Ilman tätä sarjakuvaa en olisi minä: Sin City – Hell and Back

cof

Ilman tätä sarjakuvaa en olisi minä -sarja etenee jo kolmanteen osaansa. Kun olen retroaktiivisesti keksinyt sarjalle sääntöjä, olen tunnistanut kehityksestäni tietynlaisia käännekohtia. Lapsuuden ensimmäiset kunnon sarjismuistot (tämä on vielä tulossa), itsenäinen lukeminen ja tunne omasta kirjasta (Roope Ankan elämä ja teot), pottunokista ja eläinhahmoista ”realistisiin ihmishahmoihin” (Hämähäkkimies) ja ensimmäinen ”aikuisten sarjakuva”, joka on tämän osan teema. Voi olla, että keksin näitä käännekohtia joskus vielä lisääkin, mutta näillä näkymin neljä osaa on loppusaldo, joilla minuuteni on sarjakuvissa rakennettu.

cof

Heräsin ”vakaviin” sarjakuviin verrattaen myöhään. Yläasteella oli kiire soittaa bändissä ja kasvattaa finnejä naamaan ja lukiossa oli niin paljon luettavaa koulun puolesta, että suunnilleen kaikki vapaa-ajan lukeminen viikottaista Akkaria lukuunottamatta jäi taka-alalle. Niinpä henkisen kehityksen aika, jolloin muukin kuin huumori- tai seikkailumateriaali alkaa kiinnostamaan, meni enemmän tai vähemmän sarjispimennossa. Palasin sarjakuvien pariin 2005, kun teattereihin tärähti ensimmäinen Sin City -leffa. Elokuva itsessäänhän on ensiluokkaista pintakiiltoa ja kikkailua, niin hyvin tehtynä, että sitä on vaikea vastustaa. 17-vuotiaaseen se iski kovaa, joten elokuvan jälkeen oli pakko haalia näppeihin myös sarjista. Isä onnistuikin joltain työreissulta tuomaan tuliaisina Hell and Back -kirjan, joka tuolloin oli melko tuore ja sattumalta viimeiseksi jäänyt Sin City -julkaisu. Tässä tapauksessa se oli ensimmäinen lukemani Sin City, joten sain sarjaan melko erilaisen ensikosketuksen kuin suurin osa lukijoista. Ja Frank Millerkään ei ollut vielä kyseenalainen hahmo, oi niitä aikoja! Jatka lukemista ”Ilman tätä sarjakuvaa en olisi minä: Sin City – Hell and Back”