Arvio: Brazen – Rebel Ladies Who Rocked The World

Yksi tämän kesän valopilkkuja on Twitterissä meneillään oleva Maria Pettersonin sivistysprojekti #historianjännätnaiset. Petterson esittelee kesän aikana nipun vähän tunnettuja naisia, joiden elämäntarinat ovat toinen toistaan uskomattomampia. Jotkin tähdet ovat asettuneet kosmoksessa kohdalleen jo muutama kuukausi sitten, sillä alkuvuodesta kirjastosta varaamani Brazen – Rebel Ladies Who Rocked The World on täydellinen vastinpari Twitterin tarinoille. Juuri kun ehdin toivomaan, että olisipa tätä materiaalia enemmänkin, niin Brazen kolahti kirjastosta lainattavaksi. Kirjan motiivi on käytännössä tismalleen sama: lyhyitä muutaman sivun kertomuksia naisista, jotka ovat tehneet ihan mitä lystäävät, ja usein muutaneet maailmaa siinä sivussa. Pénélope Bagieun koostama kirja on riemukasta luettavaa. Vaikka se osoittaa, miten perseestä maailma on aina tähän päivään saakka naisille ollut, siinä ei ole yhtäkään surkuttelevaa tarinaa tai ruutua. Brazen on kunnianosoitus ja sotahuuto, osoitus siitä miten paljon maailma on menettänyt kirjoittaessaan tunnettua historiaa yleensä vain yhdestä rajoittuneesta näkökulmasta.

Arvio: Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution

Jokin Monk! -sarjakuvakirjassa vetoaa jo ennen kuin kirjaa on edes avannut. Vaikuttava koko, Thelonious Monkin musiikkia henkivä jyhkeän sulava typografia ja Youssef Daoudin rujo mutta viimeisen päälle kontrolloitu kansikuva vetävät puoleensa väistämättä. Sisältökin vetää mukanaan nopeasti. Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution on elämäkerta, joka kertaa elämiä lopulta huomattavan vähän. Se on kaukana väsyneestä Wikipedia-sivun kronologisesta kuvittamisesta. Thelonious Monk oli bebop-jazzin suurimpia nimiä ja varmaankin jazzpianisteista suurin. Monk! on itsessäänkin kuin bebopia – se poukkoilee, kiihdyttää ja hidastaa, yllättää ja hämmentää vuorotellen, mutta ei hetkeksikään menetä viehätystään. Se on yksi tehokkaimpia sarjakuva-elämäkertoja, joita olen lukenut, sillä en malttanut edetä alusta montaakaan kymmentä sivua, kun Monkia oli jo laitettava taustalle soimaan. Tätä sarjakuvaa ei ole tarkoitettu luettavaksi hiljaisuudessa.

Arvio: The Prince and The Dressmaker – Oppitunti empatiasta lapsille ja aikuisille

Ai että on mukavaa lukea näitä selkeästi uuden tekijäpolven moderneja sarjakuvia. Sellaisia kuin My Boyfriend Is A Bear tai The Prince and The Dressmaker. Sarjakuvia, jotka ovat hengeltään täysin ajassa kiinni, mutta asenteiltaan ja teemoiltaan täysin ajattomia. Sarjakuvia, joita todennäköisesti ei olisi tehty vielä edes viisi vuotta sitten, mutta jollaisia olisi pitänyt olla aina olemassa. Jen Wangin The Prince and The Dressmaker on koko perheen Disney-satu, aivan kiireestä kantapäähän, mutta siitä on riisuttu suuri osa sitä sukupuolirooleja kahlitsevaa asennemaailmaa, joka prinssi- ja prinsessakertomuksia on iät ja ajat riivannut. Tarina on monipolvinen ja pitää otteessaan, sen teemat ovat kiinnostavia ja persoonat sopivasti uskottavia ja satumaisia. Näin tehdään sekä aikuisia että lapsia koskettavia tarinoita, joita voi vieläpä suositella molemmille. The Prince and The Dressmaker osuu tässä ns. Pixar-maalitaulussa lähelle häränsilmää.

Arvio: Feynman – Harvinaisen mukaansatempaava elämäkerta, kunnes ei olekaan

Tämä sarjakuva kertoo fyysikko Richard Feynmanista, ja siinä on erittäin hyviä osioita, vaikka loppua kohti homma kangistuukin. Kerron tämän aluksi, jotta jaksaisit lukea hieman metahöpöttelyä elämäkerroista: on aina mukavaa törmätä oikeanlaisella pieteetillä laadittuun ja laadukkaseen elämäkertateokseen. Jos henkilö ja hänen vaiheensa oikeasti kiinnostavat, monet elämäkerrat jättävät epätyydyttyneen olon suppeudellaan. Keskittyminen vain tiettyyn pieneen ajanjaksoon tai teemaan henkilön elämässä voi hyvin olla taiteellisesti perusteltu näkökulma, joka pitää teoksen yhtenäisenä. Kuitenkin, jos ollaan rehellisiä, kun perehdyn elämäkertaan, haluan tietää sen kohteesta, en sen tekijöistä. Jos tunnen henkilön jo hyvin, voi olla mielenkiintoista nähdä, mikä on esimerkiksi sarjakuvantekijän, elokuvaohjaajan tai kirjailijan tulkinta tutuista vaiheista ja niiden merkityksestä. Jos kuitenkaan en tunne kohdehenkilöä, kaikki tuo on toissijaista, jos henkilön tarina itsessään on kertomisen arvoinen.

Tietyllä tavalla puolustan siis mielikuvituksettomiakin elämäkertoja, ns. Wikipedia-rakenteen mukaan laadittuja ”ensin tapahtui tätä ja sitten tätä” -listoja. Sellaisia Timo Koivusalon ohjaamia. Ne voivat olla taiteellisesti erittäin kunnianhimottomia ja silti vastata odotuksiini. Taiteellinen merkityksellisyys ei toki myöskään ole pahasta, ja se toki tekee taideteoksesta paremman. Toiseksi taiteellinen merkitys jää, jos elämäkerrasta nauttiakseni minun olisi oikeasti pitänyt ensin lukea se Wikipedia-artikkeli. Yhdestä modernin ajan merkittävimmistä fyysikoista kertova sarjakuva Feynman on näiden asioiden suhteen nuorallakävelijä: se on tarpeeksi kattava ja perusteellinen tyydyttämään tiedonjanoni, ja toisaalta myös näkemyksellisesti laadittu ja kerrottu, suurimman osan ajasta. Loppupuolella kirjaa tekijät alkavan hukkua määrä+laatu-yhtälönsä alle. Ilokseni Feynman selviää kuitenkin loppuun asti, pienin kompuroinnein mutta lentämättä turvalleen.

Arvio: Shackleton – Antarctic Odyssey

Jos seuraa yhtään ns. laatulehtiä, on varmaan jossain kohtaa törmännyt Ernest Shackletoniin. Epäonnisen tutkimusmatkailijan tarina on sen verran uskomaton ja kiehtova, että sitä sivuavia juttuja tuntuu ilmestyvän tasaiseen tahtiin muutaman vuoden välein. Shackleton oli seikkailija, jolla oli pakkomielle Etelämantereeseen ja sen valloitukseen. Hän suoritti uskomattomia urotekoja ja hänen johtamistaidoistaan on kirjoitettu kirja jos toinenkin. Valitettavasti Shackleton oli parempi johtaja kuin matkansuunnittelija, sillä yksikään hänen Etelämantereen-retkistään ei onnistunut kuten piti. Uskomattomat suoritukset olivat lähinnä miehistön pitämistä hengissä ja järjissään matkoilla, jotka saattoivat venyä kuukausilla aiotusta. Nick Bertozzin sarjakuva kertoo Shackleton – Antarctic Odyssey kertoo nimihenkilön kuuluisimmasta retkestä, jonka tarkoitus oli ylittää Etelämanner jalan. Se yrittää olla tribuutti Shackletonin periksiantamattomuudelle ja tilannetajulle, mutta ei onnistu tavoittamaan sitä tunnelmaa, jonka tämän tarinan kertominen toimivasti välttämättä edellyttää.

Arvio: Three Shadows – Sydän särkyy hiljalleen sivu sivulta

Nyt on päällä laatusarjisten putki. Siinä missä edelliset luetut huippukirjat on tullut valittua ennakkokehujen perusteella, Three Shadows tarttui kirjastosta tassuun summamutikassa, mutta teki vähintään yhtä suuren vaikutuksen kuin edelliset lukemistot. Cyril Pedrosa on animaattoritaustainen sarjakuvantekijä, jonka Three Shadows muistuttaa joltain osin esimerkiksi Pixarin animaatioelokuvia. Se nykii lukijan sydänjuuria samalla tapaa pitäen kerrontansa simppelinä ja mukanaanvievänä. Ainoa ero on se, että Three Shadowsin teemat ovat koko perheen elokuvia synkempiä. Vaikka Pixar onkin tunnettu siitä, että se ei pelkää epämukavia tai mahdottomilta tuntuvia aiheita, saattaisi tämän sarjakuvan tematiikka olla heille liikaa. Omasta vinkkelistä haastavaa on myös se, että kirjasta ei voi puhua ihan kamalan tarkasti spoilaamatta sitä.  Todettakoon siis heti alkuun, että Three Shadows on kaunis ja vaivattomasti kehittyvä seikkailutarina, joka kostutti silmäkulmat väkisinkin muutamaan otteeseen.

Arvio: Andre the Giant – Life and legend

Punainen rantu courtesy of your friendly neighbourhood library

Amerikkalainen vapaapaini on Suomessa suht tuntematonta harrastajapiirien ulkopuolella, ja siitä puhutaan monilla nimillä. Kyse on siis tv-viihteestä. Smackdownista. Siitä, missä Stone Cold iskee Stunnereita ja juo kaljaa matsien aikana, Undertaker nousee kuolleista ja Hulk Hogan hulk-uppaa joka matsissa voittoon. On puhuttu showpainista, pellepainista, wrestlingistä ja ties mistä. Itse käytän lajin luonteelle sopivan hienostunutta termiä rässlinki. Andre the Giant oli rässlingin 70- ja 80-luvun suurimpia nimiä. Harvinaista kasvuhormonin liikatuotantoa sairastanut Andre oli valtava hahmo niin fyysisesti kuin legendaltaankin. Box Brownin kirjoittama ja kuvittama Andre the Giant: Life and legend kertoo Andren elämäntarinaa anekdoottien kautta yrittäen painaa kirjan sivuille jonkinlaisen jäljen Andren suuruudesta.