Arvio: I Love Led Zeppelin – Seksiä, huumeita ja elämäniloa

Ellen Forneyn sarjakuvia on helpointa luonnehtia ei-fiktiivisiksi. I Love Led Zeppelin on kokoelma tekijän yksi- tai kaksisivuisia sarjakuvia vuosien varrelta. Osa niistä on omaelämäkerrallisia, ja osa muuten vain todelliseen elämään perustuvia. Forney eroaa monista vastaavan tyylin tekijöistä positiivisella pohjavireellään. Hän edustaa seksuaalivähemmistöä ja kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sarjakuvien peruspremissinä eivät hieman yllättäen ole näistä lähtökohdista selviytyminen tai niiden tuomat haasteet. Forney levittää sarjakuvillaan elämäniloa ja tukee ihmisiä näiden epävarmuuksien kanssa, mutta ei kohdista energiaansa vastustajiensa kampittamiseen (paitsi hieman poliisin). I Love Led Zeppelin sisältää sarjakuvia yli 10 vuoden ajalta, ja niitä yhdistää parhaiten hyvän tahdon lähettilyys. Kirja ei ole erityisen yhtenäinen kokonaisuus, mutta sen lukemisesta ei voi jäädä huono fiilis.

Arvio: Pistoja – Vahvoja naisia ankeassa yhteiskunnassa

Pistoja on kokoelma tarinoita iranilaisten naisten elämästä 1990-luvulla. Se tuntuu ikään kuin kainaloteokselta tekijänsä Marjane Satrapin pääopukselle, Persepolikselle. Persepolis keskittyi omaelämäkerrallisiin kokemuksiin, kun taas Pistojen tarinoissa fokus siirtyy tekijästään laajemmin iranilaisiin naisiin. Pistoja on testamentti naisen seksuaalisuudesta ja neuvokkuudesta kulttuurissa, joka tekee kaikkensa kieltääkseen häneltä moiset ominaisuudet. Kirja onnistuu lyhyen kestonsa aikana olemaan karski, härski ja korea. Se ei kaunistele naisen asemaa Iranissa, mutta ei myöskään surkuttele naisten kovia kohtaloita. Siksi Pistoja on antoisaa luettavaa myös minulle, joka en voi samaistua tarinoissa käytännössä mihinkään. Tunnen silti ymmärtäväni, mitä Satrapi on kirjalla halunnut sanoa, sillä hän puhuttelee lukijaansa rehellisesti ja vangitsevasti.

Arvio: Äideistä parhain – Haastava psykoanalyysikirja kirjoittamisesta

Alison Bechdelin toinen omaelämäkerrallinen romaani Äideistä parhain on aikamoisen monimutkainen metaviidakko. Isäsuhdetta käsitellyt Hautuukoti keskittyi Bechdelin lapsuuden ja nuoruuden tärkeisiin tapahtumiin, äitisuhteesta kertova Äideistä parhain on tarina kirjoittamisesta. Bechdel kertaa ja reflektoi kirjoitusprosessiaan molempien kirjojen kohdalta. Tuntuu siltä, että Hautuukoti on ollut tekijälleen niin valtava työ, että sitä on täytynyt prosessoida toisenkin kirjan verran. Äideistä parhain on itsenäinen teos, mutta sitä ei olisi olemassa ilman edeltäjäänsä.

Arvio: Hautuukoti – Omaelämäkerta toisten silmin

Hautuukoti on sivistynyttä sarjakuvaa. Se on omaelämäkerrallinen sarjakuvateos, jossa sen tekijä Alison Bechdel käy läpi omaa isäsuhdettaan ja identiteettinsä rakentumista oman seksuaalisuutensa kautta.  Se on täynnä viittauksia kirjallisuuden ja näytelmätaiteen klassikoihin. Sen kieli on rikasta ja monipuolista, ja sitä on ilo lukea. Suomennos on sujuva ja tuntuu laadukkaalta. Tämä oli ensimmäinen lukemani Bechdel, ja se todellakin rohkaisee jatkamaan taiteilijan tuotantoon tutustumista.