Arvio: Miracleman – Ihmeiden aika

cof

Uijuijuijui kun olen innoissani. Luulin, että olisin jo saanut kohtalaisen hyvän käsityksen siitä, mitä Neil Gaiman tekee, mihin supersankarisarjakuvat taipuvat ja mikä on Miraclemanin tarinan huippukohta. Olin väärässä näissä kaikissa. Neil Gaiman tekee suunnilleen sitä, mitä luulinkin hänen tekevän, mutta Miraclemanissa hän on tasolla, jota en ole ennen nähnyt. Supersankarisarjat ja -teemat muuttuvat Miraclemanin kakkososassa yllättävillä tavoilla aivan uudenlaisiksi tarinoiksi. Luulin, että Alan Mooren Miracleman-tarinat olisivat kertomuksen ehdoton huippukohta ja Gaimanin ja Mark Buckinghamin kakkoskirja lähinnä kelvollista jäähdyttelyä, mutta mitä vielä. Miracleman – Ihmeiden aika ottaa Alan Mooren jo valmiiksi loisteliaan tarinan, ja vie sen aivan uudenlaisiin paikkoihin. Tämä on ihan tosi, tosi hyvä supersankarisarjakuva. Yksi parhaista, joita olen lukenut. Pääsyy siihen varmaan on, että supersankaruus ei ole mitenkään kirjan pääpointti, vaan taustavoima, joka vaikuttaa ympärillään aivan kaikkeen sekä tahallisesti että tahattomasti. Jatka lukemista ”Arvio: Miracleman – Ihmeiden aika”

Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet

dav

Huhhuh, loppuihan se. Vaikka sarjakuvien lukeminen on ennen kaikkea nautinto eikä suoritus, niin tuntui hyvältä laskea viimeistä kertaa käsistään Grant Morrisonin 90-luvun intohimoprojekti The Invisibles. Vuosina 1994-2000 ilmestynyt lehti on kasattu yksiin kansiin ja tuloksena on järkäle, jolla ottaa hengiltä oikein tähdättynä varmaan jopa aikuisen ihmisen. Fyysisen vaikeuskertoimensa lisäksi Invisibles haastaa myös sisällöllään. Morrison on pakannut tarinaan salaliittoja, aikamatkailua, ulottuvuuksien välistä hyppelyä, suoraviivaista toimintaa, irrallisia tarinoita, alusta loppuun ulottuvaa juonta, happoisia huumehoureita ja ufojen abduktiokokemuksia toinen toisensa päälle. Perässä pysyminen on työlästä ja välistä kärryiltä tippuu väkisinkin. Invisibles on kunnianhimoinen, mutta kärsii tekijänsä malttamattomuudesta keskittyä hiomaan hyviä ideoita timanteiksi. Jatka lukemista ”Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet”