Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa

dav

Joe Sacco on maltalaistaustainen underground-sarjakuvataiteilija, jonka kiitetyimpiä teoksia ovat nykypäivän kriisialueita käsitelleet journalistiset sarjakuvat. Hän on dokumentoinut esimerkiksi Palestiinan ja Bosnian tilanteita konfliktien vielä ollessa meneillään. Notes from a Defeatist ei kuitenkaan ole näitä Saccolle Eisner-palkinnon ja muita tunnustuksia ansainneita teoksia. Kyseessä on kokoelma tekijän varhaisia sarjakuvia uran alkupuolelta. Näissä sivutaan myös sotia ja etenkin niiden vaikutuksia siviileihin, mutta pääasiallisesti aiheet ovat arkisempia nuoren ja kyynisen miehen valituksia. Saccon tyyli on näissä varhaisissa stripeissä varsin raivokas ja hyökkäävä. Tyylissä on paljon robertcrumbmaista räiskyntää ja anarkismia, joka tuntuu välillä tarkkanäköiseltä, mutta välillä myös itsetarkoituksellisen omahyväiseltä. Jatka lukemista ”Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa”

Mainokset

Arvio: I Love Led Zeppelin – Seksiä, huumeita ja elämäniloa

dav

Ellen Forneyn sarjakuvia on helpointa luonnehtia ei-fiktiivisiksi. I Love Led Zeppelin on kokoelma tekijän yksi- tai kaksisivuisia sarjakuvia vuosien varrelta. Osa niistä on omaelämäkerrallisia, ja osa muuten vain todelliseen elämään perustuvia. Forney eroaa monista vastaavan tyylin tekijöistä positiivisella pohjavireellään. Hän edustaa seksuaalivähemmistöä ja kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sarjakuvien peruspremissinä eivät hieman yllättäen ole näistä lähtökohdista selviytyminen tai niiden tuomat haasteet. Forney levittää sarjakuvillaan elämäniloa ja tukee ihmisiä näiden epävarmuuksien kanssa, mutta ei kohdista energiaansa vastustajiensa kampittamiseen (paitsi hieman poliisin). I Love Led Zeppelin sisältää sarjakuvia yli 10 vuoden ajalta, ja niitä yhdistää parhaiten hyvän tahdon lähettilyys. Kirja ei ole erityisen yhtenäinen kokonaisuus, mutta sen lukemisesta ei voi jäädä huono fiilis. Jatka lukemista ”Arvio: I Love Led Zeppelin – Seksiä, huumeita ja elämäniloa”

Arvio: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories

dav

Nappasin The Complete Crepaxin kirjaston hyllystä, sillä tavoitteeni oli jo jonkin aikaa ollut päästä tutustumaan legendaarisen tekijän tuotantoon. Noviisina luulin kirjan sisältävän tekijän kaiken materiaalin, mutta kuvitelmani olivat rankasti alimitoitetut: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories on Complete Crepax-antologian ensimmäinen osa kymmenestä. No, ei kun lukemaan. Italialainen Guido Crepax (alun perin Crepas) on yksi eurooppalaisen sarjakuvan pioneereja. Hugo Prattin tai Milo Manaran tavoin Crepax on kertonut sarjakuvilla tarinoita sellaisista aiheista ja sellaisella tyylillä, jota ei aiemmin ollut sarjikseen ajateltu sopivaksi. 60-luvulla sarjisuransa aloittanut Crepax on kerronnassaan hyvin elokuvallinen, ja yhteydet tuon aikaisiin elokuvan uudistajiin ovat ilmeisiä. Lisäksi Crepaxin tarinoiden vahvin toistuva elementti on erotiikka, ja etenkin BDSM-kuvasto, joka on osa lähestulkoon tarinaa kuin tarinaa. Crepax toi tabut aiheet osaksi seikkailun arkea ja teki näkyväksi aiemmin sarjakuvassa piiloon häveliäästi jätettyjä jännitteitä. Jatka lukemista ”Arvio: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories”

Arvio: Hip Hop Family Tree 1983-1984 & 1984-1985

dav

Ed Piskorin Hip Hop Family Tree puskee eteenpäin höyryjunan lailla, eikä kirjoja malta laskea käsistään ennen loppuun pääsyä. Osissa 3 ja 4 hip hop –kulttuuri alkaa levitä sen verran laajalle, että vuosia ehditään kattamaan kahdessa kirjassa vain pari. Räppäreiden ensimmäinen sukupolvi joutuu vähitellen tekemään tilaa nuoremmilleen, kun Run-DMC, Beastie Boys, Ice T ja kumppanit nousevat nälkäisinä parrasvaloihin. Piskorin tarina-per-sivu-formaatti muuttuu tarinan myötä poukkoilevammaksi, kun tarinoissa pitää siirtyä kaupungista toiseen, selittää taustoja takaumissa ja joskus jopa hypätä vuosikymmenen verran eteenpäin. Hip hop alkaa kaupallistumaan, ja näissä osissa ei ole enää kyse vain muusikoista, vaan levy-yhtiöistä heidän taustallaan, sekä kulttuurivaikuttajista, jotka vievät hip hopin sanaa eteenpäin uusille yleisöille. Jatka lukemista ”Arvio: Hip Hop Family Tree 1983-1984 & 1984-1985”

Arvio: Hip Hop Family Tree 1970s-1981 & 1981-1983

dav

Alkuun kannattaa varmaan ilmoittaa, että tässä tekstissä ei ole kauheasti objektiivisuutta. Kun asiantunteva sarjakuvantekijä tekee kattavan historiikin hip hop -kulttuurista vanhan Marvelin vaikutteilla, tulee minulle sen verran monta rastia ruutuihin, että innostusta on vaikea peitellä. Ed Piskor on vuonna 1982 syntynyt räppipää ja sarjakuvantekijä, jonka Hip Hop Family Tree -antologia kertoo musiikkityylin ja kaupunkikulttuurin historiasta lähes maanisen yksityiskohtaisesti. Juonesta ei näissä kirjoissa voi oikein puhua, sillä lähes jokainen sivu keskittyy johonkin yhteen henkilöön, anekdoottiin tai ilmiöön. Tekstiä on paljon, ja lukemiseen pitää keskittyä kunnolla, jotta sarjakuvasta saa otettua kaiken irti. Jokainen sivu on kuitenkin nautinnollista ja todella kiinnostavaa luettavaa. Hip Hop Family Treetä tekee mieli ahmia. Jatka lukemista ”Arvio: Hip Hop Family Tree 1970s-1981 & 1981-1983”

Arvio: Wuvable Oaf – Oudoin romanttinen komedia, jonka olen lukenut

dav

Ed Lucen omakustannesarjakuva Wuvable Oaf on San Franciscon alakulttuuriskeneen sijoittuva romanttien gay-komedia. Luce on valinnut kirjan teemoiksi kattauksen (oletettavasti) omia mielenkiinnon kohteitaan, kuten kissat, oudot metallimusiikin alagenret, parrat, showpaini, Slayer ja Morrissey. Wuvable Oaf kertoo valtavasta ja karvaisesta Oafista, joka on hellä, ujo ja hieman yksinkertainen. Oaf ihastuu disco grindcore-yhtye Ejaculoidin laulaja Eiffeliin, ja joutuu todella tekemään töitä saadakseen tähän yhteyden. Itse tarina on toissijainen, sillä Lucen kerronnan suola ovat henkilöhahmot. Jatka lukemista ”Arvio: Wuvable Oaf – Oudoin romanttinen komedia, jonka olen lukenut”

Arvio: I Killed Adolf Hitler – Saksalaista Kaurismäki-scifiä

IKilledAdolfHitler_kansi

Lyhyt sarjakuvaromaani I Killed Adolf Hitler on pienieleinen, hämmentävä ja pituisekseen yllättävän paljon sisältävä teos. Norjalaistaustaisen Jasonin kirjoittama ja kuvittama kirja kertoo maailmasta, jota asuttavat karun näköiset eläinhahmot, ja jossa palkkamurhaaja on hyväksytty ammatti siinä missä mikä tahansa muukin. Päähenkilö asuu Berliinissä ja hankkii leipänsä juuri listimällä ärsyttäviä naapureita, tunkeilevia sukulaisia ja kiusallisia ex-puolisoita. Lopulta hänet palkkaa tiedemies, joka on kehittänyt aikakoneen ja haluaa päähenkilön matkustavan menneisyyteen tappamaan Hitlerin.

Jatka lukemista ”Arvio: I Killed Adolf Hitler – Saksalaista Kaurismäki-scifiä”