Nettisarjakuva kasvaa ja kasvattaa tekijöitä valtaville yleisöille – huhut sarjakuvan kuolemasta ovat ennenaikaisia

Yksi viime vuosien suosikkijuttuformaattejani kaikenlaisissa oikeissa medioissa on ollut ”tuntemattomat suomalaiset suuruudet”. Tiiättekö, sellainen ”Lassilla, 22, on 20 miljoonaa Spotify-streamia ja hän on palvelun kuunnelluin suomalainen, mutta kukaan ei tunne häntä, ja hän tekee musiikkinsa yksiössä Alajärvellä”. Minulla on ollut fiilis, että samanlaisia paljastuksia olisi tehtävissä suomalaisesta verkkosarjakuvaskenestä. Asiaan vihkiytyneitä on nimittäin paljon, ja tekeminen on erittäin korkeatasoista, mutta teema on usein ulkona ”perinteisen” sarjakuvakeskustelun spektriltä, varsinkin kun puhutaan medioista, joissa käsitellään muutakin kulttuuria kuin sarjakuvaa. Koska itsekin otan vasta ensimmäisiä haparoivia Bambi jäällä -askeleitani teeman parissa, pyysin apua asiantuntijoilta. Pitkän linjan nettisarjisosaajat Anni K. ja H-P Lehkonen vastailivat ystävällisesti ja kärsivällisesti kysymyksiin, ja tästä tuli todella silmiä avaava ja opettavainen paketti, ainakin minulle. Tsekatkaahan ulos!

Annin omakuva
H-P:n omakuva
Jatka lukemista ”Nettisarjakuva kasvaa ja kasvattaa tekijöitä valtaville yleisöille – huhut sarjakuvan kuolemasta ovat ennenaikaisia”

Arvio: I Survived Him – Uskottava ja koskettava selviytymiskertomus

ISurvivedHim_kansi
Piti kaapata kansi myyntiesittelystä, kun omassa versiossani oli vanha kansikuva. Antakaa anteeksi tuo nuoli oikeassa laidassa!

Vielä yksi maistiainen jo ainakin minuun vaikutuksen tehneestä verkkosarjiskustantamo Queerwebcomic.comin katalogista. Edelliset pari näytettä ovat olleet hyvin erilaisia ja ehdottoman kiinnostavia esimerkkejä siitä, millaista moderni, omaehtoinen sarjakuva nykypäivänä on. Tämänkertainen teos esittelee jälleen uusia puolia, niin kustantamon materiaalista kuin tekijästään H-P Lehkosestakin. Edellinen blogissa käsitelty Lehkonen oli yleissävyltään kevyt, joskin informatiivinen Not #Zerowaste. Tällä kertaa ollaan huomattavasti henkilökohtaisempien ja raskaampien teemojen äärellä, kun Lehkonen käy läpi toipumisprosessiaan manipuloivan ja hyväksikäyttävän parisuhteen jälkeen. I Survived Him ei ole mitaltaan valtava, mutta reiluun kolmeenkymmeneen sivuun mahtuu todella paljon painavaa asiaa siitä, millaista on rakentaa identiteettiään, itseään ja elämäänsä uudelleen sen jälkeen, kun joku toinen on tietoisesti sitä ensin vuosikausia romuttanut. Sarjakuvan näkökulma on kivan maanläheinen ja erittäin rikkonaisesta ja rikkovasta aiheesta muodostuu eheä, pieni sarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: I Survived Him – Uskottava ja koskettava selviytymiskertomus”

Arvio: Around Trees – Moderni ja siisti fantasia-porno

AroundTrees_kansi

Disclaimer: tässä arviossa puhun aika kasuaalisti sarjakuvan juonesta, koska sen paljastuminen lukiessa ei mielestäni ole olennainen osa tämän nimenomaisen sarjiksen lukukokemusta, ja analysointi vaatii tapahtumien kertausta. Spoileriherkät siis olkoot täten varoitetut. Niin, ja NSFW myös.

Muutama kuukausi sitten kirjoitin verkkosarjakuvaportaali Queerwebcomic.comista ja sen perustaja H-P Lehkosen sarjakuvasta Not #ZeroWaste, I Just Grew Up Poor. Sen, mitä olen portaalin tiedotusta ja valikoimaa seurannut, niin ehkä myös muut aiheet kuin kierrätys ansaitsevat  tulla valikoimasta nostetuiksi. H-P antoi minulle ystävällisesti pari suositusta perehdyttäviksi, ja niistä ensimmäisenä tartuin Around Treesiin, romanttiseen fantasiasarjakuvaan joka alkaa suorastaan kainosti mutta eskaloituu lopulta ihan rehelliseksi pornoksi. Sara Vallan sarjakuva on mielenkiintoisesti rakennettu, silllä se on ihan sarjakuvaromaanin mitoissa, mutta kuvaa silti käytännössä vain yhden kohtauksen laajasta maailmasta kahden hahmon välillä. Kahden henkilön suhdetta kuvataan modernisti hyvin perinteisessä miekka ja magia -ympäristössä. Around Trees on kuitenkin fantasiaa sanan monessa merkityksessä. Tarina ei ole erityisen tärkeä, vaan tärkeää ovat miljöö, tunteet, kiihko ja täyttymys. Kaikki osia fantasiassa, jonka Around Trees rakentaa. Hei, sehän täyttää varmaan aika hyvin  myös pornografisen materiaalin määritelmän olematta mitenkään arveluttavaa tai visvaista! Kuka olisi arvannut että niinkin voi tehdä?

Jatka lukemista ”Arvio: Around Trees – Moderni ja siisti fantasia-porno”

Arvio: Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor – Säästeliäs elämä ei ole trenditemppu

Näyttökuva 2020-01-23 kello 12.09.47

Olen jo pitkään halunnut tutustua verkkosarjakuvaskeneen ja sen ominaispiirteisiin, etenkin kaupallisesta näkökulmasta. Olen sen verran kalkkis, että verkkosarjakuvat eivät konseptina ole vetäneet minua valtaisasti puoleensa, mutta niiden ympärille rakentunut ekosysteemi kiehtoo minua sitäkin enemmän. Omien töiden omistaminen, jakelu ja markkinointi on kovin modernia ja lähtökohtaisesti globaaleille yleisöille suunnatut sarjikset mahdollistavat oman äänen käyttämisen ihan eri tavalla kuin pienen markkinan fyysinen tuote. Tästä loistava esimerkki on H-P Lehkonen, joka on jo useamman vuoden tuottanut sarjakuviaan ainoastaan verkkoalustoilta ostettaviksi ja luettaviksi, ja viime vuonna otti kenttää vielä enemmän hallintaansa perustamalla oman sarjakuvien myynti- ja markkinointiportaalin, Queerwebcomic.comin. Portaali edustaa useita sarjakuvantekijöitä ja tekee pienten sarjakuvien ostokynnyksen supermatalaksi. Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor on Lehkosen oma tuote, johon tartuin kiinnostavan teeman vuoksi. Se on hauska sekoitus tietokirjaa ja poliittista kannanottoa, jonka Lehkonen maustaa omalla ilmeikkäällä kuvituksellaan. Formaatti mahdollistaa hieman puisevammankin asian esittämisen kiinnostavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor – Säästeliäs elämä ei ole trenditemppu”