Arvio: The Jetsons – Armageddon-henkinen pettymys

Tällä haavaa viimeinen osa viimeisten viikkojen ”mitä vuoden 2019 suosikit puuhasivat mestariteostensa jälkeen” -minisarjaan tulee tässä. Hanna-Barberan piirrosklassikkojen modernit tulkinnat Kivisistä ja Sorasista sekä Snagglepussista iskivät kuin svengaava hirvi. Päädyin googlailemaan saman sarjan muita uudelleenversiointeja, ja niistä valitsemaan The Jetsons -minisarjan, sen hahmot kun olivat jossain määrin tuttuja lapsuudesta. Erona blogipostaussarjan edellisiin osiin, BTTM FDRS:iin ja Stargazingiin, tällä kertaa yhdistävänä tekijänä eivät ole sarjan tekijät vaan brändi. Ja valitettavasti, kuten saattoi pelätä, käy ilmi että aiempien versiointien vahvuus oli nimenomaan tekijöissä. Siinä missä Kiviset ja Soraset sekä Snagglepuss olivat uskaliaita ja koskettavia tulkintoja, Jetsons on hyvin keskinkertaista scifiä ilman juurikaan mielenkiintoisia ideoita. Käsikirjoittaja Jimmy Palmiottilla ja kuvittaja Pier Britolla ei nyt vaan riitä, ei sitten millään. Syitä on useita, mutta suurin niistä tuntuu olevan uskalluksen puute.

Arvio: The Flintstones vol 1 & 2 – Kiviset ja Soraset keskiluokkaisen kapitalismin kriisikeskiössä

Viime vuoden sarjisten läpikäynti keskeytyi hetkellisesti, kun innostuin Snagglepuss Chroniclesista niin paljon, että sen käsikirjoittaja Mark Russellin aiempi Hanna-Barbera-tulkinta oli pakko saada käsiin suunnilleen heti. Niinpä 2018 pistettiin vaihtopenkille hetkeksi ja lukujonon kärkeen kiilasi The Flintstones, eli tuttavallisemmin Kiviset ja Soraset. 2016 käynnistynyt minisarja sai sekin oman osansa kiitosta ja positiivista huomiota, mutta vastaanotto ei ollut aivan yhtä yksimielisen ylistävä kuin Snagglepussilla, joten omakin innostus syttyi hitaammin. Kahteen volyymiin koottu 12-osainen kronikka rakentuu eri tavoin kuin Snagglepuss, sillä jokainen numero on käytännössä oma stand-alone-tarinansa. Alkuun Flintstones vaikutti juuri arvioiden mukaiselta ”aika jees mutta ei nyt ihan unohtumaton” -tason satiirilta, kunnes noin 7. tai 8. numeron paikkeilla Russel pistää turbot päälle. Sitten mennäänkin loppuun asti sellaisella rytinällä, että ei paremmasta väliä. Flintstones naurattaa, itkettää, viihdyttää ja piinaa noin sivun välein vaihtuvilla tunnetiloilla ihan suvereenisti. Lopputulos on, että härskin hyvä sarjakuva on tämäkin. Will Ferrelliä Zoolander-elokuvassa mukaillen: Mark Russell – so hot right now, so hot.

Arvio: Exit Stage Left – The Snagglepuss Chronicles

Viime vuoden parhaiden sarjisten läpikäynti jatkuu. Siinä, missä montaa listoille noussutta teosta saa kirjastosta jonottaa hetken, yllätyin kovasti huomatessani, että niistä ehkä laajimmalti kehuttu ja kiitetty oli saatavilla saman tien. Kyseessä on Exit Stage Left – The Snagglepuss Chronicles. Tämä minisarja on osa DC:n Hanna-Barbera Universeä, jossa 1960-luvun klassisten HB-piirrettyjen hahmoja tuodaan uusiin ympäristöihin modernisoituina tulkintoina. Taustoista lisää ihan kohta, nyt on jo pakko korostaa, että Snagglepuss Chronicles on kehunsa ansainnut, ja monella tapaa. Sen yhteiskunnallinen kommentaari ja yhteydet nykyaikaan ovat ilmiselviä ja vaikuttavia. Tämän, ns. ilmiselvän tason lisäksi Snagglepuss Chronicles on kuitenkin älykäs, empaattinen, koskettava, tunnelmallinen ja hienosti tehty. Kaiken kaikkiaan, monella tapaa esimerkillinen sarjakuva.