Harvoin enää tulee sellaista oloa sarjakuvaa lukiessa, että nyt saisi kyllä joku tulla selittämään tämän minulle. Suurimman osan ajasta sitä taiteenlajin tuntemusta on jo tarpeeksi, että asioita osaa asettaa kontekstiin, ja vähän obskyyrimmätkin taidepläjäykset ovat mieluisaa luettavaa. En tietenkään tajua kaikkea lukemaani täydellisesti, mutta silloin kun en tajua, olen sujut sen kanssa. Näiden kahden Joakim Pirisen albumin kanssa tuntui sen sijaan siltä, että nyt en aivan tajua, vaikka pitäisi. Se on paljon epäkiitollisempi tunne kuin tajuamattomuus luvan kanssa. Että nyt sitten, luvan kanssa, jos joku kokee että voisi minulle tulla pätemään Pirisen erinomaisuudesta, olkaa hyvät. Kertokaa minulle, mitä kasarilla julkaistut juttukokoelmat … ja myrsky hiekkalaatikossa ja Kaasua, komisario Likanen minulle sanovat niin hienostuneesti, että minä juntti en sitä ymmärrä.
Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
Jos lukijoissa on muita aiheen ummikkoja, niin pieni faktalistaus: Joakim Pirinen on ruotsalainen sarjakuvantekijä, jonka tyyli on underground-henkisen anarkistista vapaa-assosiointia melkein mistä vain aiheista. Maineensa hän hankki 1980-luvulla, ja palasi sarjisten pariin uudestaan 2000-luvun puolella. Pirisen sarjakuvia on julkaistu suomeksi koko hänen aktiiviuransa ajan. … ja myrsky hiekkalaatikossa on ensimmäinen suomeksi julkaistu Piris-kokoelma, ja Kaasua, komisario Likanen kolmas. Useimmin esiintyvät hahmot ovat paikallisen lähiön nassikat, Hiekkalaatikon hirmut, mutta lyhyissä stooreissa on myös paljon vain yhtä käyttökertaa varten luotuja henkilöitä. Tarinoiden todellisuus voi olla lähes inhorealistisen ankeaa, tai sitten täysin kaikista realismin rajoista piittaamatonta neliulotteista ilottelua. Pirisen kirjat ovat muiden teemojen muassa poliisitarinoita, kohtauksia arjesta, ihmissuhteita ja absurdeja todellisuuden taivutteluja.
Ymmärtääkseni Pirisen toistuva teema on näissä kirjoissa 80-luvun tukholmalaisen ja ruotsalaisen yhteiskunnan kommentointi. Tukholmaa kanavoiva kaupunki voikin olla joko absurdin koreileva lasitorniviidakko, tai sitten ankean ilmeetön betonilabyrintti. Tämänkin jouduin kuitenkin lukemaan täysin ulkopuolisista lähteistä, sillä minulle se ei tarinoista auennut. En tunne Tukholmaa tarpeeksi hyvin tunnistaakseni maamerkkejä, ja 80-luvun ruotsalaisuuden kokemuksesta minulla on vielä vähemmän käsitystä. Toki sellaisia yleisiä teemoja kuten ihmisten väliset etäisyydet, luokkaerot, identiteetti ja kommunikaatio ovat läsnä, mutta ne nyt sopivat mihin tahansa paikkaan ja aikaan.
Pirisen yksisivuisissa on kyllä nokkelaa iloittelua, niin kielellistä kuin visuaalistakin. Hahmojen muuttuminen kubistisiksi taideteoksiksi, tai pelkille anagrammeille perustuva dialogi ovat kieltämättä hauskoja temppuja, mutta nekin sekoittuvat näissä kokoelmissa massaan. Pirisen sarjakuvissa voi tapahtua mitä vain, mikä tekee minkä vain tapahtumisesta jotenkin triviaalia. Juuri tämä on se kohta, jossa tunnen ymmärrykseni loppuvan kesken. Kahdesta kirjasta minulle jäi mieleen lähinnä tummansotkuinen yleisestetiikka ja se, ettei missään tuntunut olevan juuri järkeä. Yleensähän minä nautin järjen hylkäämisestä ja ohjaksista irti päästämisestä, mutta Pirisen kohdalla se vuoristorata ei oikein lähtenyt vauhtiin, vaikka kuinka yritin nostaa kädet irti turvakaiteista.
Ei auta, täytyy myöntää että nyt en vain tajua. Jossain sanottiin, että Pirinen on kasarilla kasvaneeseen suomalaiseen sarjakuvantekijäsukupolveen eniten vaikuttanut yksittäinen taiteilija. Minulle tuli mieleen lähinnä vain Ave Koskela ja Hemmo Paskiainen, ehkä tilkkasen Pauli Kallion ja Ville Pirisen Ornette Birks Makkonen. Onko se vain se, että en tunnista Piris-vaikutteita, koska olen lähtenyt lukemaan kotimaista kaanonia nykypäivästä taaksepäin? Voisi kai sitä sanoa vaikka, että Jyrki Nissinen on Pirisen kanssa samalla lähteellä leiliänsä täytellyt, mutta Nissinen aukeaa minulle paljon tätä selkeämmin. Vai onko se se, että sarjakuvan lisäksi minun pitäisi tuntea sitä kasarin ruotsalaisuutta? Vai onko se vain se, että jossain sanottiin ensikosketuksen Piriseen tuntuvan samalta kuin ensikosketus Barksiin tai Crumbiin, ja odotukset olivat sitä myöten täysin kohtuuttomiksi asetetut?
Eivät nämä kaksi albumia taas missään nimessä erityisen raskasta luettavaa olleet. Välillä sivut yllättivät niin, että pupillit laajenivat iloisesti, mutta suurimman osan ajasta materiaali tuntui minusta vain valitettavan tasapaksulta. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Haluan kuitenkin uskoa vielä, että vika on minussa, ei sarjakuvassa. Siksi toistan vielä kolmannen kerran tämän avunpyynnön: Pirisen selittäjä saa paikan, ilmianna itsesi ja minun sivistymättömyyteni kommenttikentässä. Olen myös vakaasti sitä koulukuntaa, joka uskoo, että taide voi parantua sitä selittämällä. Varmasti Piristä on vuosien saatossa selitettykin, mutta digitaalinen jalanjälki on ainakin suomeksi luvattoman pieni. Minä en voinut sitä valitettavasti kovin paljoa laajentaa, mutta yritän tehdä osani. Onko sinusta avuksi?
Arvosana: 60/100
Joakim Pirinen ja myrsky hiekkalaatikossa / Kaasua, komisario Likanen
Joakim Pirinen, käsikirjoitus ja kuvitus
55-64 sivua / kirja
Suuri Kurpitsa / Jalava
Hinta Suomessa 10-30 € / kirja riippuen painoksesta ja kunnosta, saatavilla vain käytettynä
Sarjakuvat kaupan
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Joakim Pirinen ja myrsky hiekkalaatikossa / Kaasua, komisario Likanen”