Arvio: Umma’s Table – Nihkeän pinnan alta kuoriutuu koskettava tarina

Sarjisharrastus on erityisen hienoa aina silloin, kun sarjakuva osoittautuu erinomaiseksi tavaksi käsitellä jotain yllättävää aihepiiriä. Aiemmin blogissa tällaisiksi ovat osoittautuneet vaikkapa musiikki, taidehistoria ja talous. Yksi aihepiiri, josta olen toistaiseksi hieman turhaan toivonut jatkoa tuolla joukolle on ruoka. Jotenkin tuntuisi siltä, että sarjakuvan visuaalisuus oikealla tavalla pikkutarkan ja intohimoisen tekijän käsissä voisi synnyttää ruokasarjiksen, joka saisi veden kielelle. Lähimmäksi sellaista on blogissa päässyt ehkäpä murhamysteeri Cognac, mutta yleisesti ottaen en ole vielä löytänyt sellaista ruokasarjista, joka täyttäisi odotukseni. Umma’s Table on ensimmäinen yrittäjä pitkään aikaan, eikä oikeastaan lainkaan huono sellainen. Yeon-Sik Hongin surumielisessä sarjakuvassa äidin perinnereseptit ovat lohtu ja turva vastoinkäymisten keskellä, vaikka lopulta joudunkin myöntämään, että Umma’s Table ei ole ruokasarjakuva, sillä siitä jää mieleen lopulta kaihoisa melankolia, ei chilinen jälkimaku.

Jatka lukemista ”Arvio: Umma’s Table – Nihkeän pinnan alta kuoriutuu koskettava tarina”

Arvio: Cognac 2 – Vainaja areenalla

Cognac2_kansi

Vaikka ranskalaisen Cognac-murhamysteerin ykkösosa teki minuun vaikutuksen, kakkososaan pääsy kesti yllättävän pitkään. Osittain voi syyttää ihan omaa laiskuutta ja suunnitelmattomuutta sarjisten hankinnassa, mutta suuri syyllinen on varmasti takaraivossa kytevä tieto siitä, että kakkososat ovat tällaisissa trilogiateoksissa usein niitä vähiten sykähdyttäviä osia. Kun alkuasetelmat on esitelty ja ratkaisuja ei useinkaan vielä uskalleta tarjota, täytyisi jännitettä ja mielenkiintoa saada aikaan muilla keinoin. Se ei missään nimessä ole mahdotonta, mutta usein sarjakuvantekijät päästävät itsensä tällaisissa tilanteissa vähän helpolla. Cognac ei valitettavasti ole täysi poikkeus tähän sääntöön. Se etenee edelleen kuin hirvi ja peruselementit ovat kunnossa, mutta mitään uutta Vainaja areenalla ei tarjoa. Corbeyranin ja Jean-Charles Chapuzet’n henkilöhahmojen suhteet syvenevät, mutta lukija ei oikeastaan opi heistä mitään uutta. Murhamysteeriä selvitellään, mutta lähinnä jo ykköskirjassa esitettyjä oletuksia vahvistaen. Cognac 2 ei yllätä kertaakaan. Jatka lukemista ”Arvio: Cognac 2 – Vainaja areenalla”

Arvio: Cognac 1 – Demonien osuus

mde

Tärkein konjakkikokemukseni on nuoruusvuosilta, kun olin alkanut briljeerata olemattomalla yleistiedollani. Tuolloin arvostelin asiantuntevasti liköörikarkkeja isälleni, kunnes vastaan tuli tuntematon alkoholi. Jouduin kysymään isältäni, mitä on tämä kog-nak, jota muiden hienojen viinojen seasta löytyi. Siinä tuli opittua, että ehkä 16-vuotiaana ei tiedä vielä kaikkea. Samanlaisen yllätyksen, joskin positiivisemman, sai tuoreen Cognac 1 – Demonien osuus -sarjakuvan lukemisesta. Viimeaikaiset lukukokemukset tuoreista eurosarjiksista ovat olleet luokkaa ”ihan jees, mutta ei tässä rynnätä seuraavia osia hankkimaan”, mutta Jean-Charles Chapuzet’n ja Corbeyranin käsikirjoittama ja Luc Brahyn kuvittama Cognac tuntui tuoreelta, mielenkiintoiselta ja erottuvalta. Paras Zoom Teufel -julkaisu, johon toistaiseksi olen perehtynyt. Jatka lukemista ”Arvio: Cognac 1 – Demonien osuus”

Arvio: The Art of Pho – Keittokirja maustettuna keittiöfilosofialla

edf

Jos pitäisi päätellä jotain kotiseudulle nousevien ravintoloiden tyylistä, niin pho-keitto on juuri nyt jonkinasteinen ruokatrendi. Vietnamilaiseen keittiöön tai jopa pelkkään pho’hon keskittyviä pikkupaikkoja aukeaa tasaiseen tahtiin. Ja mikä siinä, pho-keitto on herkullinen, monipuolinen ja muunneltava safka. Tätä mieltä on ilmeisesti myös Julian Hanshaw, jonka esikoissarjakuvaromaani The Art of Pho suhtautuu soppaan melko intohimoisesti ja pikkutarkasti. Tietenkään kirjassa kyse ei ole pelkästään keitosta ja sen tekemisestä, mutta ruoka on ehdottomasti tärkeässä roolissa. The Art of Pho on ajoittain absurdiksi äityvä kertomus viattomasta nuoruudesta, rakkaudesta Vietnamiin, oman paikan hakemisesta ja matkasta ruokakulttuuriin. Yhtäältä se on koskettava ja puhutteleva, toisaalta ärsyttävän naiivi ja itseriittoinen. Onneksi keitto maistuu hyvälle. Jatka lukemista ”Arvio: The Art of Pho – Keittokirja maustettuna keittiöfilosofialla”