Arvio: Silence – Tekijänsä parempi versio belgialaisesta noitajutusta

Minulla on henkilökohtainen ärsytyksen kohde. Tai siis on useita, mutta yksi niistä on suomennetut sarjikset, joiden nimestä ei voi päätellä, että ne ovat suomenkielisiä. Kuten Silence. Se on muutenkin huono nimi sarjakuvalle, ohjaa vaan arvailemaan sisällöstä epäolennaisia asioita. Lähtökohdat ovat siis hieman tikkuiset, kun yritän toista kertaa bloggausuran aikana päästä sisään Didier Comès’n tuotantoon. Edellisellä kerralla homma ei mennyt aivan täydellisesti: Lumikko ei koskaan jäsentynyt päässäni erityisen tarttuvaksi kokonaisuudeksi. Toisaalta Silence on sopiva sarjakuva yrittää uudelleen, sillä se on monilta osin täysin sama sarjakuva kuin Lumikkokin. Alun perin Silence on ilmestynyt Lumikkoa ennen, mutta itse olisin veikannut järjestystä toisinpäin. Silence nimittäin tuntuu ehjemmältä, paremmin kerrotulta ja kypsemmältä.

Jatka lukemista ”Arvio: Silence – Tekijänsä parempi versio belgialaisesta noitajutusta”

Arvio: Lumikko – Mystiikkaa, josta on vaikea saada otetta

cof

Joulun alla Aamulehti julkaisi pulmapaketin, joka koostui erinäisistä kuva-arvoituksista. Kun joukosta löytyi selkeästi sarjakuva-aiheinen vihje, joka ei soittanut mitään kelloja, bloggari-itsetunto otti taas vaihteeksi kovia kolauksia. Olisi ilmeisesti pitänyt tietää, että pitkäkasvoinen naishahmo oli nimihenkilö Didier Comes’n Lumikko-sarjakuvasta. Kun pulma lopulta ratkesi, niin eihän tässä ollut mitään muita vaihtoehtoja kuin paikata jälleen aukkoja sivistyksessä. Siispä Comes’ta kirjastosta kassiin. Lumikko on komean uran 1970-luvulta aina 2000-luvulle tehneen Comes’n alkupään tuotantoa. Kirjassa kaupunkilaisperhe muuttaa Belgian maaseudulle Amercœurin kylään, jossa viba on pikkukylämäisen karmiva. Naapurit ovat hyypiöitä ja paikalliset ovat sekaantuneet shamanismiin ja magiaan. Omahyväinen ja pinnallinen aviomies Gerald näkee kylähulluuden oivallisena tv-ohjelmien materiaalina, mutta raskaana oleva vaimo Anne kokee ympäristön paljon painostavampana. Lisäpainetta pariskunnan elämään tuo autistinen poika Pierre, joka ei ole eläessään puhunut, mutta joka Amercœurissa alkaa aktivoitua ennennäkemättömästi. Lumikko on tyylilajiltaan melko perinteinen pikkukylämysteeri. Se alkaa lähes trillerimäisesti, mutta loppua kohti karmivuus vähenee ja toiminta suoraviivaistuu. Se on vähän harmi, sillä True Detectiven ykköskauden häiriintyneisyyttä muistuttaneen alun kääntyminen toisensävyiseksi ei hyödynnä tarinan täyttä potentiaalia. Jatka lukemista ”Arvio: Lumikko – Mystiikkaa, josta on vaikea saada otetta”