Vaivihkaa on käynyt niin, että kun minulle tulee paikka lisätä johonkin uusi taustakuva – jonkin somen profiiliin, puhelimeen, tietokoneeseen – niin ensimmäisenä sormet lähes ajattelematta naputtelevat hakukoneeseen Guido Crepaxin nimen. Crepax ei ole paras sarjakuvantekijä jonka tiedän, mutta jokin hänessä on jäänyt kiehtomaan minua hyvin pysyvästi. Ennen kaikkea kyse on visuaalisesta tyylistä, pirstaleisten pikkuruutujen yksityiskohdista, valoista ja varjoista jotka tuntuvat ajoittain jopa musiikkivideomaisilta. Sen takia Crepaxia löytyy minulla jemmoista vähän sieltä sun täältä. Ja siksi on myös vaikea vastustaa, jos Crepaxia tulee vastaan jossain järkevässä kokonaisuusmuodossa, kuten vaikka eroottisen Emmanuelle-sarjakuvan kaikki kolme osaa. Crepaxhan on tunnettu paitsi uuden aallon elokuvaa muistuttavasta visuaalisuudesta ja upean 70-lukulaisesta tyylitajusta, myös massiivisesta eroottisesta tuotannostaan. Katalogista löytyy kevyempää ja rankempaa tavaraa. Emmanuelle on alkuperäisteosromaanin tavoin toki rohkea, mutta kaikilla mittapuilla suht viaton paneskelufantasia. Lukuunottamatta sitä ilmeistä – MIKSI näissä kaikissa vanhoissa pornoissa piti heittää mukaan alaikäisiä hahmoja? Miksi helvetissä?
Emmanuelle on varmastikin tunnetuin siitä tehdystä elokuvasovituksesta, joka ymmärtääkseni oli ilmestyessään 70-luvun puolivälissä oli niin suosittu, että se synnytti hetkeksi ihan pehmopornobuumin ja jonkinlaisen elokuvan alagenrenkin. Sekä leffan että tämän sarjiksen esikuva on kuitenkin samanniminen kirja, joka ilmestyi ensin ilman tekijätietoja Ranskassa 1959, ja virallisesti vuonna 1967 taiteilijanimellä Emmanuelle Arsan. Arsanin taustalta paljastui ensin thaimaalais-ranskalainen Marayat Rollet-Andriane, mutta vielä myöhemmin selvisi, että kirjoittaja oli itse asiassa hänen miehensä Louis-Jacques Rollet-Andriane. Miksi miehen piti lymyillä ensin pseudonyymin ja sitten vielä vaimonsakin takana, siihen en saanut vastausta.
No, anyway. Emmanuellessa ranskalainen nimihenkilö matkustaa Bangkokiin tapaamaan aviomiestään, mutta päätyy jo lentomatkalla seksilöimään kahden eri henkilön kanssa, ja jatkaa samaa hommaa maahan päästyään. Kumppaneihin mahtuu sekä miehiä että naisia, mutta enemmän Emmanuelle hamuaa naisystäviensä seuraa. Tarinan löyhänä juonena on päähenkilön maailmankatsomuksen avartuminen rakkauden ja erotiikan osalta. Alussa Emmanuelle yhdistää nuo asiat vahvasti toisiinsa, mutta vapaamieliset kumppanit opettavat hänelle hiljalleen, kuinka rakkaus ja seksi eivät ole toisistaan riippuvaisia tai toisilleen mitenkään tilivelvollisia. Pääasiassa tarina on seksikohtauksesta toiseen leijumista varsin ohuilla aasinsilloilla.
Sellaisessa leijailussa Crepax on parhaimmillaan. Hänen kollaasimaiset kuvituksensa vievät tunnelmaan hienosti, ja hento viiva korostaa tapahtumien unenomaisuutta. Lisäksi kaikki ei-niin-hienovaraiset metaforat käärmeistä, leijonista ja gaselleista bylsimisen lomassa ovat omiaan happoiseen 70-luvun henkeen. Tyylikästä ja näkemyksellistä pornoa suurimmilta osin, ja sellaisena aivan mukavaa luettavaa. Toki mieskatsetta on mahdoton tämän aikakauden teoksissa välttää, mutta ei Crepaxin töiden äärellä samanlaista pöyristymistä koe, kuin vaikkapa aikalaiskollega Manaran parissa.
Paitsi sitten sen alussa mainitsemani kilometrin korkuisen kompastuskiven osalta. En tiedän, onko syy Vladimir Nabokovin ja Lolitan, vai oliko sekin vain tunnetuin esiintymä tuon ajan setämiesten yleisestä fantasiasta alaikäisiin tyttöihin liittyen. Mutta niin vain on Emmanuellestakin tosi vaikea nauttia, kun estradille astelee yksi Emmanuellen lukuisista rakastajista, 13-vuotias Marie-Anne. Hän haluaa jakaa orastavaa seksuaalisuuttaan Emmanuellen kanssa, ja tekeekin sen. Kai tätä on aikanaan perusteltu jotenkin niin, että nuorten seksuaalisuuden poispiilottaminen on puritaanista ja hurskastelevaa, ja niin saattaa ollakin, mutta kyllä aikuisten ihmisten sillä hekumointi myös on tosi väärin. Varsinkin kun Marie-Annellakaan ei ole oikeasti mitään syytä olla 13-vuotias. Nuoren, kokemattoman ja seksuaalisen hahmon olisi ihan hyvin voinut kirjoittaa silti aikuiseksi tarinan menettämättä yhtä ainutta nyanssiaan. Kaikki irstailutkin olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa kahden aikuisen hahmon kesken, eikä tunnelma olisi niin radikaalisti muuttunut. Mutta ei, runkkarit halusivat runkkaroida. Marie-Annen iän ainoa pointti on sen fetisointi. Onneksi ajat ovat nykyään erilaiset. Hyllyy pysyy seksi- ja pornopositiivisena blogina, mutta lasten seksualisointiin täältä ei löydy tukea.
Tämä Crepaxin sarjakuvasovitus on ilmestynyt 1978, hänen uransa keskivaiheilla. Kynänjälki oli jo muuttunut varhaisia Valentina-tarinoita hennommaksi, ja tunnetuin (ja varmaan myös ronskein) kirjasovitus O:n tarinakin oli ilmestynyt kolme vuotta aiemmin. Muotokieli on vielä tässä kohtaa kuitenkin vetävää. Myöhemmin urallaan Crepaxin jälki muuttui aina vain ilmavammaksi ja hengittävämmäksi, kunnes se muistutti lopulta lähes luonnoskirjaa. Tässä kohtaa sivusommittelu on vielä erittäin dynaamista ja kiinnostavaa. Hahmojen silmät olivat tosin jo muuttuneet tyhjiksi ja kuolleiksi. Välillä tarinaan tulee aika häiriintynyt tunnelma, kun lasittuneet katseet seuraavat mitä lie rivouksia kulloinkin on vuorossa.
Kirjan suomennoksen on kustantanut 1990-luvun alussa itselleni tuntematon Kultainen Lootus. En pikagooglauksella löytänyt pajasta hirveästi tietoa, mutta päättelin kyseessä olevan nimenomaan eroottiseen sarjakuvaan erikoistuneen pientekijän. Kahden ensimmäisen Emmanuelle-kirjan alusta löytyykin suomentaja-toimittajan lyhyt esittelyteksti, joilla Crepaxia esitellään hieman lukijoille. Ei niissä kauhean syvälle pääse, varsinkaan jos on jo aiemmin lukenut vaikkapa Fantagraphicsin Complete Crepax -volyymien massiivisia taustatieto-osioita, mutta silti tekstit toimivat onnistuneena orientaationa itse tarinaan. Nykyään näitä saa toki enää vain divareista, mutta ymmärtääkseni niitä liikkuu silti ihan hyvin, ja ainakin omat kappaleeni hankin hyvinkin kohtuulliseen 7 euron kappalehintaan.
Crepax kiehtoo minua edelleen, se on tosiasia. Emmanuelle ei ehkä ole sisällöltään kovin järisyttävä, ja tuo lapsikulma on sellainen, joka häiritsee todella paljon muuten ihan mukiinmenevää eroottista sarjakuvaa. Mutta kyllä ne parhaat aukeamat ovat edelleen sellaisia, joita tekee mieli ihastella ja jakaa muille sarjakuvataidetta arvostaville. Sen voi myöntää kakistelematta, ja seuraavassa lauseessa todeta yhtä selkeäsanaisesti, että tämä muutaman vuosikymmenen takainen eroottinen sarjakuva (tai kirjallisuus, johon sarjakuvat perustuvat) ei tänä päivänä menisi moneltakaan osin kenenkään moraalisen ihmisen seulasta läpi. Onneksi me älykkäinä ihmisinä voimme hyväksyä näiden kahden tosiasian yhtäaikaisen olemassaolon. Kaikenlainen eroottinen sarjakuva on edelleen minulle yksi eniten ajatuksia herättävistä sarjakuvan alalajeista, ja se pakottaa kohtaamaan myös omia käsityksiä seksuaalisuuden eri esiintymismuodoista. Sikäli suosittelen myös ristiriitaisia tunteita herättäviä teoksia ihan kaikille. Pornon pohtiminen turvallisissa olosuhteissa voi tehdä tätä maailmaa vain paremmaksi.
PS. Koko lukemisen ajan päässä soi soundtrackina Seinfeldin toistuvan Emmanuelle-parodian musikaaliversio. You made the long journey from Milan to Minsk, Rochelle, Rochelle.
Arvosana: 68/100
Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
Emmanuelle – Lentävä yksisarvinen / Ruusuja ja jumalattaria / Vapaan rakkauden lait
Emmanuelle Arsan, alkuperäisteos – Guido Crepax, sovitettu käsikirjoitus ja kuvitus
45-50 sivua/kirja
Kultainen Lootus
Hinta Suomessa 7-10€/kirja, saatavilla vain käytettynä
Sarjakuva kaupan
Hyllyy 