Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
En tiedä, mistä se johtuu, mutta vanhat sarjakuvat ovat minulle paljon ajatuksiaherättävämpi linkki menneisyyteen kuin vaikka vanhat leffat tai kirjat. Se on sikäli outoa, että sarjakuvat ovat usein vähemmän aikaan sidottuja kuin muut taidemuodot. Ei mikään Krazy Katissa alleviivaa, että se on sata vuotta vanhaa sarjakuvaa, eikä EC:n vanhoissa pulplehdissä erityisesti korostu, että toisesta maailmansodasta ei useassa tapauksessa ollut kymmentäkään vuotta. Mutta jotenkin päädyn vanhojen sarjisten kohdalla usein miettimään, millaisissa olosuhteissa niitä on tehty, mitkä nykypäivän itsestäänselvyydet olivat vielä odottamassa tapahtumistaan. Ehkä juuri sarjakuvien rajattu, todellisuudesta irrallinen maailma ja sen näennäinen ajattomuus auttavat samaistumaan sarjakuvien tekijöihin. Tällaisista ajatusleikeistä on iloa silloin, kun vanha sarjakuva on paitsi kiinnostava reliikki, myös selkeästi juuri reliikki. Agentti X-9:n ensimmäiset seikkailut 1930-luvulta ovat juuri tällaisia. Dashiel Hammettin ja Alex Raymondin sarjakuvaa ei voi oikein lukea nykypäivänä silkkana sarjiksena, vaan ajallinen konteksti on välttämätön, jotta se pysyisi mielenkiintoisena.
Lehtikeisari William Randolph Hearst, tunnettu sarjakuvien ystävä ja gigamiljonääri, halusi 1930-luvulla haastaa sarjakuvien ykköspaikan napanneen Dick Tracyn. Muodissa olivat kovat dekkarit, ja niiden ykkösnimi oli rikosnovellien ja -romaanien uudistaja Dashiel Hammett. Hearstin onneksi Hammettille useiden etsivien tavoin maistui myös viina, ja siksi palkallinen pesti sarjakuvakäsikirjoittajana kiinnosti, vaikka mainetta olisi ollut ehkä enempäänkin. Kuvittajaksi haettiin nuori lupaus, juuri ensimmäisen oman sarjansa Flash Gordonin esitellyt Alex Raymond. Agentti X-9 esitellään ensimmäisessä tarinassa melkoisena mysteerinä, nimettömälle agentuurille työskentelevänä nimettömänä rikosmurskaajana. Jostain kumman syystä hän tosin kiinnostuu sitten yksittäisten porhojen murhayrityksistä ja perintökiistoista, joiden ei luulisi valtionvirastoja paljon liikuttavan. Onneksi taustalta löytyy kuitenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja kultaryöstöjä, muuten olisi X-9:llä ollut ehkä selittelemistä.
Jalavan 1984 julkaisema kirja sisältää kaksi tarinaa. Leijonaosan ahmaisee X-9:n ensimmäinen seikkailu, ja sen jälkeen jäähdytellään hieman myöhemmin ilmestyneellä Egyptiläisten jalokivien tapaus -tarinalla. Tarinat ovat alun perin ilmestyneet sarjakuvaformaateista typerimmässä, eri rivi kerrallaan sanomalehden sivuilla. Tässä muodossa ilmestyminen on toki ollut merkittävää sikäli, että sarjakuville ovat altistuneet kaikki sanomalehtien lukijat. Kukapa ei tuntisi Modesty Blaisea, Rip Kirbyä (myös Alex Raymondin luomus!) tai Mustanaamiota? Mutta jos ollaan ihan rehellisiä, niin aivan paskaahan tällaisia sarjiksia on lukea, lehdestä tai kansiin kootusti. Sarjan rytmitys on jatkuvasti aivan typerää, ruutujen välissä tapahtuu puolet tarinasta, kohtauksia katkotaan ja siirtymiä tehdään varoittamatta ja selittäminen siitä missä milloinkin ollaan on jatkuvaa. Juonet täytyy tukottaa täyteen käänteitä ja hahmoja, jotta jokainen ruuturivi sisältää jotain lukemisen arvoista, mikä johtaa siihen, että tarinat menettävät lukiessa hyvin nopeasti merkityksensä.
Tämän mielessä pitäen ei liene yllätys, että Hammettin käsikirjoitus ensimmäisessä tarinassa on varsin koukeroinen, ja käänteitä on pakattu sivuille melkoinen määrä. Ensin on paikallisen pohatan murha, mutta hyvin pian myös kuolleeksi luultuja sukulaisia, merirosvousta, kaksoisidentiteettejä ja ties mitä. Ja vanhalle tavalle uskollisesti asia ratkeaa 80 sivun jälkeen kahdessa viimeisessä ruudussa. Hahmojen nimissä ja kasvoissa on muistamista, kun persoonat ovat lähinnä tasoa hyvis-pahis-en osaa sanoa. Alex Raymondin kuvitus pysyy perässä, mutta sanotaanko nyt vaikka niin, että toiminnallisen sarjakuvan kerrontatekniikoiden kehitys oli vielä vaiheessa. Raymond itse tunnetaan monen kerrontatavan kehittäjänä ja uudistajana, mutta tämän uran alkuvaiheen tuotoksen kohdalla ollaan vielä aika kankeissa toteutustavoissa. Hieno esimerkki on kohtaus, jossa hahmot ensimmäisessä ruudussa toteavat että nyt pelastautumiseen tarvitaan laskuvarjohyppy, ja seuraavassa ruudussa kyseinen hyppy on jo kunnialla suoritettu. Millainen valopää jättää sen itse hypyn näyttämättä? Hahmot ehtivät tarinassa kyllä jutella toisilleen ja ihmetellä rikoksen jälkiä, mutta toiminta rajoittuu muutamiin nyrkiniskuihin ja satunnaiseen kaahaukseen. Tuohon aikaan Raymondin tyylikseen valitsema realistinen sarjiskuvitus oli melko vallankumouksellinen idea, mutta näin nykyajasta luettuna huomio kiinnittyy lähinnä ilmeettömyyteen ja kankeuteen.
Ja haluan korostaa, että tällä ryöpytyksellä en yritä väittää X-9:ä absoluuttisen huonoksi sarjakuvaksi. Yritän vain sanoa, että jos sitä lukee kaiken sitä seuranneen 90 vuoden kehitykseen tottuneena, niin melko tahmaista tervanjuontia voi olla tiedossa. Olisi ihan puhdasta itsepetosta väittää, että X-9 kulkee yhtä hyvin kuin vaikkapa Will Eisnerin vain parikymmentä vuotta myöhemmin synnyttämät Spirit-tarinat. Ei kulje, melkoista säntäilyä, poukkoilua ja vapaa-assosiointia on tämän kirjan sisältö. Kiinnostavuus sarjakuvaan tulee sen ajasta, mafioiden värittämästä, modernisoituvasta Yhdysvaltojen valtiosta jossa viihde alkoi vakiinnuttaa paikkaansa kulttuurin muovaajana, ja viime vuosisadan päätapahtumista suuri osa oli vielä tapahtumatta. Miettiä, millaista näitä tarinoita on ollut seurata sanomalehdistä päivästä toiseen, kun vaikkapa film noir -dekkarit ja niiden kliseet olivat vielä laajalti syntymättä. Siitä syntyy X-9:n kiinnostavuus ja puhuttelevuus, sekä ainakin minulle syy lukea sitä vielä näin vuonna 2022. Muutoin X-9:n varhaiset seikkailut ovat lähinnä esimerkki siitä, mistä näidenkin genrejen kanssa on aikanaan liikkeelle lähdetty.
Arvosana: 60/100
Salainen agentti X-9
Dashiell Hammett, käsikirjoitus – Alex Raymond, kuvitus
96 sivua
Jalava
Hinta Suomessa tälle painokselle 20-30 €, saatavilla vain käytettynä. Hammettin ja Raymondin X-9 -tarinoita on koottu myös useisiin muihin painoksiin.
Sarjakuva kaupan
Jalavan Sarjakuvan Mestareita -kokoelma antikvariaateissa
Englanninkielinen kokoelma X-9-tarinoista vuosilta 1934-1936
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Salainen Agentti X-9 – Enemmän historiantunti kuin sarjiselämys”