Arvio: The Apex Treasury of Underground Comix / The Best of Bijou Funnies – Kurkistus kapeaan ikkunaan undergroundin kulta-ajalla

Ei siitä niin kamalan kauaa ole, kun viimeksi lueskelin Robert Crumbia ja pohdiskelin samalla ääneen sitä, miten arvostettuun tekijään pitäisi suhtautua tapauksessa, jossa kaikki sarjakuvien materiaali ei välttämättä ole vanhentunut erityisen hyvin. Lisää lihaa pohdiskeluluiden ympärille tarjoaa tämä erikoisesti taitettu tuplateos underground-sarjakuvan alkuajoilta. Kirjan toisesta päästä aloittaen tarjolla on underground-sarjakuvan tunnettujen tekijöiden töitä The Apex Treasury of Underground Comix -nimen alla, toisesta päästä aloittaen taas keskitytään Chicagon alueella operoineen Bijou Funnies -lehden parhaisiin paloihin. Aikakausi on molemmissa puoliskoissa hyvin rajallinen, noin vuosien 1969 ja 1974 väliin sijoittuva undergroundin ensimmäisen aallon kultakausi. Tämän ymmärtää, kun tarkistaa kirjan ilmestymisvuoden, joka on Apex Treasuryllä 1974 ja Bijou Funniesilla 1975. On tietyllä tavalla hauskaa lukea tällaista retrospektiivistä kokoelmaa samalla tiedostaen, että tekohetkellä undergroundin ensiaskeleet olivat vielä hyvinkin pitkälti kesken. Toisaalta tiivis aikaväli sallii sen, että kirjat ovat nimenomaan kurkistusikkuna tiettyyn aikaan, jota on ehkä helpompi täältä minun sohvaltani täten arvioida ja ymmärtää.

Arvio: Pilajuttuja ja piirroksia – miten Robert Crumbia pitäisi nykypäivänä lukea?

Nyt täytyy aloittaa niinkin rakentavalla toteamuksella, kuin että tässä kirjassa haiskahtaa tilkkasen päteminen ja ylimielisyys. Enkä puhu pelkästään Robert Crumbin klassisista sarjakuvista, joita Pilajuttuja ja piirroksia sisältää, vaan tavasta, jolla kirja on toimitettu. Kokoelma Crumbin töitä on ilmestynyt alun perin 1980, jolloin sarjispiirit ovat toki olleet Suomessa pienet ja Crumbinkin arvostajat sikäli vähässä. Crumbin sarjakuvat ovat undergroundin suunnannäyttäjinä olleet aina itsetietoisia ja tilkkasen itseään alentavalla tavalla omahyväisiä, joten ehkäpä kirjan toimittajuus sitten vain natsaa sarjisten sävyyn. Mutta saatesanat, joiden henki on käytännössä “Crumb on jumala ja jos et tajuu sitä niin oot vaan lammas niinku kaikki mainstream-sarjiksen lukijat”, tai kirjan nimen ja ulkoasun rinnastaminen suomalaiseen 1919-1950 toimineeseen Veli Giovannin Pilajuttuja ja piirroksia -julkaisuun ilman sen kummempaa syytä ovat niin selkeää nörttien pätemistä kuin mahdollista. Olen nörttipätenyt nuoruudessani ihan riittävästi sen tunnistaakseni. Mutta totisesti, Crumbin varmasti kuuluisin tuotanto, jota tämäkin kirja sisältää, on moninkertaisen ironian ja kyynisyyden läpitunkemaa, eli tunnelmaan on nyt vähintään virittäydytty.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Arvio: Genesis – Raamatun alkuvaiheet ilman kiillotteluja

Happoisen ja himokkaan underground-sarjakuvan mestari Robert Crumb poikkeaa perinteisestä tyylistään lähtiessään kuvittamaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan, kavereiden kesken Genesiksen, tapahtumia kohta kohdalta. Tavoitteena on ollut tuoda kuviksi Raamatun ensimmäinen kirja niin tarkasti kuin mahdollista. Käsikirjoituksen sarjakuvaan ovat siis laatineet muinaiset heprealaiset Kalevala-tyyppisesti kooten paikallisia kertomuksia ja yhdistellen niistä yhden kokonaisuuden. Kalevala-metodista poikettiin kohdassa, jossa teos julistettiin Jumalan sanaksi ja väite saatiin todella läpi, mutta muutoin käsikirjoituksissa on hyvin paljon samankaltaisuuksia. Genesis on kuvituksellisesti kiehtova ja eläväinen, mutta tarina poukkoilee epäloogisesti ja tyyli vaihtelee merkittävästi paperinmakuisesta skandaalimaiseen.

Arvio: Blues – rosoista sarjakuvaa rosoisesta musiikista

Pari viikkoa sitten arvostelemani Love in Vain sai tarttumaan pitkästä aikaa mustan musiikin alkuperäiseen sarjisklassikkoon, Robert Crumbin Bluesiin. Blues on kokoelma legendaarisen underground-piirtäjä Robert Crumbin musiikkiaiheisia tarinoita hänen uransa varrelta. Kirjaan kootut tarinat sijoittuvat julkaisuvuosiltaan välille 1970-1991 ja hyppelevät tyylilajiltaan surrealistisesta dokumentaariseen ja näkökulmaltaan kertojan pään sisäisestä vahvasti lähdemateriaaliin nojaaviin.