Arvio: Meti – En tiedä onko tämä tosi hauska vai tosi surullinen

dav

Aapo Rapin tunnistaa hulppean eläväisestä grafiikasta ja erittäin ilmeikkäistä hahmoistaan. Tutustuin itse tekijään Kosmista kauhua –teoksen kautta, ja nyt tarkastelussa on Rapin aikanaan laajempaan maineeseen nostanut Meti. Tyylilajeiltaan nämä kaksi kirjaa ovat melko kaukana toisistaan: Kosmista kauhua oli fantasia- ja vampyyrisekoilu, kun Meti on hyvinkin maanläheinen kokoelma Rapin oman Meeri-mummon tarinoita. Meti maalaa kuvaa suomalaisuudesta ja ennen kaikkea karjalaisuudesta mummon kertoman lähihistorian ja Rapin omien kokemusten kautta. Lyhyeksi kirjaksi Meti onnistuu liikkumaan kunnioitettavan laajalla tunneskaalalla. Se naurattaa useasti ääneen, mutta on aika ajoin myös häpeilemättömän synkkä. Jatka lukemista ”Arvio: Meti – En tiedä onko tämä tosi hauska vai tosi surullinen”

Arvio: Blacksad 1-3 – Kunnianhimoa tyylin alla

Blacksad1_kansi

Espanjalais-ranskalainen noir-dekkari Blacksad on tehnyt läksynsä. Ensimmäisen kirjan alkutahdeilta lähtien on selvää, että Marlowet on luettu ja nähty. Blacksadit ovat 50-luvun USA:han sijoittuvia tarinoita nimikkohenkilö-yksityisetsivän tutkimuksista korruption ja poliittisen kuohunnan sävyttämässä ympäristössä. Sarjakuvan omaperäisyys tulee siitä, että hahmot ovat eri eläinlajeja, joiden ominaisuudet kuvastavat esimerkiksi heidän luonteenpiirteitään, valta-asemaansa tai suhdettaan päähenkilökissaan. Käsikirjoittaja Juan Diaz Canales ja kuvittaja Juanjo Guarnido luovat Blacksadilla erittäin tyylipuhdasta noiria, joka toimii albumien lyhyissä annoksissa hyvin. Pidemmät tarinat voisivat herkästi venähtää itsetarkoituksellisen tyylikikkailun ja pastissin puolelle. Jatka lukemista ”Arvio: Blacksad 1-3 – Kunnianhimoa tyylin alla”

Arvio: Riekaleita – Jäähyväiset sotaromantiikalle

Riekaleita_kansi

Aapo Kukon sotatarinakokoelma Riekaleita ei peittele asennettaan sotaa kohtaan. Riekaleita katsoo suoraan sodan vaiettuihin kärsijöihin kaunistelematta ja romantisoimatta. Tarinat kertovat sodan rumuudesta ja siitä, miten herkkä ihmisluonto selviytyy tai hajoaa epäinhimillisissä olosuhteissa. Jälki on rosoista ja kaoottista niin käsikirjoituksessa kuin kuvituksessakin, ja tyly tunnelma saavutetaan heti ensimmäisillä aukeamilla. Näin lyhyiksi poikkeamiksi henkilöhahmojen elämiin useammat riekaleet pääsevät ihon alle yllättävänkin voimakkaasti. Jatka lukemista ”Arvio: Riekaleita – Jäähyväiset sotaromantiikalle”

Arvio: Taru Vanhoista herroista – Sitaatteja oluen kyytipojaksi

VanhatHerrat_kansi

Legendaarisesta huumorilehti Pahkasiasta ilmestyi viime vuoden lopulla joukkorahoitteinen erikoisnumero lehden 40-vuotispäivän kunniaksi. Sitä selaillessa iski luonnollisesti päälle nostalgia (vaikka olinkin viimeisen Pahkiksen ilmestyessä kokonaiset 13 vuotta vanha), joten oli varsin luonnollista tarttua jälkifiilareissa Vanhoihin herroihin. Vanhikset on olennainen osa Pahkasian klassista sarjiskattausta, johon kuuluvat ainakin myös Pahkeinen, Peräsmies, Miihkali ja Hemmo Paskiainen. Taru Vanhoista herroista on vuonna 2002 julkaistu juhlakirja, joka keräsi yhteen kaiken siihen mennessä julkaistun VH-materiaalin. Jatka lukemista ”Arvio: Taru Vanhoista herroista – Sitaatteja oluen kyytipojaksi”