Arvio: Salatut sodat – Hölmöä purkkaviihdettä, mutta rehellisesti

Tämä viikko oli melko raskas, ja jo maanantai-iltana tuntui siltä, että tarvetta olisi uudelle viikonlopulle. Minulle iski tarve tyhjentää päätä palaamalla yksinkertaisempiin aikoihin. Hyvikset hyviksinä, pahikset pahiksina, kirkkaita värejä ja mäiskettä. Salatut sodat vastaa tähän tarpeeseen loistavasti. Alun perin 1984-1985 ilmestynyt tarinakokonaisuus on supersankarisarjisten ensimmäinen iso team-up-tapahtuma. Kostajat, Ryhmä-X, Hämähäkkimies ja pari muuta siirtyvät sotaplaneetalle, jossa kaikkivoipa Tuonpuoleinen usuttaa heidät taistelemaan pahimpia vihollisiaan vastaan. Vihupuolelta löytyvät mm. tohtorit Doom ja Mustekala, Molekyylimies, Lisko, Lumoojatar, Imijä (parhaita nimikäännöksiä koskaan) ja muutama muu kehveli. Jim Shooterin käsikirjoittama sarjis ei yritä esittää olevansa erityisen fiksu tai perusteltu. Se on rehellistä purkkaviihdettä.

Mainokset

Arvio: Marvels – maalauksellisen maanläheinen supersankaritarina

Vähän aikaa sitten Twitterissä kiersi #5vaikuttavintasarjakuvaa –häsä, jossa käyttäjät listasivat elämäänsä eniten vaikuttaneita sarjakuvia. Latasin tiskiin kohtalaisen ilmiselviä valintoja, jotka ovat aikanaan ravistelleet. Vasta pari päivää myöhemmin tajusin, että Kurt Busiekin ja Alex Rossin Marvels olisi ehdottomasti kuulunut listalle. Marvel-maailman virstanpylvästapahtumia tavallisen supervoimattoman tallaajan näkökulmasta tarkasteleva tarina on yksi merkittävimpiä Marvel-kustantamon yksittäisiä teoksia. Se on ollut aikanaan ensimmäisiä kirjoja, joka itselleni on näyttänyt, että sarjikset pystyvät paljon muuhunkin kuin ryminään ja lihasten pullisteluun. Omalta osaltaan  se on rohkaissut tutkimaan sarjakuvia myös Hämiksen ja Disney ulkopuolelta.

Pohdinta: Tapettaviksi kasvatetut

Kirjoitus sisältää spoilereita Walking Dead –sarjiksen osista 1-4, Game of Thronesin kausilta 1-6, Batman: Killing Jokesta ja 43 vuotta vanhoista Hämähäkkimiehistä.

Luin hiljattain Walking Dead –sarjiksen osat 3 ja 4. Niiden aikana lukeminen alkoi tympäistä, jopa siinä määrin, että perinteisen arvion kirjoittaminen ei huvittanut lainkaan. Samaa oiretta oli havaittavissa jo aiemmin lukiessani kahta ensimmäistä osaa. Tuolloin kuitenkin ajattelin ongelman olevan zombigenressä, ehkä se vain oli osaltani loppuun kaluttu. Kolmos-nelosen aikana tajusin kuitenkin, että ongelma ei ole zombeissa, vaan nykydraamaan liittyvässä trendissä, jossa lukijan/katsojan pitäisi välittää hahmosta ilman, että tähän on annettu mitään syytä.

Arvio: Hämähäkkimies: Sanomalehtisarjat – Rutosti vanhan hyvän ajan rymistelyä

Melkoisen järkälemäinen Hämähäkkimies: Sanomalehtisarjat kokoaa yksiin kansiin Hämiksen strippeinä julkaistut sanomalehtiseikkailut vuosilta 1977-1981. Itsensä Stan Leen kirjoittamissa ja John Romitan kuvittamissa seikkailuissa Hämähäkkimies on perinteisimmillään: hän taistelee ryöväreitä vastaan, tuskailee heikkosydämisen May-tädin suojelemisen kanssa, murehtii rahasta ja opinnoista, ja pyörittää elämässään paria naisystävää. Tämä on sitä kamaa, mistä Hämis tunnetaan.