Arvio: Tissiscifi-tupla – Ulysses / Psychorock

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Tuossa kuolinpesäostoksessani, josta aion puhua edelleen, koska sarjakuvat eivät vain lopu, oli toki selkeitä helmiä, jotka kiinnittivät huomioni heti kokoelmaa selatessani. Sitten lisäksi siinä oli, luonnollisesti, paljon alemman kiinnostuksen tavaraa, jota sisällytin nippuihin matalammin odotuksin. On selvää, että Richard Corbenin työt Metal Hurlant / Heavy Metal -lehtiin ovat esimerkiksi valtaisan kiinnostavia. Corben nosti Heavy Metalin leipägenren, eli vähäpukeisen hömppäscifin omille tasoilleen kunnianhimon ja kiinnostavuuden suhteen. Mutta paljon Heavy Metalissa julkaistiin muitakin tekijöitä, ja heidän kohdallaan puhutaan sitten ihan vain rehellisesti siitä tissiscifistä, ilman ylevämpiä motiiveja. Mainioita esimerkkejä tästä ovat Jacques Lobin ja Georges Pichardin Ulysses tai Sergio Macedon Psychorock. Kummastakaan olisi vaikea keksiä kokonaisen blogitekstin verran sanottavaa, mutta yhdessä niistä tulee jo oikein sopiva huttutupla sekä luettavaksi että kirjoitettavaksi!

Värilliset kuvat ovat Ulysseksesta, mustavalkoiset Psychorockista

Tekijäkatraasta tunnetuin on varmaankin Georges Pichard. Tunnettuus voi kyllä tässä tapauksessa olla osittain pahamaineisuuttakin, sillä Pichardin nimi yhdistyy useimmiten vuosien saatossa aina vain sovinnaisuuden rajoja koettelevammaksi muuttuneeseen eroottiseen sarjakuvaan. Hommaamassani nipussa oli mukana myös Pichardin mahdollisesti kiistanalaisin teos Marie-Gabrielle de Saint-Eutrope, joka on parinsadan sivun ryöpytys aivan puhdasveristä seksuaalista sadismia. Siitä en arviota kirjoita ihan siksi, että teos on ranskaksi ja kieltä osaamattomana en oikein kokonaisuudesta saa kiinni. Jo silkkojen kuvien katselu meinasi kyllä ajoittain koetella rajoja tällaisellekin seksipositiiviselle, ei-aivan-untuvikolle yksilölle.

Ulysseksessä ollaan kuitenkin paljon harmittomammilla vesillä. Pichard oli tehnyt jo tässä vaiheessa suht paljon yhteistyötä käsikirjoittaja Jacques Lobin kanssa, ja tämä sarjakuva on heidän tulkintansa Odysseiasta. Tai oikeastaan sen ensimmäisestä puolikkaasta. Valitettavasti toinen osa ei pakettiin kuulunut, joten pääsin näkemään Lobin ja Pichardin tulkinnat vain jumalista, kykloopista, Kirkestä ja seireeneistä. Eipä sillä, eiköhän se jutun juju tullut selväksi. Alkuperäistarinan suhteen on otettu vapauksia, kuten scifielementtien lisääminen Olympoksen jumalten ympärille, ja Homeroksen liittäminen Odysseuksen porukkaan ihmettelemään miehistön vaiheita. Ja toki luova vaatesuunnittelu, joka sallii ns. maximum boobagen joka tilanteessa. Pichardin tavaramerkki, eli uhkeat naishahmot ovat vahvasti läsnä, mutta muuten kuvituksesta ei ole kauhesti kotiin kirjoitettavaa. En tiedä, onko se tussaus vai väritys vai mikä, mutta osa ruuduista näyttää lähes tökeröiltä, varsinkin alkupuolella tarinaa. Toisaalta, ei tällä sarjakuvalla mitään erityisiä taiteellisia vaatimuksia olekaan. Haluttiin Odysseia jossa on tissejä, ja saatiin Odysseia, jossa on tissejä. Turha valittaa muusta.

Jostain syystä Psychorockia lukiessa alkaa soimaan päässä Kissa-yhtyeen Valonnopeudella-biisi

Astetta vaikeammin seurattava juoni on toisessa saman tyylilajin sarjakuvassa, brasilialaissyntyisen Sergio Macedon Psychorockissa. Lyhyisiin, hyvin irrallisiin episodeihin jakautuva scifiooppera kertoo korkeamman tietoisuuden etsimisestä, jonka keskiössä ovat avaruudessa matkustavat Astryd ja Keldryc. Psychorockin nimi ja kansi ovat jopa jossain määrin harhaanjohtavia, sillä meininki on pääosin ihan helvetin hippiä, alkaen hahmojen ulkonäöstä ja päättyen siihen, että kosmista kollektiivista tietoisuutta kohti pyritään jollain henkisellä elevaatiolla. Ehkä absurdein on alkutarina, jossa tulevaisuudessa elää fiftarirokkareita, joita avaruushipit houkuttelevat rock-konsertilla aivopestäviksi, tai jotain. Psychorockin juoni on todella happoinen eikä siinä ole mitään järkeä. Mutta ei sillä ole väliäkään. Ihmiset ovat jälleen kerran kauniita, ja suuren osan ajasta alasti. Tässä sarjiksessa ei sentään olla silkalla tissidieetillä, vaan tasapuolisuuden nimissä myös kikkelit ovat edustettuina. Macedon tyyli on Richard Corbenin koulukuntaa höystettynä vahvalla airbrush-estetiikalla. Tällaisena retrofuturistisena tunnelmointina Psychorock viihdyttää kyllä kestonsa ajan. Asusuunnittelu on tässä niin typerän upeaa, että senkin voimin sivuja jaksaa kääntää. Minkä keinon Macedo keksii seuraavaksi pitää tissit esillä, jos täysalastomuus ei kuitenkaan ole jatkuvasti vaihtoehto? Toki loppua kohti harmitus hieman kasvaa, kun tajuaa ettei tästä juonesta saada järkevää kokonaisuutta enää millään. Toisaalta siinä kohtaa voi viimeisetkin teeskennellyt rukkaset “lukemisesta” heittää naulaan ja tykitellä verkkokalvot täyteen tätä höttöä.

Eikä siis pidä käsittää väärin. Kyllähän Metal Hurlant / Heavy Metal on ollut aikanaan erittäin ennakkoluuloton julkaisualusta, jossa moni visionääri on saanut töitään suuren yleisön tietoisuuteen. Mutta yhtä lailla se on myös suuren osan ajasta ollut hyvin rehellistä b-luokan roskatavaraa, jonka myynnit on tehty ihan jollain muulla kuin kunnianhimoisilla taidevisioilla. Minun ei varmaan tarvitse enää muistutella, että Hyllyy on seksipositiivisuuden lisäksi myös b-roskapositiivinen, joten tätä ei pidetä minkäänlaisena miinuksena. Suurin Ulysseksen ja Psychorockin kompastus on, että ne eivät ole kovin hauskoja. Enkä siis tarkoita, että tarvitsisi vitsailla, mutta kun pöhlöä tavaraa tehdään rakkaudella, niin se herättää myös iloa. Näistä sarjiksista sitä fiilistä ei ihan kamalasti välity. Psychorock huvittaa pari kertaa, Ulysses harvemmin. Tissiscifin mittapuulla väittäisin siis, että parempiakin tyylilajin edustajia on tullut vastaan, mutta kyllä minulla sellainen paikka näille sydämessä on, että vähän kehnompikin tissiscifi päivää aina parantaa. Tässä kohtaa kahden sarjiksen nauttiminen oli ehdottomasti oikea ratkaisu, niin on taas kiintiö täynnä hetkeksi aikaa.

Tässä ehkä 70-lukulaisin mahdollinen sivu sarjakuvaa

Arvosana: 62/100

Ulysses / Psychorock
Jacques Lob, käsikirjoitus (Homeroksen pohjalta) – Georges Pichard, kuvitus / Sergio Macedo, käsikirjoitus ja kuvitus
64 sivua / kirja
Heavy Metal
Hinta vaikea sanoa, netissä löytyy kappaleita 15-20 € kappalehintaan mutta saatavuus on heikko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s