Kalervo Palsa -rautaisannos: Eläkeläinen muistelee -sarjakuva ja vierailu taitelijan ateljeessa

Valveutuneet lukijat saattavat muistaa, että blogissa on aiemmin ihasteltu Kalervo Palsan sarjakuvia ja niiden kaikenlaisia sovinnaisuuksia ravistelevaa yleisasennetta. Viime viikolla toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni, kun sain viimein aikaiseksi matkustaa Kittilään katsomaan Palsan taitelija-ateljee Getsemanea ja kotipirttiä. Siksi olikin vain sopivaa, että Palsa-päissäni heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä osui silmään Palsan pahamaineinen/legendaarinen sarjakuvateos Eläkeläinen muistelee. Palsan töihin tutustuessa on toki oppinut siihen, että eteen aukeaviin kuviin on melko mahdoton valmistautua ja omiakin käsityksiä maailmasta ja siitä mitä siihen mahtuu joutuu venyttämään useaan otteeseen, joskus miellyttävästi ja usein epämiellyttävästi. Silti nekrofilian ympärille rakentuva satiiri Eläkeläinen muistelee pääsi taas yllättämään hirveydellään. Tarkoituksena on ollut kaivaa sivuille mielen pimeimmistä sopukoista löytyvät, kaikkein karmeimmat ajatukset ja lätkäistä ne sarjakuvan sivuille, ja se tuntuu onnistuneen. Eläkeläinen muistelee vahvistaa Palsan asemaa yhtenä suosikkitaiteilijoistani, mutta eihän tätä nyt ollut sekuntiakaan erityisen kiva lukea. Kokeilen myös hieman siipiäni taiteesta kirjoittajana, koska tilaisuus oli nyt niin houkutteleva, antakaa haparoivat Bambin askeleeni anteeksi.

Jatka lukemista ”Kalervo Palsa -rautaisannos: Eläkeläinen muistelee -sarjakuva ja vierailu taitelijan ateljeessa”

Arvio: Kuolema ja intohimo – Ei suositella kaikille, mutta mahtava

dav

Kalervo Palsa on taiteilija, jolle soisi pikku hiljaa hieman ns. Tom of Finland –feimiä. Lyhyen ja tapahtumarikkaan elämän elänyt Palsa käsitteli taiteessaan perversioita, ihmismielen nurjia puolia ja elämän mielettömyyttä niin brutaalisti, että hänen nimeään on vaikea unohtaa taiteen ensikokemisen jälkeen. Palsa oli taidemaalari, mutta myös sarjakuvataiteilija. Kuolema ja intohimo on kokoelma, joka pitää sisällään Palsan valikoituja teoksia 1960- ja 1970-luvuilta. Teoksen nimi kuvaa sen teemoja hyvin, joskin intohimo on liian kaunisteleva termi sille eläimelliselle seksuaalisuudelle, jota Palsa lyhyissä tarinoissaan käsittelee. Nämä sarjakuvat ovat suomalaisittain uraauurtavia ja niiden soisi löytävän tiensä kansallisen identiteettimme taidekattaukseen Tom of Finlandin rinnalle. Jatka lukemista ”Arvio: Kuolema ja intohimo – Ei suositella kaikille, mutta mahtava”