Kalervo Palsa -rautaisannos: Eläkeläinen muistelee -sarjakuva ja vierailu taitelijan ateljeessa

Valveutuneet lukijat saattavat muistaa, että blogissa on aiemmin ihasteltu Kalervo Palsan sarjakuvia ja niiden kaikenlaisia sovinnaisuuksia ravistelevaa yleisasennetta. Viime viikolla toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni, kun sain viimein aikaiseksi matkustaa Kittilään katsomaan Palsan taitelija-ateljee Getsemanea ja kotipirttiä. Siksi olikin vain sopivaa, että Palsa-päissäni heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä osui silmään Palsan pahamaineinen/legendaarinen sarjakuvateos Eläkeläinen muistelee. Palsan töihin tutustuessa on toki oppinut siihen, että eteen aukeaviin kuviin on melko mahdoton valmistautua ja omiakin käsityksiä maailmasta ja siitä mitä siihen mahtuu joutuu venyttämään useaan otteeseen, joskus miellyttävästi ja usein epämiellyttävästi. Silti nekrofilian ympärille rakentuva satiiri Eläkeläinen muistelee pääsi taas yllättämään hirveydellään. Tarkoituksena on ollut kaivaa sivuille mielen pimeimmistä sopukoista löytyvät, kaikkein karmeimmat ajatukset ja lätkäistä ne sarjakuvan sivuille, ja se tuntuu onnistuneen. Eläkeläinen muistelee vahvistaa Palsan asemaa yhtenä suosikkitaiteilijoistani, mutta eihän tätä nyt ollut sekuntiakaan erityisen kiva lukea. Kokeilen myös hieman siipiäni taiteesta kirjoittajana, koska tilaisuus oli nyt niin houkutteleva, antakaa haparoivat Bambin askeleeni anteeksi.

Jatka lukemista ”Kalervo Palsa -rautaisannos: Eläkeläinen muistelee -sarjakuva ja vierailu taitelijan ateljeessa”

Näyttely: Joonas ja kisällit

dav

Helsingissä, Päivälehden museossa on menossa tällä hetkellä (5.2.2017 asti) näyttely Joonas ja kisällit. Se käy läpi suomalaisen sarjakuvan grand old manin, Veikko ”Joonas” Savolaisen uraa ja töitä, sekä muita Suomi-sarjakuvan ammattilaisia, joiden uraan Joonas on ollut vaikuttamassa tavalla tai toisella. Näyttely laadittiin yhteistyössä Joonaksen kanssa, ja siitä tuli muistonäyttely vasta hänen kuoltuaan 24.9.2016. Alun perin tarkoitus oli käydä läpi Joonaksen uraa ja töitä, mutta taiteilijan itsensä ehdotuksesta mukaan otettiin myös astetta nuoremman polven tekijöiden töitä ja tarinoita. Näyttelyssä ovat mukana Joonaksen lisäksi myös Tarmo Koivisto, Timo Mäkelä, Harri Vaalio, Hannu Lukkarinen ja Ville Tietäväinen.  Jatka lukemista ”Näyttely: Joonas ja kisällit”