Arvio: Numb 1 – Rönsyilevä kertomus väläyttelee lupauksia laadusta

Näin syksyn arvostelukappalepino on saapunut ainakin toistaiseksi viimeiseen jäseneensä. Niina Eveliina Salmelinin kunnianhimoinen verkkosarjakuva Numb on joukkorahoituksen voimin nähnyt päivänvalon myös painotuotteena. Itselleni tämä sopi mitä parhaiten, sillä Numbin konsepti on kiinnostanut itseänikin jo pitkään, mutta onnettomana verkkosarjisten lukijana asiaan tarttuminen on jäänyt puolitiehen. Kiinnostavan Numbista minulle tekivät sen tyylilaji, kauhun kanssa flirttaileva mysteeritrilleri, ja tyylillinen valinta toteuttaa kuvitus kokonaan vesivärein. Tämän tarinan avaavan ykköskirjan perusteella näistä ensimmäinen toimii vähintäänkin mukiinmenevästi, ja toisellakin on ehdottomasti hetkensä.

Arvio: Shattered Spear – Olipa kerran kivikaudella

En uskalla sanoa tätä varmaksi, koska olen edelleen verkkosarjisskenessä aloittelija, mutta Otava Heikkilän sarjakuvanovelli Shattered Spear näyttäytyy minulle jonkinasteisena kotimaisen verkkosarjiksen modernina klassikkona. Sarjakuvan nimi nousee esiin säännöllisesti siellä sun täällä keskusteluissa, joissa omia suosikkeja nimetään tai nostetaan esiin lisänäkyvyyttä ansaitsevia helmiä. Onpa sitä suositeltu minullekin muutamaan otteeseen, joskus ihan jopa blogissa saakka. Ja kyllä siinä onkin paljon mieleenjääviä elementtejä: harvoin nähty neoliittisen ajan miljöö, vähäpuheinen mutta monivivahteinen kerronta, auringon kierto kaiken rytmittäjänä. Tietyllä tavalla sen tunnelmoiva kerrontatapa muistuttaa minua elokuvista, joiden nimi on Once upon a time in -jossain- (tiedättehän, the west, America, Hollywood, Mexico, China). Niissäkään ei ole tärkeintä koskaan se, mitä tapahtuu vaan missä, miten ja miltä tapahtuma tuntuu. Shattered Spearin mitta on myös sellainen, joka hyötyy verkkojakelusta, ainakin minunkaltaiseni vanhan liiton lukijan mielestä.

Arvio: Crisis Zone – Aivan ilmiselvästi vuoden 2020 tärkein sarjakuva

Alun perin minulla ei ollut tähän vuoden loppuun mitään ihmeellisiä suunnitelmia, tarkoitus oli jatkaa arviojonon purkamista aivan normaaliin tapaan. Tapaninpäivän aamuna heräsin kuitenkin mielessäni päivänselvä ilmestys: blogivuoden 2020 voi päättää vain yksi sarjakuva, ja se on Crisis Zone. Simon Hanselmannin vimmaisa luovuustornado, uskomaton voimannäyte, kriisiaikojen turvariepu ja peloton tuki. Kun 2020 yritti lannistaa meitä tuijottamalla suoraan silmiimme, Crisis Zone katsoi armotta vuotta vastapalloon ja pakotti sen perääntymään. Muutamaa hengähdystaukoa lukuunottamatta Hanselmann julkaisi tarinaa instagramissaan kymmenen ruutua per päivä (siis joka päivä!) hellittämättä otetta hetkeksikään. Crisis Zonen päätyttyä oli selvää, että olimme todistaneet jotain erittäin ainutlaatuista: salamaniskua jossa tilaisuus, innoitus, taito ja maailma asettuivat kohdalleen tavalla, jota en oleta näkeväni enää koskaan. Eli pahoittelut sarjiksille, jotka tulivat nyt bumpatuiksi viikolla eteenpäin, mutta tämä vuosi on Crisis Zonen. 

Nettisarjakuva kasvaa ja kasvattaa tekijöitä valtaville yleisöille – huhut sarjakuvan kuolemasta ovat ennenaikaisia

Yksi viime vuosien suosikkijuttuformaattejani kaikenlaisissa oikeissa medioissa on ollut ”tuntemattomat suomalaiset suuruudet”. Tiiättekö, sellainen ”Lassilla, 22, on 20 miljoonaa Spotify-streamia ja hän on palvelun kuunnelluin suomalainen, mutta kukaan ei tunne häntä, ja hän tekee musiikkinsa yksiössä Alajärvellä”. Minulla on ollut fiilis, että samanlaisia paljastuksia olisi tehtävissä suomalaisesta verkkosarjakuvaskenestä. Asiaan vihkiytyneitä on nimittäin paljon, ja tekeminen on erittäin korkeatasoista, mutta teema on usein ulkona ”perinteisen” sarjakuvakeskustelun spektriltä, varsinkin kun puhutaan medioista, joissa käsitellään muutakin kulttuuria kuin sarjakuvaa. Koska itsekin otan vasta ensimmäisiä haparoivia Bambi jäällä -askeleitani teeman parissa, pyysin apua asiantuntijoilta. Pitkän linjan nettisarjisosaajat Anni K. ja H-P Lehkonen vastailivat ystävällisesti ja kärsivällisesti kysymyksiin, ja tästä tuli todella silmiä avaava ja opettavainen paketti, ainakin minulle. Tsekatkaahan ulos!

Annin omakuva

H-P:n omakuva

Arvio: Phantomland – Erittäin laadukkaasti toteutettua kyttäviihdettä

Jatkamme sarjaa ”Hyllyy tutustuu verkkosarjakuvien ihmeelliseen maailmaan ja ällistyy taas siitä, kuinka laadukkaita ne ovatkaan”. Tänään asialistalla on vuodesta 2015 ilmestynyt Phantomland, joka on Maaria Laurisen hengentuotos. Materiaalia on verkossa saatavilla jo useamman kokonaisen tarinan tai yhden ihan paksuhkon kirjan verran. Seuratessa Phantomlandin tarinaa voi myös ihastella sitä, miten valmis kirjan konsepti ja taide tuntuu olleen jo alusta asti. Ei tämä mitään rajoja rikkovaa ja mannerlaattoja liikuttavaa sarjakuvataidetta ole, mutta ihan tosi vakuuttavasti kerrottua poliisifantasiaa. Myöskään usein parjaamani mangavaikutteet eivät tässä häiritse, koska tyyli ei tunnu kopioidulta vaan ihan selkeästi omalta. Tällaista lukiessa tulee taas sellainen olo, että on tuo printti- ja verkkosarjakuvien lukijakuntien niin selkeä ero vähän höpsö. Tällaisen materiaalin nostamisesta nauttisivat ja hyötyisivät varmasti ihan kaikki kevyemmän viihdesarjakuvan ystävät.

Arvio: I Survived Him – Uskottava ja koskettava selviytymiskertomus

Piti kaapata kansi myyntiesittelystä, kun omassa versiossani oli vanha kansikuva. Antakaa anteeksi tuo nuoli oikeassa laidassa!

Vielä yksi maistiainen jo ainakin minuun vaikutuksen tehneestä verkkosarjiskustantamo Queerwebcomic.comin katalogista. Edelliset pari näytettä ovat olleet hyvin erilaisia ja ehdottoman kiinnostavia esimerkkejä siitä, millaista moderni, omaehtoinen sarjakuva nykypäivänä on. Tämänkertainen teos esittelee jälleen uusia puolia, niin kustantamon materiaalista kuin tekijästään H-P Lehkosestakin. Edellinen blogissa käsitelty Lehkonen oli yleissävyltään kevyt, joskin informatiivinen Not #Zerowaste. Tällä kertaa ollaan huomattavasti henkilökohtaisempien ja raskaampien teemojen äärellä, kun Lehkonen käy läpi toipumisprosessiaan manipuloivan ja hyväksikäyttävän parisuhteen jälkeen. I Survived Him ei ole mitaltaan valtava, mutta reiluun kolmeenkymmeneen sivuun mahtuu todella paljon painavaa asiaa siitä, millaista on rakentaa identiteettiään, itseään ja elämäänsä uudelleen sen jälkeen, kun joku toinen on tietoisesti sitä ensin vuosikausia romuttanut. Sarjakuvan näkökulma on kivan maanläheinen ja erittäin rikkonaisesta ja rikkovasta aiheesta muodostuu eheä, pieni sarjakuva.

Arvio: Around Trees – Moderni ja siisti fantasia-porno

Disclaimer: tässä arviossa puhun aika kasuaalisti sarjakuvan juonesta, koska sen paljastuminen lukiessa ei mielestäni ole olennainen osa tämän nimenomaisen sarjiksen lukukokemusta, ja analysointi vaatii tapahtumien kertausta. Spoileriherkät siis olkoot täten varoitetut. Niin, ja NSFW myös.

Muutama kuukausi sitten kirjoitin verkkosarjakuvaportaali Queerwebcomic.comista ja sen perustaja H-P Lehkosen sarjakuvasta Not #ZeroWaste, I Just Grew Up Poor. Sen, mitä olen portaalin tiedotusta ja valikoimaa seurannut, niin ehkä myös muut aiheet kuin kierrätys ansaitsevat  tulla valikoimasta nostetuiksi. H-P antoi minulle ystävällisesti pari suositusta perehdyttäviksi, ja niistä ensimmäisenä tartuin Around Treesiin, romanttiseen fantasiasarjakuvaan joka alkaa suorastaan kainosti mutta eskaloituu lopulta ihan rehelliseksi pornoksi. Sara Vallan sarjakuva on mielenkiintoisesti rakennettu, silllä se on ihan sarjakuvaromaanin mitoissa, mutta kuvaa silti käytännössä vain yhden kohtauksen laajasta maailmasta kahden hahmon välillä. Kahden henkilön suhdetta kuvataan modernisti hyvin perinteisessä miekka ja magia -ympäristössä. Around Trees on kuitenkin fantasiaa sanan monessa merkityksessä. Tarina ei ole erityisen tärkeä, vaan tärkeää ovat miljöö, tunteet, kiihko ja täyttymys. Kaikki osia fantasiassa, jonka Around Trees rakentaa. Hei, sehän täyttää varmaan aika hyvin  myös pornografisen materiaalin määritelmän olematta mitenkään arveluttavaa tai visvaista! Kuka olisi arvannut että niinkin voi tehdä?

Arvio: SpectraSpell – En pidä genrestä tarpeeksi välittääkseni tästä tarpeeksi

Mikä tekee sarjakuvasta modernin? Millaisia yhdistäviä tekijöitä te huomaatte tarinoista, jotka tuntuvat resonoivan nykyisen maailman ja maailmankuvanne kanssa? Ja mitä jos huomaatte, että tämä sarjakuva on nyt jo pidemmällä kuin oma maailmankuvanne? Onko sarjakuva, jonka jotain aspektia ei ymmärrä moderni, wannabe-moderni, postmoderni vai ehkä ihan vaan sarjakuva jota ei ymmärrä? Tällaisia kysymyksiä mielessäni pyöri kun luin melko tuoretta verkkosarjakuva SpectraSpelliä, joka on oletettavasti nuorille suunnattu fantasiakertomus nuorista, ja jossa näkyy selvästi uuden sukupolven arvostama moniäänisyys ja uudenlainen tapa käsitellä henkilöhahmoja, mutta samaan aikaan myös tietynlainen hyvin tuttujen ja tietyllä tapaa helppojen tunteiden ja teemojen kierrättäminen, jota voisi kutsua varmaan turvallisuudeksi. Ja se turvallisuus on ihan tarkoituksellista, ei mitään jänistämistä vaikeampien teemojen äärellä, vaan tietoinen ratkaisu käsitellä nuoruutta, erilaisuutta, ystävyyttä ja oman paikan löytämistä. Se on ikään kuin suodatettua Disneytä, josta on jätetty pois stereotypiat ja väsyneet kärjistykset, mutta säilytetty viattomuus ja kirkassilmäisyys. Tekijä Lisa Harald on samaa ikäluokkaa kanssani, mutta ilmaisultaan selkeästi ns. nuorempaa koulukuntaa.

Arvio: Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor – Säästeliäs elämä ei ole trenditemppu

Olen jo pitkään halunnut tutustua verkkosarjakuvaskeneen ja sen ominaispiirteisiin, etenkin kaupallisesta näkökulmasta. Olen sen verran kalkkis, että verkkosarjakuvat eivät konseptina ole vetäneet minua valtaisasti puoleensa, mutta niiden ympärille rakentunut ekosysteemi kiehtoo minua sitäkin enemmän. Omien töiden omistaminen, jakelu ja markkinointi on kovin modernia ja lähtökohtaisesti globaaleille yleisöille suunnatut sarjikset mahdollistavat oman äänen käyttämisen ihan eri tavalla kuin pienen markkinan fyysinen tuote. Tästä loistava esimerkki on H-P Lehkonen, joka on jo useamman vuoden tuottanut sarjakuviaan ainoastaan verkkoalustoilta ostettaviksi ja luettaviksi, ja viime vuonna otti kenttää vielä enemmän hallintaansa perustamalla oman sarjakuvien myynti- ja markkinointiportaalin, Queerwebcomic.comin. Portaali edustaa useita sarjakuvantekijöitä ja tekee pienten sarjakuvien ostokynnyksen supermatalaksi. Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor on Lehkosen oma tuote, johon tartuin kiinnostavan teeman vuoksi. Se on hauska sekoitus tietokirjaa ja poliittista kannanottoa, jonka Lehkonen maustaa omalla ilmeikkäällä kuvituksellaan. Formaatti mahdollistaa hieman puisevammankin asian esittämisen kiinnostavasti.

Arvio: Little Moments of Love – Tällaisen siirapin on pakko ärsyttää jotakuta muutakin

Njöö, olihan se tämänkin päivän tultava, että jokin 2018-parhaiden listoilta poimittu sarjis osoittautuu pettymykseksi. Väistämätön mutta kyseenalainen kunnia osuu nettisarjiksena suosionsa rakentaneelle Catana Comicsille, jonka stripeistä on koottu pieni parisuhdeteemainen kirjanen Little Moments of Love. Catana Chetwynd on aloittanut strippien teon omasta parisuhteestaan poikaystävänsä ja itsensä iloksi, ja poikaystävä rohkaisi häntä julkaisemaan strippejä myös verkossa. Monet internetissä ovatkin samaistuneet  ja ihastuneet Chetwyndin tekeleeseen, mutta omasta puolestani tämä olisi voinut aivan hyvin jäädä pöytälaatikkoprojektiksi. Little Moments of Love on kirjallinen vastine sille vastarakastuneelle pariskunnalle, jota kukaan ei jaksa katsella saati kuunnella yhteisissä illanvietoissa. En tiedä, olenko sitten vielä liian kyyninen nykyiseen wholesome-kulttuuriin, mutta minun on todella vaikea keksiä, miksi kukaan haluaisi ostaa tätä kirjaa ja maksaa rahaa kokemuksesta, joka ärsyttää ilmaisenakin?