Arvio: Sosialisti ja nihilisti – Varoittava esimerkki vai kohkailun romantisointia vai jotain ihan muuta

Lisää syksyn kotimaisia suursarjakuvateoksia! Jos ei puuttunut Valaasta kunnianhimoa, niin ilman ei ole myöskään Aapo Kukon historiantulkinta Sosialisti ja nihilisti. Aatteen paloa ja deliriumia pursuava matkakertomus seuraa runoilija Arvo Turtiaisen ja kuvittaja-kirjailija Henrik Tikkasen impulsiivista matkaa Suomesta Italiaan toisen maailmansodan jälkimainingeissa, suurten aatteellisten aaltojen vyöryessä ja törmäillessä halki Euroopan. Teos perustuu sekä Turtiaisen että Tikkasen omiin muistelmiin ja on sikäli tositapahtumiin nojaava, mutta Kukolle ominaiseen tyyliin esitystapa on unen ja todellisuuden välillä tasapainoileva, vapaasti ajassa ja paikassa haahuileva teos. Toteutuksessa on paljon ideaa ja Kukon tyylivalinnat tuntuvat perustelluilta. Kun kikkailua kuitenkin riisuu tarinan yltä, niin huomaa, että itse substanssi on yllättävän ohutta. En tiedä, onko kusipäisen sekoilun romantisoinnista syytettävä enemmän Turtiaista ja Tikkasta vai Kukkoa, mutta joku tässä on melkoisen suopeasti miesten perseilyä tulkinnut.

Arvio: Ada viidakossa – Hypejunaan ei kannata aivan kaikkien hypätä

Ada viidakossa on varmaan sellainen sarjiskuplan sarjakuva. Kun itse seuraa keskustelua suht aktiivisesti, vaikutti siltä, että Adasta kohistiin viime vuonna melkoisen paljon, mutta ei tarvitse kauheasti skenen ulkopuolelle kurottaa, niin asiasta ollaan jo totaalisen tietämättömiä. Tietylle porukalle Ada olikin todennäköisesti fyysistä kokoaan suurempi sarjakuva, yhteisvoimin eloon tuotu muisto paremmista ajoista. Francisco Tulio Altanin teos on julkaistu alun perin 1970-luvulla, ja Suomessa se on nähty Tapiiri-lehdessä kasarin puolivälin paikkeilla. Ada viidakossa on eurooppalaista undergroundia ja historiallista satiiria, eli ei todellakaan mikään suuren yleisön vetonaula. Altan piirtää karikatyyrimäisesti mutta ei erityisen selkeästi, ja tarinan tapahtumapaikka ja -aika hyppivät kovalla tahdilla. Adaa täytyy haluta ymmärtää nauttiakseen siitä täysillä. Se on paitsi itsellinen sarjakuvateos, Suomessa myös todiste ajasta, jolloin sarjakuvalehti saattoi julkaista tällaista tavaraa ja silti myydä ihan järkevän määrän kopioita, ihan ihmisten lehtikioskeista. Sinänsä en ihmettele, että julkaisun taustalta löytyy kolme pienkustantajaa, joiden puikoissa puuhaa melkoinen määrä Suomi-sarjiksen kermaa, sellaisia nimiä kuin Pertti Jarla, Ville Ranta ja Petteri Oja. Voin hyvin uskoa, että tämän porukan sydämissä Adalla on erityinen asema. Kyyninen milleniaalibloggaaja sen sijaan jää miettimään, oliko tämä nyt aivan niiiin hyvä sarjakuva kuitenkaan.