Arvio: Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa – Täyslaidallinen mielipuolisuutta

Jyrki Nissisen sarjakuvat ovat jänniä. Ne ovat anarkistisia ja älyvapaita, ja suuren osan ajasta myös monilla tavoin sopimattomia. Silti niissä on mainiota oivaltavuutta ja jopa koskettavuutta. Kokoelmakirja Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa ei tosin keskity niinkään koskettavuuteen kuin täysin hallitsemattomaan kaaokseen. Kirja kokoaa yhteen Nissisen kolme pienjulkaisua, Ensimmäinen, Toinen ja Kolmas vierailuni italialaisessa kodissa vuosilta 2001-2004, ja se on jatkoa edelliselle kokoelmajulkaisulle Nuolee kuin eläin sipsiä. Lisäksi mukana on bonusmateriaalia ja luonnoksia. Välimerellistä tunnelmaa tarinoissa ei nimestä huolimatta paljolti löydy. Kertomukset ovat lyhyitä, absurdeja tarinoita kummallisista hahmoista. Tietämättä sen suuremmin kirjan taustoista tekisi mieli sanoa, että kyseessä on kokoelma deliriumtarinoita sekavasta maailmasta.

Arvio: The Essential Dykes to Watch Out for – 25 vuotta elämänmakuista lesboilua

Olen aiemmin blogissa kehunut Alison Bechdelin omaelämäkerrallisia sarjakuvaromaaneja Hautuukoti ja Äideistä parhain. Nuo sarjat tiivistävät Bechdelin tyylin, joka on sekoitus anarkismia ja hienostuneisuutta, lakonista vakavuutta ja lämmintä komediaa. Bechdelin pääteos on kuitenkin 25 vuoden ajan jatkunut strippisarjakuva Dykes to Watch Out for (suom. Lepakkoelämää). Se dokumentoi ystäväporukan elämää keskikokoisessa amerikkalaisessa kaupungissa vuodesta 1983 vuoteen 2008. The Essential –kirja ei sisällä kaikkia Bechdelin strippejä, mutta suurin osa on kirjassa mukana ja kaikki tärkeät juonikuviot käydään läpi.

Arvio: En koskaan pitänyt sinusta – Die Leiden des Jungen Chester, ei paljon valonpilkahduksia

Chester Brownin omaelämäkerrallinen En koskaan pitänyt sinusta kiinnosti kahdesta syystä: ensinnäkin Brownin toinen teos Ed, iloinen klovni oli hyvä sekoitus aidosti koskettavaa kerrontaa ja mustaa huumoria. Toiseksi kirjan nimi lupaili hieman vaihtoehtoista katsantokantaa kirjailijan elämään ja suhteisiin toisiin ihmisiin. Kirja kertoo Brownin lapsuus- ja teinivuosista Montrealin lähiössä. Elämää varjostavat äidin horjuva mielenterveys ja Chesterin introverttius, joka johtaa koulukiusaamiseen. Muutoin tarjolla on varmasti jokaiselle tuttuja tuskailuja ihastumisten ja rakkauden kanssa. En koskaan pitänyt sinusta on toisaalta erittäin samaistuttava, toisaalta mälsän ankea vastoinkäymisissä vellominen.

Arvio: My Friend Dahmer – Sarjamurhaajan synty on karmiva mutta hieno kertomus

Nyt osui sattumalta tassuun kyllä kova sarjis. Derf Backderfin omaelämäkerrallinen My Friend Dahmer (ilmestynyt myös suomeksi 2021 nimellä Ystäväni Dahmer) on surullinen, karmiva, säälimätön ja välillä myös hauska kertomus nuoruudesta 70-luvun amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Asetelma on tosin melko epätavallinen. Backderfin luokkatoveri oli nimittäin yksi Yhdysvaltain pahamaineisimpia sarjamurhaajia, Jeffrey Dahmer. Dahmer tappoi, häpäisi, paloitteli ja jopa söi 17 nuorta miestä ennen kiinnijäämistään vuonna 1991. Ongelman ytimessä olivat yhteiskunnan paheksumat seksuaaliset halut, homoseksuaalisuus ja nekrofilia. Näiden päälle lisättiin epästabiili perhe-elämä ja jatkuva ulkopuolisuus, ja Dahmerin sisäinen myllerrys ajoi hänet vähitellen järjiltään. Tarina on ahdistava, mutta huikean koukuttava ja tarkkanäköinen.

Arvio: Wuvable Oaf – Oudoin romanttinen komedia, jonka olen lukenut

Ed Lucen omakustannesarjakuva Wuvable Oaf on San Franciscon alakulttuuriskeneen sijoittuva romanttien gay-komedia. Luce on valinnut kirjan teemoiksi kattauksen (oletettavasti) omia mielenkiinnon kohteitaan, kuten kissat, oudot metallimusiikin alagenret, parrat, showpaini, Slayer ja Morrissey. Wuvable Oaf kertoo valtavasta ja karvaisesta Oafista, joka on hellä, ujo ja hieman yksinkertainen. Oaf ihastuu disco grindcore-yhtye Ejaculoidin laulaja Eiffeliin, ja joutuu todella tekemään töitä saadakseen tähän yhteyden. Itse tarina on toissijainen, sillä Lucen kerronnan suola ovat henkilöhahmot.

Arvio: Ed – Iloinen klovni – Musta huumori koskettaa varkain

Chester Brownin mustaa huumoria viljelevä Ed – Iloinen klovni on kokoelma pienissä indie-lehdissä julkaistuja tarinoita nimihenkilöstä ja hahmoista, joita hän kohtaa. Alkupuolella kirjan lyhyet tarinat ovat irrallisia, mutta vähitellen ne alkavat hahmottua kokonaisuudeksi, pitkäksi tarinaksi. Ed on nimensä vastakohta, surkea hahmo, joka joutuu epäonnisten sattumien myötä poliisien takaa-ajamaksi, ainoana ystävänään lähes yhtä kaltoinkohdeltu Josie. Tapahtumat ovat absurdia scifiä ja rinnakkaisulottuvuusdystopiaa. Lisäksi Brownin tyyliin kuuluvat koomisen yliampuva väkivalta, seksi ja siihen liittyvä absurdius sekä jonkinasteinen ulostefetissi. Ed – Iloinen klovni sisältää amerikkalaiselle undergroundille ominaista provokaatiota ja karkeuksia, mutta myös sille harvinaisempaa lukijan empatian herättämistä.

Arvio: Anarkomania – Nalle Virolaisen kantaaottavia sarjakuvia 1980-2007

Tämä on taas niitä sarjakuvia, jotka tarttuivat kirjastovisiitillä mukaan puhtaasti mielenkiintoisen kannen ansiosta. Anarkomania kerää yksiin kansiin sarjakuvataiteilija Nalle Virolaisen sarjakuvia 27 vuoden ajalta. Yhdistävänä tekijänä sarjakuvissa on anarkismi. Ajan kulumisen sarjakuvissa huomaa lähinnä piirrosjäljestä ja muutamista ajankohtaisista hahmoista. Muutoin tekijän maailmankuva on näiden sarjisten perusteella säilynyt melko samanlaisena vuosikymmenestä toiseen. Virolainen paasaa anarkistista maailmankuvaa ja kritisoi lähes kaikkea nyky-yhteiskunnassa säästelemättä. Kirja on hyvä perehdytys Virolaisen anarkismin arvoihin, mutta sarjakuvamuoto on hänelle usein vain työväline.

Arvio: Kuolema ja intohimo – Ei suositella kaikille, mutta mahtava

Kalervo Palsa on taiteilija, jolle soisi pikku hiljaa hieman ns. Tom of Finland –feimiä. Lyhyen ja tapahtumarikkaan elämän elänyt Palsa käsitteli taiteessaan perversioita, ihmismielen nurjia puolia ja elämän mielettömyyttä niin brutaalisti, että hänen nimeään on vaikea unohtaa taiteen ensikokemisen jälkeen. Palsa oli taidemaalari, mutta myös sarjakuvataiteilija. Kuolema ja intohimo on kokoelma, joka pitää sisällään Palsan valikoituja teoksia 1960- ja 1970-luvuilta. Teoksen nimi kuvaa sen teemoja hyvin, joskin intohimo on liian kaunisteleva termi sille eläimelliselle seksuaalisuudelle, jota Palsa lyhyissä tarinoissaan käsittelee. Nämä sarjakuvat ovat suomalaisittain uraauurtavia ja niiden soisi löytävän tiensä kansallisen identiteettimme taidekattaukseen Tom of Finlandin rinnalle.

Arvio: Meti – En tiedä onko tämä tosi hauska vai tosi surullinen

Aapo Rapin tunnistaa hulppean eläväisestä grafiikasta ja erittäin ilmeikkäistä hahmoistaan. Tutustuin itse tekijään Kosmista kauhua –teoksen kautta, ja nyt tarkastelussa on Rapin aikanaan laajempaan maineeseen nostanut Meti. Tyylilajeiltaan nämä kaksi kirjaa ovat melko kaukana toisistaan: Kosmista kauhua oli fantasia- ja vampyyrisekoilu, kun Meti on hyvinkin maanläheinen kokoelma Rapin oman Meeri-mummon tarinoita. Meti maalaa kuvaa suomalaisuudesta ja ennen kaikkea karjalaisuudesta mummon kertoman lähihistorian ja Rapin omien kokemusten kautta. Lyhyeksi kirjaksi Meti onnistuu liikkumaan kunnioitettavan laajalla tunneskaalalla. Se naurattaa useasti ääneen, mutta on aika ajoin myös häpeilemättömän synkkä.

Arvio: I Killed Adolf Hitler – Saksalaista Kaurismäki-scifiä

Lyhyt sarjakuvaromaani I Killed Adolf Hitler on pienieleinen, hämmentävä ja pituisekseen yllättävän paljon sisältävä teos. Norjalaistaustaisen Jasonin kirjoittama ja kuvittama kirja kertoo maailmasta, jota asuttavat karun näköiset eläinhahmot, ja jossa palkkamurhaaja on hyväksytty ammatti siinä missä mikä tahansa muukin. Päähenkilö asuu Berliinissä ja hankkii leipänsä juuri listimällä ärsyttäviä naapureita, tunkeilevia sukulaisia ja kiusallisia ex-puolisoita. Lopulta hänet palkkaa tiedemies, joka on kehittänyt aikakoneen ja haluaa päähenkilön matkustavan menneisyyteen tappamaan Hitlerin.