyyliä, mutta kun tarina on pääasiassa kävelyä paikasta toiseen, ei puute pistä silmään valtavan häiritsevästi. Muutoin toteutus on moderniin YA-tyyliin lukijaystävällinen. Liikoja kikkailuja ei harrasteta vaan luotetaan siihen, että tarina ja hahmot ovat tarpeeksi mielenkiintoisia ilman savua ja peilejäkin.

Viimeinen ilta kasaa hyvän kokonaispaketin samaistuttavaa nuoruuden kokemusta, amerikkalaisia erikoisuuksia ja hauskoja sivuvitsejä hyvin rullaavaksi paketiksi. Jos muistelen muita lukemiani samankaltaisia YA-sarjakuvia, kuten vaikka Jen Wangin Stargazingia tai Vera Brosgolin Anya’s ghostia, jää Viimeinen ilta niistä jälkeen vain karvan verran suoraviivaisuutensa vuoksi. Samanaikaisesti se saattaa kuitenkin olla vaikkapa tästä kolmikosta mieleenjäävin, kurpitsoita kun on tarjolla niin paljon että ne voi maistaa suussaan vielä päiväkausia lukemisen jälkeenkin.Yhdenpäiväntarina-formaatti toimii kuitenkin hyvin ja Viimeisen illan parissa käytetty aika tuntuu antoisalta. Että siihen asti kunnes Wangia tai Brosgolia päätetään julkaista suomeksi, on Viimeinen ilta aivan kelpo korvike!

Arvosana: 78/100

Viimeinen ilta – Pumpkinheads
Rainbow Rowell, käsikirjoitus – Faith Erin Hicks, kuvitus
224 sivua
Karisto
Hinta Suomessa 25 €


Sarjakuva kaupan:

Turun Sarjakuvakauppa

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Viimeinen ilta – Pumpkinheads

  1. Tämähän oli minun ehdotukseni! Viimeinen ilta ei tosiaan tuo mitään uutta pöydälle mutta on sen verran sympaattinen ja hyvin tehty kokonaisuus että siitä jää hyvä mieli. Jos mangaa ei lasketa niin suomeksi käännetään aika vähän nimenomaan nuorille suunnattua sarjakuvaa, eli siinäkin mielessä Viimeinen ilta on kiinnostava tapaus jota kelpaa suositella.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s