Arvio: Jeff Hawke – Charmantti ja omaperäinen scifiklassikko

On jotenkin todellinen power move laittaa sarjikseen ruskea kansi. Niin ankea ja ruma, että sarjiksen on pakko olla tosi hyvä kun kannella ei varmasti myydä yhtään kappaletta.

Ah, lisää sokkopoimintoja joista meikämillenniaalilla ei ollut kirjaan tartuttaessa mitään hajua. Jalavan Sarjakuvan mestareita -sarjan julkaisut ovat kokemukseni mukaan aina vähintään yleissivistäviä, mutta sarjisnautintoa ei voi ihan yhtä lailla taata. Hyvin klassinen realismikuvasto yhdistettynä yllätyksettömään ruutujakoon herätti aluksi pieniä varauksia – onko Jeff Hawke jälleen yksi Agentti X-9 -kokemus, jossa odotukset täytyy asetella historialliselle reliikille, ei aidosti mukaansatempaavalle sarjikselle? Onneksi ei, sillä käsikirjoituksiltaan tämä brittiscifisarja on mukavan omaperäinen ja sarjan ikä näyttäytyy lähinnä charmina. Kanteen on nostettu kuvittajan, sarjan luoja Sydney Jordanin nimi, mutta käsikirjoituksista vastaava William Patterson on minun vähäisen ymmärrykseni perusteella vähintään yhtä vastuullinen Jeff Hawken vetovoimasta.

Jeff Hawke on 1950-luvulla päivänvalon nähnyt scifisarja, jonka nimihahmo on brittilennoston pilotti, joka törmää avaruusolioihin työnsä kautta. Kirjan 1960-luvulta peräisin olevissa tarinoissa Hawken rooli on jonkinlainen avaruuden yhteyshenkilö, joka kutsutaan paikalle silloin, kun joltain paikalliselta tumpulalta loppuvat kyvyt käsitellä paikalle ilmestyneitä avaruuden ilmiöitä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta tämän Jeff Hawke -kokoelman scifitarinat ovat sikälikin poikkeuksellisia, että ne sijoittuvat Maapallolle, jolle avaruusoliot tulevat vierailemaan. Meininki on siis scifisarjaksi yllättävän vähän kosminen, mikä on itse asiassa ihan virkistävää.

Virkistävyydet eivät kuitenkaan lopu siihen. Jeff Hawke -tarinoissa, vähän kuin vaikkapa legendaarisissa Spirit-stooreissa, nimihenkilö on usein vain sivuosassa. Asetelmaa rakennellaan huolella ja maailma asetetaan uomiinsa noin parikymmensivuisissa stooreissa hyvinkin ennen kuin Hawke edes astuu estradille. Tämä tarkoittaa sitä, että tarinoiden keskiössä ei ole yksilö, vaan ilmiöt, ja se tekee niistä usein paljon mielenkiintoisempia, varsinkin kun käsikirjoitukset eivät kulje mitenkään samaa rataa, vaan tarinoiden rakenteet ovat hyvinkin toisistaan poikkeavia. Kaiken kruunaa se, että Hawke-tarinat keskittyvät pitkälti esimerkiksi diplomatiaan, kulttuureihin ja yhteiseen ongelmanratkaisuun. Avaruusoliot eivät juurikaan ole vihamielisiä, dynamiikat eivät ole sotaisia eikä väkivaltaa ole tarinoissa juuri lainkaan. Tässä mielessä Spiritien lisäksi toineen mieleentuleva verrokki on lännensarjakuvista sydämellisin, eli Buddy Longway. Molemmissa ikiaikaiset hyvis-pahis-asetelmat, väkivaltaan perustuva ongelmanratkaisu ja puhtaan ilkeät motiivit loistavat poissaolollaan. Vaikka sekä Jeff Hawkea että Buddy Longwayta voisi kuvailla yksinkertaistetusti lapsille sopiviksi genrensä edustajiksi, ne ovat kuitenkin ennen kaikkea laadukkaita, älyllisesti kiinnostavia ja genrensä mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti hyödyntäviä sarjakuvia.

Kuvituksen osalta minun täytyy myöntää, että Jeff Hawken erinomaisuus jää vähän enemmän mysteeriksi. Sydney Jordanin tyyli on klassista realistista kuvitusta, ja vaikka kirjan ensimmäisen tarinan pöllöhahmot tai toisen tylsistyneet sairaala-aluksen työntekijät ovat luovia toteutuksia, jää suurin osa kuvituksesta melkoisen merkityksettömäksi. Alieneita ei vaikuteta aina suunnitellun kovinkaan huolella, kun joskus vielä tarinan loppupuolellakin on epäselvää, miltä jokin keskeinen hahmo saattaa todella näyttää. Samaten juonien seuraaminen on välillä työlästä, kun asetelmia rakennellaan ja kuvituksesta joutuu arvailemaan, että onkohan tässä nyt samat tyypit kuin edellissivulla, vai onko kyse edes samasta lajista. Syy voi kai olla painotekninenkin, mutta olen kyllä samanikäisessä sarjakuvassa nähnyt niin paljon terävämpiäkin toteutuksia, että vähän tekisi mieli väittää kuvittajan laiskuudeksi tai välinpitämättömyydeksi, että välillä silkka selvän saaminen kuvista jää selitystekstien varaan.

Joka tapauksessa, kun puhutaan mieleenjäävästä scifistä, niin Jeff Hawke onnistuu kyllä tekemään positiivisen muistijäljen sillä, mihin se päättää ainakin näissä tarinoissa keskittyä. Planeettojenvälistä sarvienkalistelua on tullut nähtyä ihan riittämiin, tällainen molemminpuolinen kunnioitus ja kiinnostus kulttuureihin on edelleen paljon harvinaisempaa. Jeff Hawke tuntuu lukijansa älyä kunnioittavalta materiaalilta, joka haluaa myös yllättää itseään. Kaikki kirjan tarinat eivät luonnollisestikaan ole napakymppejä, ja joissakin käsikirjoituksen järjenjuoksu jää loppuratkaisunkin jälkeen mysteeriksi, mutta se voi olla osittain myös lukijan ajallisen kontekstin puutetta. Kaikkia viittauksia 60-luvun brittiläiseen politiikkaan tai ilmapiiriin en välttämättä osannut poimia, vaikka suomennoksessa niitä on ansiokkaasti avattukin. Se ei kuitenkaan haittaa loputtomiin, kun yleisilmapiiri sarjakuvassa on lukemista ja ymmärtämistä rohkaiseva. Tässähän ihan itsekin ylevöityy, perhana soikoon.

Arvosana: 80/100

Jeff Hawke
William Patterson, käsikirjoitus – Sydney Jordan, kuvitus
95 sivua
Jalava
Hinta Suomessa 15-25 €, saatavilla vain käytettynä

Sarjakuva kaupan

Antikvaari.fi

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s