Arvio: Mustat sivut – Mestarin synkät sivutyöt

cof

Jos kutsuu itseänsä vakavasti otettavaksi sarjakuvaihmiseksi, niin silloin pitää säännöllisesti postata ruutuja André Franquinilta, vähän samalla tavoin kuin täytyy sisällyttää keskusteluun kasuaali viittaus Corto Malteseen. Franquin loi maineensa Pikon ja Fantasion parissa ja on lahjoittanut maailmalle omasta kynästään mm. Marsupilamin ja Niilo Pielisen. Jälkimmäinen tosin on minun kirjoissani enemmän miinus kuin plussa, hermojaraastava eurovastine Touho Ankalle, tuolle ankoista raivostuttavimmalle. Ilmeisesti joku Niiloakin kuitenkin diggailee, ja muutoin Franquinin ansioita on vaikea kiistää. Suurin piirtein kaikki 60-luvun jälkeen mainetta saaneet belgitekijät ovat hänen tyylinsä jälkeläisiä. Franquinin ilmeikkyys ja vaivattomalta vaikuttava mutta täysin huoliteltu tyyli vetoavat kaikenlaisiin ja -ikäisiin lukijoihin. Samat elementit näkyvät myös Mustat sivut -teoksessa, joka on Franquinin sivutyö suuren suosion ajoilta. Nihilistiset, mustan huumorin täyttämät kertomukset tuntuvat tekijälleen höyryjenpäästelykanavalta. Mustat sivut on mielenkiintoinen kurkistus Franquinin maailmaan, vaikka kaikki vitsit eivät mitään napakymppejä olekaan. Jatka lukemista ”Arvio: Mustat sivut – Mestarin synkät sivutyöt”