Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
Viime syyskuussa järjestetyiltä Helsingin Sarjakuvamessuilta jäi käteen yhtä jos toistakin. Tein heräteostoksia, ruinasin arvostelukappaleita ja törsäsin omia rahoja. Yksi teos, jota varten olin laittanut ihan omat viikkorahat syrjään, oli Kari A. Sihvosen Syntax Terror. Pulp-kauhuperinteestä ja ilmeisesti etenkin kulttimaineisista Mars Attacks -keräilykorteista estetiikkaansa ammentava teos oli taas kerran minun marginaalimakuhermojani sen verran kutitteleva yhdistelmä, että siihen oli vaikea olla tarttumatta. Lisäksi Sihvosen Instagram-profiili oli tarttunut haaviini paria kuukautta aiemmin, ja sen kautta olin jo kovasti vakuuttunut tyyleistä. Syntax Terror onnistuu vastaamaan odotuksiin osittain, ja jopa yllättämään positiivisesti. Täysosuma se ei kuitenkaan valitettavasti ole, sillä lukuisista omaperäisistä tyyliratkaisuista osa on selkeästi sarjista hidastavia ja vaikutusta heikentäviä. Se on varmaan osittain ihan tietoinen riski, kun pakkaa paljon kaikenlaista yksiin kansiin ja katsoo, mikä siitä alkaa toimimaan.
Kun esikuvat on johdantokappaleessa mainittu, niin ei liene yllätys, että Syntax Terror kertoo ulkoavaruuden olioiden hyökkäyksestä. Robottimaiset tyypit laskeutuvat Maapallolle, eivätkä haaskaa yhtään aikaa ihmiskunnan harvennuksen käynnistämisessä. Koko sarjakuvan pääpointti on seurata robotteja ampumassa sädettä, joka polttaa ihmisen täysin luurangoksi. Sitten tarjoillaan kymmeniä sivuja eri tulkintoja tästä samasta teemasta. Minkälaisia tyyppejä, missä tilanteissa ja mistä ruumiinosasta lihat poistaen porukkaa teilataan, aina vain uudestaan ja uudestaan. Aivan viimeisillä sivuilla Syntax Terrorista paljastuu myös jonkinlainen juoni, mutta suurimman osan kirjasta tämä on ihan rehellisesti vain tuota ihmisten teurastusta.
Ja ei siinä, teurastushan voi olla oikein viihdyttävää. Jotkin kirjan tyylivalinnat tekevät siitä kiinnostavampaa, jotkut taas tylsempää. Plussien puolelle kuuluu ehdottomasti kuvitustapa, jossa lyijykynähahmotelmaa (kai, en ole piirtäjä niin tämä on aina vähän arvailua) on jätetty näkyviin tussausten ja väritysten alle. Lähin vastaava mieleen tuleva työ on muutaman vuoden takainen sensaatio My Favorite Thing is Monsters. Ratkaisu tuo sivuihin ja tapahtumiin eloisuutta ja karismaattista patinaa. Miinuksissa ovat puolestaan Sihvosen ratkaisu dialogittomasta, mutta ennen kaikkea äänettömästä sarjakuvasta. Puheen puute ei välttämättä itsessään olisi ongelma, mutta kun yksi sarjakuvan päätunnelmista on paniikki, ja sitä ilmentämään ei käytetä minkäänlaista äänimaisemaa tai -efektejä, jää kokonaisvaikutelma tilkkasen valjuksi. Sinänsä on hauskaa, että takakannen tagline on “Maapallolla ihan kaikki kuulevat huutosi”, kun se huuto oikein loistaa poissaolollaan. Samaa, jotenkin kummallisen kliinistä yleisvaikutelmaa edustaa myös ratkaisu poistaa kaikesta tuhon kylvämisestä gore, veri, sisäelimet, räjähdykset ja niin edelleen. Hävityksen kylvämismetodina tuo ihmisten etäkalttaaminen on tosi sisäsiistiä puuhaa. Ja ehkä avaruusoliot eivät vaan halua sotkea etteivät joudu sitten siivoamaankin, mutta sarjakuvana ratkaisu tylsentää kerrontaa.
Positiivisella puolella mieleen jää tiivis, mutta tehokkaasti hyödynnetty väripaletti. Aivan kaikki Syntax Terrorissa on sinistä tai punaista, mikä saa aikaan hauskan retrofuturistisen yleisvaikutelman. Vahva kontrasti on silmille pomppaava, mutta ei tämä mikään hienovaraisuuksien genre olekaan, joten se on oikein sopivaa. Toki väripaletti saa aikaan myös sen, että kirjan maailmassa lähes kaikki naiset ovat punatukkaisia, jopa siinä määrin että tulee väkisinkin mieleen, onko tekijällä mahdollisesti suosikkihiusväri. Onko sitten ollut niin, että värit ovat valikoituneet koska punatukkaisia naisia on haluttu sivuille tuoda, vai ovatko he sivutuote valitusta väripaletista, mene ja tiedä. Mutta jos olet itse punatukkaisiin päin, niin tämä sarjakuva ei voi mennä vikaan. Niin paljon punatukkaisia naisia. Miinuspuolelle asetan vielä hahmojen liikkeet, joissa ei oikein ole ääriasentoja tai (minun mielestäni) tyylilajiin kuuluvaa draamaa ja teatraalisuutta. Jos ihmishahmoja oltaisiin käsitelty ja väännelty yhtä luovasti kuin avaruusrobotteja, sarjis olisi uponnut minuun paljon paremmin.
Lopetetaan tämä pros-cons-listailu kuitenkin plussan puolelle: kirjan muistettavin kuriositeetti ovat mukana tulevat vanhanmalliset 3D-lasit, ja niillä katseltavat, kirjan loppupuolelta löytyvät kolmiulotteiset kuvat. Ajattelin alunperin, että joo-o, ihan hauska kikka, paljonkohan on maksanut painatuksessa ja noinkohan siitä saa mitään lisäarvoa. Mutta kun vedin pahvit päähäni ja aloin yyteröimään 3D-kuvia, tyhmä hymy nousi kasvoille kuin itsestään. Yksinkertaisesta tempusta saa yllättävän paljon iloa, ja se on juuri sellaista pölhöyttä, joka tähän tyylilajiin sopii täydellisesti. Erinomainen idea ja toteutus!
Kokonaisuutena Syntax Terror on hauska, joskin substanssiltaan ohut genresarjis. Kuvat tulee luettua huolella, vaikka teoriassa sarjakuvan selaisi läpi nopeastikin. Syntax Terrorin läpi ei kuitenkaan tee mieli kiirehtiä, sillä melko puhtaasti tyylille perustuva sarjis saa hidastamaan lähes jokaisella aukeamalla, jotta tyyliä ehtii makustella ja arvostaa sopivasti. Toisteisuus vie jonkin verran aukeamien vetovoimaa pois kirjan edetessä, eikä jokaista kuvaa enää oikein saa palautettua mieliin tusinan samankaltaisen seasta. Kokonaisuus on kuitenkin tarpeeksi uniikki jäädäkseen selvästi mieleen. Se saa kiinnostumaan Sihvosen töistä jatkossakin, mutta sitä puhtaasti omilla jaloillaan seisovaa, kokonaiselta tuntuvaa sarjisteosta jään vielä odottamaan.
Arvosana: 68/100
Syntax Terror
Kari A. Sihvonen, käsikirjoitus ja kuvitus
76 sivua
Zum Teufel
Hinta Suomessa 19-20 €
Sarjakuva kaupan
Hyllyy 