Arvio: Yhesti yhes paikas 1-3 – Suomi-sarjiksen suurmenestyjäehdokas

mde

Ville Pirisen moderni kansanperinnekokoelma Yhesti yhes paikas on klassikko. Ei ehkä kuitenkaan sen tason klassikko, kuin se ansaitsisi olla. Yhesti yhes paikas -kirjoihin on koottu suullista perimätietoa, juttuja jotka ovat tapahtuneet kaverin kaverille joskus jossain. Pirinen kertoo kirjassa oivaltaneensa toisen osan aikoihin, että näitä stooreja voi tehdä sarjakuviksi aivan loputtomiin. Toistaiseksi väite on pitänyt paikkansa, sillä kokoelmia on ilmestynyt toistaiseksi jo kymmenen kappaletta. Viime vuonna ilmestyneeseen uusintapainokseen on koottu kolme ensimmäistä osaa. Väite siitä, että kirjat ansaitsisivat vielä suuremman klassikkostatuksen perustuu siihen, miten samaistuttavia tarinat ovat. Sopivalla markkinoinnilla Yhesti yhes paikas -tarinat voisivat ihan hyvin olla joidenkin Mielensäpahoittaja- tai Juoppohullu-kirjojen tyylistä kansanviihdettä, niin sujuvaa ja rempseää kerronta oikein kohdalleen osuessaan on. Jatka lukemista ”Arvio: Yhesti yhes paikas 1-3 – Suomi-sarjiksen suurmenestyjäehdokas”

Arvio: Minä, Mikko ja Annikki – Lämminhenkinen kotiseuturakkaustarina

dav

En oikein tiedä, mitä ajattelisin omaelämäkerrallisista sarjakuvista. Niitä on luettu tässäkin blogissa jo jokunen, ja tuntuu siltä, että sarjakuva taidemuotona houkuttelee pariinsa paljon omaelämäkerrallista kerrontaa. Toisaalta pienimuotoisuus ja samaistuttavuus kiehtoo, mutta toisaalta omaelämäkerrallisuus tuottaa paljon melko samankaltaista tavaraa. Jokainen tarina on toki yksilöllinen, mutta teemat ja havainnot ovat lopulta samasta puusta veistettyjä. Kuitenkin, silloin kun tekijä löytää omaelämäkerralliseen tarinaansa selkeän kulman, laajemman kontekstin ja perusteen tarinansa merkittävyyteen myös lukijalle, on paketti herkästi hurmaava. Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki on tällainen tarina. Takalon siihenastinen pääteos parin vuoden takaa kertoo tarinan Tampereesta ja rakkaudesta. Kertomus on perinteinen rakkaustarina Takalon ja hänen puolisonsa Mikon välillä, mutta vielä enemmän se on rakkauskirje Tampereelle ja ennen kaikkea Annikin puukorttelille Tammelan kaupunginosassa. Jatka lukemista ”Arvio: Minä, Mikko ja Annikki – Lämminhenkinen kotiseuturakkaustarina”

Arvio: Suomen suurin kommunisti – Viihdyttävä perehdytys aatteen paloon

dav

On aina mukava törmätä suomalaiseen sarjakuvaan, jolla on kunnolla mittaa. Kyseessä ei ole harvinaisuudeltaan mikään Afrikan tähti, mutta usein Suomi-sarjikset ovat vartin välipaloja. Suomen suurimmalla kommunistilla on kokoa ja näköä riittävästi. Se kertoo, että tarinalta voi odottaa suht huolellista taustoitusta, kehittyviä henkilöhahmoja ja visuaalisesti näyttäviä sivuja pelkän juonenkuljettamisen lisäksi. Kaikilla näillä osa-alueilla Suomen suurin kommunisti vastaa odotuksiin. Kyseessä on taiteellisin vapauksin laadittu historiikki suomalaisen kommunismin merkkihenkilöistä sisällissodan ajoista aina toiseen maailmansotaan saakka. Tekijä Jesse Matilainen on kertonut, että nimi on haettu nykypäivän tosi-tv-trendeistä (Suomen surkein kuski, hauskin tavis, kaunein koti jne.), ja tarinan voikin nähdä kehittyvän kommunistien välisenä kilpailuna. Juoni on mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu, ja Matilaisen ovelat ruutusommittelut ja typografiat pitävät dialogipainotteisen tarinan myös visuaalisesti mieleenjäävänä. Jatka lukemista ”Arvio: Suomen suurin kommunisti – Viihdyttävä perehdytys aatteen paloon”