Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä

cof

Nyt oli taas varsin hyvän sarjakuvan löytyminen aika monen sattuman takana. Silmään sattui Twitter-virrassa joku linkki arvioon Lisa Hanawaltin Coyote Doggirlistä. Klikkasin, jotta olen vakava sarjakuvaharrastaja, tietämättä yhtään mistä on kyse. Ensimmäisessä kappaleessa mainittiin, että Lisa Hanawalt on sarjakuvien lisäksi vaikuttanut mm. BoJack Horsemanin taustajoukoissa. Nyt alkoi kiinnostaa jo hieman enemmän, onhan BoJack kuitenkin nykypäivän terävintä ja sielua satuttavinta televisiota. Lisäsin sitten Coyote Doggirlin puolihuolimattomasti Goodreadsin ”vois joskus lukea” -listalle. Myöhemmin olin tukkimassa kirjaston varausjonoani ko. listan teoksilla, ja jonkun todella kummallisen kohtalon oikun kautta edelleen painotuore Coyote Doggirl löytyi jo kirjaston listoilta. Kaikki yhteensattumat olivat ehdottomasti onnellisten tähtien alla syntyneitä, sillä Coyote Doggirl on oikein hyvä, moderni sarjakuva. Sen tyyli on uniikki, ääni samaistuttava ja teemat tätä päivää. Feministinen länkkäridraamakomedia antropomorfisilla eläinhahmoilla – miten tämä muka ei voisi viihdyttää? Jatka lukemista ”Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä”

Arvio: Cocco Bill osa 1 – Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin

cof

Cocco Bill on kummitellut kirjaston sarjishyllyssä vuosikausia. Siinä se nököttää, näyttäen siltä, että pitäisi varmaan lukea, mutta jostain kumman syystä ei ole kiinnostanut. Vakavan sarjisnörtteilyn nimissä tiesimme kuitenkin molemmat, sekä minä että Bill, että joku päivä meidän on kohdattava. Kohtaaminen ei lopulta ollut keskipäivään sovittu dramaattinen välienselvittely saluunan ulkopuolella, vaan hetken mielijohteesta sattunut satunnaispoiminta. Benito Jacovittin Cocco Bill on reikäpäistä länkkäriparodiaa anarkistisessa hengessä. Vahvin mielleyhtymä syntyy WB:n vanhoihin animaatiolyhäreihin. Bill on tuttu ainakin vanhemmille sarjisnestoreille 1970-luvulla julkaistuista suomennoksista, mutta me ei-tuolloin-vielä-edes-idean-asteella-olemassaolleet ovat hyvinkin voineet elää Cocottoman sarjisnuoruuden. Zum Teufel ansaitsi nestoreilta valtaisat aplodit julkaistessaan neljä varhaista Cocco Bill -seikkailua suomeksi muutama vuosi sitten. Jännä olisi tietää, käännyttikö kirja Billille myös uusia faneja, sillä ainakin minun lukemiseni tuntui todella nihkeältä ja väkinäiseltä. Jatka lukemista ”Arvio: Cocco Bill osa 1 – Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin”

Arvio: Blueberry – Chihuahua Pearl / Puolen miljoonan dollarin mies / Ruumiskirstun balladi

cof

Vaikka edellinen Blueberry-integraali oli tunnelmiltaan hilpeä kuin erämaan ainoaan kaktukseen istuminen, jäi siitä nälkä jatkaa tarinan parissa suht piankin. Niinpä kokoelmien kolmas osa tuli haalittua ja luettua ripeästi. Chihuahua Pearl, Puolen miljoonan dollarin mies ja Ruumiskirstun balladi muodostavat Liken kokoamista kirjoista toistaiseksi ehjimmän kokonaisuuden. Trilogia kertoo yhden pitkän tarinan konfederaation kulta-aarteen jahtaamisesta. Jean-Michel Charlier ja Jean Giraud jatkavat (ainakin väitetysti) realistisen Villin Lännen kuvauksia upottaen lukijat yhä syvemmälle Blueberryn maailmaan. Tämä tapahtuu sekä Charlier’n mukadokumentaarisilla taustakertomuksilla että Girin alati tunnelmallisemmaksi muuttuvalla kuvituksella. Huomasin pariinkin otteeseen kirjaa lukiessani unohtaneeni kokonaan ihastella Girin komeita kuvia, kun tarina vei niin mennessään. Ei kai sitäkään voi huonona ansiona sarjakuvalle pitää. Jatka lukemista ”Arvio: Blueberry – Chihuahua Pearl / Puolen miljoonan dollarin mies / Ruumiskirstun balladi”

Arvio: Blueberry – Kenraali Kultatukka / Kadonnut kaivos / Kultaluoteja ampuva aave

cof

Höhöhö, viimeksi kun luin Blueberryä, jäin kirjan lopuksi elättelemään toiveita viattomammista tarinoista seuraavassa integraalissa. Niinpä vissiin. Like Kustannuksen Blueberry-uudelleenjulkaisujen toinen osa jatkaa todella masentavaa intiaanien metsästystä tarinassa Kenraali Kultatukka. Kadonnut kaivos ja Kultaluoteja ampuva aave kertovat perinteisemmästä aarteenmetsästyksestä, mutta näissäkin kuvioissa Jean-Michel Charlier’n näkemys villin lännen meiningeistä on reilusti kyynisen nihilistinen. Blueberryn maailmassa hyvä teko ei jää rankaisematta ja uusista tuttavuuksista kannattaa suunnilleen aina odottaa pahinta. Jean ”Gir” Giraudin maisemat ovat jylhiä ja tapahtumat kylmiä. Hevosia ja ihmisiä tippuu kuin kärpäsiä, mutta ilmeet eivät juuri värähdä. Erämaa on armoton, joten mitä sitä kuvituksessakaan pehmistelemään. Jatka lukemista ”Arvio: Blueberry – Kenraali Kultatukka / Kadonnut kaivos / Kultaluoteja ampuva aave”

Arvio: Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä

cof

On ehkä vähän itserakasta olla vielä kolmekymppisenä erittäin ylpeä omasta äidinkielen YO-aineestaan. Pääsyy on varmaan se, että en ole koskaan päässyt lukemaan sitä kirjoittamisen jälkeen. Anyway, kirjoitin tuolloin siitä, miten lännenelokuvat käsittelevät ystävyyttä ja rakkautta. Vertailin Rio Bravoa, Armotonta ja Brokeback Mountainia toisiinsa sillä uskomattomalla elämänkokemuksella ja kypsyydellä, jolla vain 19-vuotias voi. Sarjakuvista vastaavanlaisen pohtielman tekeminen olisi ollut pitkään vaikeaa, sillä kokemukseni länkkärisarjiksista on jäänyt aina melko mustavalkoiseksi ja intohimottomaksi. Nyt kun olen lukenut (ilmeisesti suomenkieliseksi ensimmäiseksi ja viimeiseksi jääneen) Buddy Longway -integraalin, niin jokin aukko tuntuu täyttyneen. Yleisesti länkkärit ovat kaavamaisia ja ns. perinteisen poikamaisia. Pääosassa ovat maisemat, hyvikset ja pahikset sekä seikkailun tunne. Sveitsiläistaustaisen Deribin Buddy Longwaylla on sydän, ihan eri tavalla kuin millään muulla lukemallani lännensarjakuvalla. Jatka lukemista ”Arvio: Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä”

Arvio: Blueberry – Rautahepo / Teräskäsi / Siouxien jäljillä

dav

Viime vuoden recap-artikkelissa lupasin tututua tämän vuoden aikana Luutnantti Blueberryyn. 60-luvulla ranskalaisessa Pilote-lehdessä maailmaan marssinut unionin sotilas on eurosarjiksen ikoni siinä missä Asterix, Corto Maltese tai Valentina. Blueberryt edustavat kunnianhimoisemman, aikuisemman tyylin sarjakuvia ja villin lännen tarinoita. Ne jäivät aikanaan itseltäni lukematta samasta syystä kuin Cortot: hauskoista ja värikkäistä Ankoista, Asterixeista ja Lucky Lukeista tuli siirryttyä suoraan supersankareihin ja hieman vaikeammin lähestyttävä kama jäi paitsioon. Onneksi Like päätti viime vuoden lopulla ryhtyä tuuttaamaan Blueberry-tarinoita ulos uusintapainoksina. Ensimmäisenä vuoron saivat kolme tarinaa: Rautahepo, Teräskäsi ja Siouxien jäljillä. Ne eivät ole Blueberry-tarinoista ensimmäiset, mutta aloittavat uuden, pidemmän tarinakokonaisuuden ja soveltuvat siksi hyvin ensikosketukseksi sarjakuvaan. Jatka lukemista ”Arvio: Blueberry – Rautahepo / Teräskäsi / Siouxien jäljillä”