Arvio: Yön ritari III – Herrakansa

Yön ritari 3 -sarjakuvan kansi, jossa mustavalkoinen Batman

Tieto siitä, että Frank Miller ja Brian Azzarello palaavat Yön ritari -sarjan pariin oli vähän kuin James Woods ja Zack Snyder ilmoittaisivat tekevänsä jatko-osan Suurelle gangsterisodalle. Periaatteessa on kiva nähdä erinomaisen alkuperäisen taideteoksen saavan uutta huomiota, mutta hhnngggghhh. Alkuperäiset tekijät ovat tässä välillä flipanneet vainoharhaiseen alt-rightiin, kun taas uudet vahvistukset ovat aiemmissa töissään olleet  hienovaraisia kuin kymmenen kilon leka ja tyylitajuisia kuin Vesa Keskinen. En kuitenkaan suostunut luopumaan toivosta, sillä olen pitänyt joistain Millerin parjatummistakin teoksista, Azzarello on tehnyt ainakin yhden hyvän Hulk-stoorin ja tykkään hieman salaa Snyderin 300-tulkinnasta. Yön ritari III – Herrakansa on juuri julkaistu suomeksi, joten ei muuta kuin tulta päin pelonsekaisin tuntein! Ja mikä helpotus: se ei ollut niin kamala kuin olisi voinut olla, jos nyt ei ihan täydellinen napakymppikään. Minun on vaikea olla kovinkaan objektiivinen arvostelija, joten tekstille täytyy antaa intoiluvaroitus. Jatka lukemista ”Arvio: Yön ritari III – Herrakansa”

Mainokset

Arvio: Sandman Deluxe 6 & 7 – Sepitteitä ja kajastusta / Kerratut elämät

cof

Kävin tätä tekstiä varten lukemassa vanhoja Sandmanarvioitani, ja ne eivät rehellisesti sanottuna olleet kamalan hyviä. RW Kustannuksen Sandman-urakka on edennyt jo seitsemänteen osaansa ja sarjakuva kypsyy Neil Gaimanin käsissä. Toivottavasti sama kävisi blogiteksteillekin, sillä jälkikäteen tarkasteltuna noissa aiemmissa raapustuksissa on hirveästi tarvetta keksiä merkitystä paikoista, joista sitä ei ole oikeastaan löytynyt. Niistä paistaa läpi se, että haluaisin kamalasti olla Sandmanin ällikällä lyömä, mutta oikeastaan niin ei ole käynyt. Kutos- ja seiskakirjojen kohdalla yritän lopettaa teeskentelyn. Vaikka vieläkään en ole haltioissani, niin onneksi kirjoista löytyy sentään osioita, joita kelpaa ihastella ihan aidostikin. Jatka lukemista ”Arvio: Sandman Deluxe 6 & 7 – Sepitteitä ja kajastusta / Kerratut elämät”

Nostalgia toimii, liikkumavara on kaventunut, tulevaisuutta on – Käännössarjakuvan julkaiseminen Suomessa kustantajan näkökulmasta

edf

Sarjisharrastajana on jännä seurata kustantamoiden kehitystä Suomessa. Oletusarvoisesti myyntimäärät laskevat jatkuvasti ja julkaisijoiden vyöt kiristyvät. Silti esimerkiksi vuonna 2017 suomalaiseen käännössarjisskeneen saatiin kaksi uutta toimijaa, Zoom Teufel ja Sininen Jänis. Kumpikin keskittyy eurooppalaiseen sarjakuvaan, (toki kaksi kustantamoa, Huuda Huuda ja Daada myös laittoivat lapun luukulle) nimikkeisiin joita Suomessa on aiemmin julkaistu vain vähän tai ei lainkaan. Kyynikko minussa ajattelee heti, että kyseessä täytyy olla rakkaus lajiin. Ei kai käännössarjakuvan julkaisemisessa enää Suomessa mitään ylimääräisiä euroja ole jaettavaksi? Jatka lukemista ”Nostalgia toimii, liikkumavara on kaventunut, tulevaisuutta on – Käännössarjakuvan julkaiseminen Suomessa kustantajan näkökulmasta”

Arvio: Ihmenainen – Todellinen amatsoni

mde

Minun on vaikea selittää tahatonta tunnereaktiota, joka iski päälle Wonder Woman -leffan alussa ja pysyi päällä melkein sen koko ajan. Silmäkulmat meinasivat kostua jatkuvasti, etenkin taistelukohtausten aikana, kun tuli niin iloinen fiilis voimaannutetun naissukupuolen puolesta. En toki voi oikeasti tietää, kuinka paljon joku tuntematon nainen leffasta voimaantuu. Silti olo siitä, että tässä nähdään jotain sellaista, mitä on odotettu iät ja ajat, oli niin vahvana minussa, että se yritti purkautua kyynelinä lähes kaksi tuntia. Suomessa fiilis voi helposti olla tämä, sen verran vähälle huomiolle Ihmenainen on täällä jäänyt. Oikeuden puolustajien riveissä on tullut esiinnyttyä muutaman kerran, mutta leffan jälkimainingeissa julkaistu Jill Thompsonin Todellinen amatsoni on ensimmäinen Ihmenaisen nimeä kantava nimike. Ei voi muuta sanoa kuin oli jo aikakin. Toisaalta Todellinen amatsoni on ensimmäiseksi suomenkieliseksi Ihmenainen-julkaisuksi minusta outo valinta. Se on sarjakuvana ihan ok, mutta ei antanut ainakaan minulle lainkaan sitä, mitä kirjalta odotin saavani. Jatka lukemista ”Arvio: Ihmenainen – Todellinen amatsoni”

Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 5 – Persoonapeli

dav

Sandmanin suomennettu saaga jatkuu viidennessä kirjassa, alanimeltään Persoonapeli. Neil Gaimanin unimaailmat jatkavat laajentumistaan ja Gaiman nauttii silminnähden siitä, miten sarjan kehys mahdollistaa käytännössä mitä vain. Sandman ei ole sidottu todellisuuteen, mytologiaan, realismiin tai mielikuvitukseen. Se voi liikkua missä vain rajoittuen ainoastaan Gaimanin itsensä maailmankuvaan ja mieltymyksiin. Niiden vaikutus näkyy Persoonapelissäkin vahvana: 90-lukulainen itsetarkoituksellinen raflaavuus, kyynisyys ja kuvainraasto ovat läsnä jatkuvasti. Gaimanin ei-aina-niin-hienovarainen viesti on, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, ja kenenkään ulkomuodosta ei voi päätellä, kuka hän oikeasti on. Tarinalla on vahvuutensa, mutta tässä kirjassa sanoma ja tyylikikat tuntuvat vanhentuneen silmiinpistävästi. Jatka lukemista ”Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 5 – Persoonapeli”

Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 4 – Utujen vuodenaika

dav

Siinä missä kolme ensimmäistä Sandman-kirjaa keskittyivät lyhyillä tarinoilla rakentamaan Sandmanin maailmaa ja välittämään lukijoille Neil Gaimanin visiota siitä, mitä kaikkea tämä hahmo voi olla, neljäs ottaa selkeästi askelen eteenpäin. Utujen vuodenaika on suomennetuista Sandmaneista ensimmäinen, joka käsittelee yhden tarinakokonaisuuden alusta loppuun. Siinä Gaiman pääsee ensimmäistä kertaa pois jatkuvan uuden esittelyn tarpeen alta, ja kykenee hyödyntämään siihenastista luomustaan tarinan kertomiseen.

Jatka lukemista ”Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 4 – Utujen vuodenaika”

Arvio: Viides Beatle – Brian Epsteinin tarina – Inspiroiva tragedia

ViidesBeatle_kansi

Viides Beatle – Brian Epsteinin tarina on osoitus sarjakuvan mahtavuudesta elämäkertamuotona. Se on kaunis ja surumielinen, ja onnistuu sanomaan eniten silloin kun se on hiljaa. Brian Epstein löysi Beatlesin Liverpoolin Cavern-klubilta ja onnistui vakuuttamaan kaikille, lähtien yhtyeestä itsestään, että Beatles oli jotain ennennäkemätöntä. Viides Beatle on rakkaudella laadittu kunnianosoitus, joka on ollut kirjoittajalleen Vivek J. Tiwarylle hyvin henkilökohtainen projekti. Se näkyy tarinankerronnassa ja yksityiskohdissa, joita ei ole säästelty, sekä asiantuntemuksessa, joka vaatii myös lukijaltaan paneutumista. Viides Beatle on sarjakuva, jonka tulisi koskettaa jokaista Beatles-fania. Niitä mahtuu tälle pallolle edelleen jokunen. Jatka lukemista ”Arvio: Viides Beatle – Brian Epsteinin tarina – Inspiroiva tragedia”