Arvio: The Filth – Jos tämä on fiksua sarjakuvaa, olen mielummin tyhmä

cof

”Jakaa mielipiteitä” tai ”ei jätä kylmäksi” on jännä ilmaus. Yleensä se tarkoittaa, että A on sanonut X:n olevan ihan paskaa, ja B ei uskalla sanoa, että X oli A:n mielestä paskaa, koska on itse eri mieltä eikä halua myöntää A:n mielipiteelle painoarvoa. Useimmiten ”ei jätä kylmäksi” tarkoittaa, että merkittävä osa ihmisistä pitää asiaa roskana, ja sitä ei haluta julkisesti kutsua roskaksi ja ”jakaa mielipiteitä” on poliitikon ilmaus asialle, josta ei uskalleta puhua oikeasti asiaa kuvaavilla termeillä. Jonkinasteisen internet-tutkimuksen jälkeen väittäisin, että Grant Morrisonin ja Chris Westonin minisarja The Filth jakaa oikeasti mielipiteitä. Puolen tunnin aikana vastaan ei tullut yhtään arviota tai kirjoitusta siitä, joka ei joko olisi ollut lähes varauksetonta hypeä tai hyvin ärsyyntynyttä lyttäystä. Morrison on tunnettu villeiksi äityvistä, metaforallisista tarinoista, joissa tapahtumien loogisuus ei aina ole yhtä tärkeää kuin niistä jäävä fiilis tai lukijan hämmentäminen ylipäätään. The Filth on tislattua Morrisonia, jonka ainesosat ovat shokeeraaminen, nyrkkeilyhansikkain esitetty yhteiskuntakritiikki, sekavan boschilaiset tapahtumaympäristöt ja noin kolme hyvää ideaa. Mielipiteiden jakaumassa olen tässä tapauksessa siis sitä mieltä, että The Filth on lähinnä ärsyttävä ja huono. Jatka lukemista ”Arvio: The Filth – Jos tämä on fiksua sarjakuvaa, olen mielummin tyhmä”

Mainokset

Arvio: The Saga of The Swamp Thing 4-6 – Avaruusajan goottitunnelmaa

mde

Jonkinlainen hutera ympyrä sulkeutuu. Alan Mooren Swamp Thingin osat 1-3 olivat toinen Hyllyyssä koskaan julkaistu teksti. Heti perään – kaksi vuotta myöhemmin – sain vihdoin tartuttua myös jälkimmäiseen puolikkaaseen, osiin 4-6. Näissä kirjoissa saatetaan loppuun aiemmin aloitettu juonikuvio, americanan perisyntejä tarkasteleva American Gothic, jossa John Constantine johdattaa Rämeen olentoa yhä syvemmälle koko maailmaa uhkaavan pimeyden äärelle. Lisäksi sivutaan tuolloin DC:tä ravistellutta Crisis on Infinite Earths -tarinaa ja levittäydytään kotisuolta niin Gotham Cityyn kuin ulkoavaruuteenkin. Jokaiselle kolmesta kirjasta voidaan nimetä jonkinlainen teema, mutta muutoin tyyli rönsyilee Mooren kynästä sinne sun tänne. Teksteissä toistuu samoja teemoja kuin Mooren muissakin töissä tuolla aikakaudella jopa silmiinpistävän paljon, mutta tyylitietoisuus niin kauhun, tragedian kuin scifinkin parissa pitää sivut kääntymässä. Jatka lukemista ”Arvio: The Saga of The Swamp Thing 4-6 – Avaruusajan goottitunnelmaa”

Arvio: Daytripper – Ovela asetelma laimenee latteuksiksi

dav

Brasilialainen minisarja Daytripper on tietyiltä osin erittäin kiehtova: se on miljöössään selkeästi brasilialainen, mutta tuntuu silti tutulta ja läheiseltä. Se käsittelee asioista universaaleinta, onnellista elämää ja Fábio Moonin ja Gabriel Bán kertomistapa on koukuttava. Daytripper kertoo kirjailija Brás de Oliva Domingosista, hänen tärkeistä päivistään ja kuolemastaan. Brás nimittäin kuolee jokaisen osan lopuksi. Osat kuvaavat hänen elämäänsä eri ikäisenä, eri vaiheissa ja erilaisten haasteiden edessä. Daytripperin suuri kysymys lienee ”jos viikatemies tulisi vierailulle tänään, miltä elämäsi näyttäisi tähän saakka?” Daytripper pohtii tätä kysymystä esittämällä Brásin elämän tärkeimpiä hetkiä. Ensisuudelma, lapsen syntymä, vanhemman kuolema, uusi rakastuminen, oman identiteetin löytäminen jne. Onko jonkin näistä jälkeen parempi kuolla kuin toisen? Mitä elämässä pitää kokea, jotta se voidaan laskea hyväksi elämäksi? Daytripper on täynnä tällaista pohdintaa, ja siihen liittyy myös sen isoin ongelma, häiritsevä muropaketin kylkeen kelpaavan paulocoelho-filosofian paino, jota on vaikea päästä karkuun. Jatka lukemista ”Arvio: Daytripper – Ovela asetelma laimenee latteuksiksi”

Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet

dav

Huhhuh, loppuihan se. Vaikka sarjakuvien lukeminen on ennen kaikkea nautinto eikä suoritus, niin tuntui hyvältä laskea viimeistä kertaa käsistään Grant Morrisonin 90-luvun intohimoprojekti The Invisibles. Vuosina 1994-2000 ilmestynyt lehti on kasattu yksiin kansiin ja tuloksena on järkäle, jolla ottaa hengiltä oikein tähdättynä varmaan jopa aikuisen ihmisen. Fyysisen vaikeuskertoimensa lisäksi Invisibles haastaa myös sisällöllään. Morrison on pakannut tarinaan salaliittoja, aikamatkailua, ulottuvuuksien välistä hyppelyä, suoraviivaista toimintaa, irrallisia tarinoita, alusta loppuun ulottuvaa juonta, happoisia huumehoureita ja ufojen abduktiokokemuksia toinen toisensa päälle. Perässä pysyminen on työlästä ja välistä kärryiltä tippuu väkisinkin. Invisibles on kunnianhimoinen, mutta kärsii tekijänsä malttamattomuudesta keskittyä hiomaan hyviä ideoita timanteiksi. Jatka lukemista ”Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet”

Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 5 – Persoonapeli

dav

Sandmanin suomennettu saaga jatkuu viidennessä kirjassa, alanimeltään Persoonapeli. Neil Gaimanin unimaailmat jatkavat laajentumistaan ja Gaiman nauttii silminnähden siitä, miten sarjan kehys mahdollistaa käytännössä mitä vain. Sandman ei ole sidottu todellisuuteen, mytologiaan, realismiin tai mielikuvitukseen. Se voi liikkua missä vain rajoittuen ainoastaan Gaimanin itsensä maailmankuvaan ja mieltymyksiin. Niiden vaikutus näkyy Persoonapelissäkin vahvana: 90-lukulainen itsetarkoituksellinen raflaavuus, kyynisyys ja kuvainraasto ovat läsnä jatkuvasti. Gaimanin ei-aina-niin-hienovarainen viesti on, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, ja kenenkään ulkomuodosta ei voi päätellä, kuka hän oikeasti on. Tarinalla on vahvuutensa, mutta tässä kirjassa sanoma ja tyylikikat tuntuvat vanhentuneen silmiinpistävästi. Jatka lukemista ”Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 5 – Persoonapeli”

Arvio: The Sleeper Omnibus – Viihdyttävä noir-kliseemöhkäle

dav

Ed Brubaker on tämän hetken kuumimpia sarjakuvakäsikirjoittajia. Zoolander-leffaa lainatakseni ”kaveri voisi vääntää tortut, kääriä ne folioon ja myydä kuningatar Elisabetille korviksina”. Marvel-leffojen inspirointi omilla Kapteeni Amerikka –tarinoilla ja muutama hitti-minisarja tekevät uralle kummia. Sleeper on Brubakerin taidonnäyte reilun kymmenen vuoden takaa, alun perin 2003-2005 julkaistu minisarja. Sean Phillipsin kuvittama kirja on klassinen noir –agenttikertomus, mitä nyt sijoittuu nykyaikaan ja henkilöhahmoilla on kovien ilmeiden lisäksi supervoimia. Tyylillisesti mitään erityisen freesiä ei ole haettu, vaan kaikki tyylilajin kliseet löytyvät tarinasta nopeasti. Jatka lukemista ”Arvio: The Sleeper Omnibus – Viihdyttävä noir-kliseemöhkäle”

Arvio: Pride of Baghdad – Tasapainoilua vakavuuden ja Disneyn välillä

dav

Pride of Baghdadin alkuasetelma on mielenkiintoinen: neljä Bagdadin eläintarhassa pidettyä leijonaa pääsee vapaaksi häkistään, kun Irakin sodan pommitukset ajavat työntekijät karkuun tarhasta ja kranaatit murtavat eläimiä pidättelevät muurit. Brian K. Vaughanin ja Niko Henrichonin teos on kirja vapaudesta, sodasta ja elämisen arvoisesta elämästä. Leijonat lähtevät eläintarhasta samoilemaan sodan runteleman kaupungin raunioissa ja pyrkivät selviytymään uudessa tilanteessa. Jatka lukemista ”Arvio: Pride of Baghdad – Tasapainoilua vakavuuden ja Disneyn välillä”

Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 4 – Utujen vuodenaika

dav

Siinä missä kolme ensimmäistä Sandman-kirjaa keskittyivät lyhyillä tarinoilla rakentamaan Sandmanin maailmaa ja välittämään lukijoille Neil Gaimanin visiota siitä, mitä kaikkea tämä hahmo voi olla, neljäs ottaa selkeästi askelen eteenpäin. Utujen vuodenaika on suomennetuista Sandmaneista ensimmäinen, joka käsittelee yhden tarinakokonaisuuden alusta loppuun. Siinä Gaiman pääsee ensimmäistä kertaa pois jatkuvan uuden esittelyn tarpeen alta, ja kykenee hyödyntämään siihenastista luomustaan tarinan kertomiseen.

Jatka lukemista ”Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 4 – Utujen vuodenaika”

Arvio: Dark Night – A True Batman Story

DarkNight_kansi

Ansioituneen animaatio- ja sarjakuvakäsikirjoittaja Paul Dinin henkilökohtainen Dark Night ei oikeastaan ole Batman-tarina lainkaan. Sitä ei ole julkaistu DC:n vaan aikuisempiin julkaisuihin erikoistuneen alamerkki Vertigon nimen alla. Batman ei taistele tuttujen vihollistensa kanssa, eikä esiinny läheskään jokaisella aukeamalla. Dark Night on tarina hiljaisesta ja mielikuvitukseensa pakenevasta lapsesta, josta kasvaa hiljainen ja mielikuvitukseensa pakeneva aikuinen – aikuinen, joka osaa peittää lapselliset piirteensä, mutta on edelleen niiden vanki. Dini kertoo tarinassa siis itsestään ja käänteentekevistä kuukausista vuonna 1993. Tuolloin Batman-animaatiosarjan parissa työskennellyt käsikirjoittaja tuli ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi, mikä laukaisi kerralla kierteeseen masennuksen, jonka taustalla oli paljon teeskentelyä, epävarmuutta ja murhetta.

Jatka lukemista ”Arvio: Dark Night – A True Batman Story”

Hype: Preacher ilmestyy suomeksi – 6+1 syytä lukea se viimeistään nyt

Preacher_kannet

Suomalaista käännössarjakuvan kenttää sähköistävä RW Kustannus herätti alun perin kiinnostukseni ilmoituksellaan julkaista Preacher viimeinkin kokonaan suomeksi. Nyt sanat muuttuvat teoiksi, kun kaksi ensimmäistä osaa Preacher Deluxe –kokoelmasta ovat saapuneet kauppoihin. Ne sisältävät 26 ensimmäistä numeroa yhteensä 75 osaa käsittävästä seikkailusta, joka seuraa pastori Jesse Custerin kostoretkeä Jumalaa vastaan. Preacher on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjakuviani, joten hypetystä tästä julkaisusta ei voi välttää.  Jatka lukemista ”Hype: Preacher ilmestyy suomeksi – 6+1 syytä lukea se viimeistään nyt”