Arvio: Alien – The Illustrated Story

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Olen nyt jo parin kuukauden ajan käynyt läpi hiljattain kuolinpesästä hankkimaani sarjiskokoelmaa, ja se on sytyttänyt intoa bloggaamiseenkin tavalla, jollaista en ole hetkeen tuntenut. Suurimman osan kirjoista valikoin ostonippuun tiedetyn tai oletetun laadun perusteella, mutta osa tuli pakettiin melkoisella tuurillakin. Yksi sellainen oli Alien – The Illustrated Story. Lähtökohtaisestihan elokuvien sarjakuvasovitukset eivät ole olleet millään tavalla kiinnostava sarjisten alagenre, vaan kyseessä on useimmiten melkoisen sieluton rahastustuote. Tämän kirjan kohdalla huomion kiinnittivät kuitenkin laadukkaiksi tiedetyt tekijät Archie Goodwin ja Walt Simonson, sekä toki se fakta, että kokoelman olin jo tässä kohdin ehtinyt tunnistaa ylipäätään hyvällä maulla kerätyksi. Kannatti luottaa vaistoihinsa tässä kohtaa, tämä Alien on nimittäin paitsi yleisesti tunnustettu “siksi onnistuneeksi sarjis-leffa-sovitukseksi”, myös oikeasti hyvä esimerkki laadullisella kunnianhimolla tehdystä mainstream-sarjiksesta.

Alienin juoni lienee monelle tuttu: galakisenvälistä rahtialusta ohjastava miehistö saa tehtäväkseen laskeutua tuntemattomalle planeetalle tutkimaan sieltä tulevaa signaalia. Paikalta löytyy alieninmunia, ja pian miehistö taisteleekin elämästään aluksen syövereissä xenomorphin napsiessa heitä saaliikseen yksi kerrallaan. Alien-elokuva on ennen kaikkea klaustrofobinen kauhutarina ja sarjakuva seurailee tarinaa pääosin samassa hengessä. Sarjakuva ja Ridley Scottin leffa ovat olleet aikanaan työstössä samanaikaisesti, mikä johtaa ilahduttavasti siihen, että tarinaa on tulkittu hieman eri tavoin. Goodwin ja Simonson ovat saaneet visuaaleihin osviittaa tuotannon still-kuvista ja raakamateriaalista, mutta heidän tulkintaansa ei ole silti rajoitettu elokuvan ehdoilla. Tämä on ehdottomasti sarjakuvan vahvuuksia.

Archie Goodwinin käsikirjoitustaidot, joita Hyllyyssä on arvostettu aiemminkin, tulevat Alienissa esiin ennen kaikkea siinä, miten 64-sivuinen sarjistarina tuntuu sisältävän tarinasta kaiken oleellisen ilman kompromisseja, vaikka sivumäärä on elokuvan mittaan verrattuna kovin rajallinen. Tarinan rytmitys ja painopisteet ovat erinomaisesti valitut, etenkin ensimmäisen kolme neljännestä. Loppupuolella silmukan kiristyessä käänteet alkavat tuntua hieman kiirehdityiltä, eikä jokaista aksenttia tule jäätyä tunnelmoimaan ihan toivotulla tavalla. Tämä on toki lukijankin vastuulla, eihän kukaan sivuja pakota tietyllä tahdilla kääntämään. Mutta suurimman osan tarinasta sarjakuva rullaa upean toimivasti, eikä loppukaan pahasti kompastele, onpahan vain hiukkasen irrallisemmalta tuntuva osuus muuten virheettömässä toteutuksessa.

Walt Simonsonin kuvitus on myös erittäin vahvasti tehtävänannon tasalla. Se ei ole elokuvan visuaalisuuteen hirtetty, mutta kertoo saman tarinan sarjakuvataiteen ehdoin. Suurille sivuille mahtuu paljon tapahtumia, ja muutaman splash-sivun tai aukeaman käyttö lisää tarinaan majesteettisuutta ja tunnelmaa, jota elokuvan teknisillä ja rahallisilla rajoitteilla ei ole ollut mahdollisuutta saavuttaa. Xenomorphien valtaama avaruusalus näyttää kunnioitusta herättävältä, ja väkivaltaan on saatu ihan eri tason graafisuutta kuin leffassa. Legendaarinen chestbuster-kohtaus, joka nykyvinkkelistä leffassa näyttää ehkä eniten vanhentuneelta, on sarjakuvassa erittäin brutaali ja hieno visiointi siitä, mitä Scottkin olisi elokuvassa halunnut saavuttaa. Toisaalta sarjakuvan heikoin kohta, eli kauhutunnelman puuttuminen, johtuu samasta syystä. Elokuvan kuumottavuushan johtuu siitä, ettei xenomorphia juuri ruudulla näy, vaan siitä nähdään ennen loppua vain osia ja välähdyksiä pimeässä. Sarjakuvassa örvö pamahtaa ruudulle paljon aiemmin, mikä poistaa tarinasta osan sen jännitteestä, valitettavasti.

Yksi hauskasti sarjakuvassa korostuva tulkinta on myös se, kuinka Ripley ei oikeastaan nouse missään kohtaa tarinan päähenkilöksi. Hän on kyllä elokuvan tavoin se, joka koettelemuksesta lopulta hengissä selviää, mutta hänen rooliaan ei missään kohtaa erityisesti korosteta. Tämä tuo tarinaan erilaista sävyä, ja kerronnassa korostuvat elokuvaa enemmän esimerkiksi sivujuonet aluksen mekaanikkojen tyytymättömyydestä epätasa-arvoiseen asemaansa, tai miehistön väliset konfliktit siitä, miten sääntöjä pitäisi poikkeustilanteissa tulkita.Tämä kaikki korostaa sitä, miten Alien-sarjakuva kertoo kyllä saman tarinan kuin elokuva, mutta taiteellisena tulkintana se on oma tarinansa, joka rikastaa elokuvaa eikä pyri toisintamaan sitä.

Tämä on varmaan myös tuosta hommaamastani sarjakuvapaketista yksi tuurilla arvokkaimpia julkaisuja. Heavy Metalin julkaisema alkuperäispainos, joka tämä on, liikkuu Ebayn ja Amazonin pikaselauksen perusteella jossain 40 ja 100 dollarin välillä. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, vaan stoori on painettu kymmenisen vuotta sitten uudestaan ja sitä saa itselleen hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Jos siis haluatte todistaa poikkeuksen siihen sääntöön, jonka mukaan sarjisadaptaatio elokuvasta on ajanhukkaa ja varma pettymys, kopatkaahan Alien jostain haltuunne. Tässä ei ole keksitty pyörää uudestaan tai ruvettu taiteilemaan, vaan on kerrottu tarina tiedolla ja taiten niin kuin kaksi piinkovaa ammattilaista sen voivat kertoa.

PS. Eniten lukemani sarjisadaptaatio leffasta on lapsuudessa sarjishyllystä löytynyt Batman Forever -versiointi. Sen voisi joskus kakan ja kikatuksen nimissä koittaa kaivaa käsiinsä, ja katsoa miten oikeasti semikamala toteutus vertautuu tähän laatupakettiin.

Arvosana: 81/100

Alien – The Illustrated Story
Archie Goodwin, käsikirjoitus (Dan O’Bannonin ja Ronald Shusettin alkuperäisen tarinan pohjalta) – Walt Simonson, kuvitus
64 sivua
Heavy Metal
Hinta Suomessa 12-15 € (uusi painos)

Sarjakuva kaupan

Adlibris

4 vastausta artikkeliin “Arvio: Alien – The Illustrated Story

  1. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen arvostelu. Ainoa elokuvasarjakuva minkä olen lukenut taitaa olla Disneyn Hiidenpata -elokuvasta tehty sarjakuvasovitus. Lukemisesta on tietysti jo vuosikymmeniä aikaa, mutta luulen että sekin sarjakuva voi olla jonkinmoinen poikkeus sääntöön ja olla peräti parempi kuin itse elokuva. Katselin nimittäin elokuvan vihdoin tässä ihan viime aikoina, ja voi jukranpujut, että osaa olla surkea leffa. Ihan syystäkin on Disney pyrkinyt vaikenemaan Hiidenpadan kuoliaaksi. 😦

    Liked by 1 henkilö

    1. Tattis, mukava että maistui! Mä en ole Hiidenpataa lapsuusvuosien jälkeen katsonutkaan. Silloin muistan siitä ihan nauttineeni, mutta ehkä se oli sitä että se oli niin erilainen kuin muut sen ajan Disney-leffat. Mutta tämän perusteella kannattaakin ehkä jättää se muistoihin eikä mennä pilaamaan hyvää jälkimakua. Oliko sarjis tehty ihan sarjakuvaksi, eikä sillä kamalalla ”otetaan frameja elokuvasta ja laitetaan niihin puhekuplat päälle” -tyylillä?

      Tykkää

      1. Se on tehty sarjakuvaksi ja näyttää nykymittareillakin yllättävän hyvältä. Tosin tuskinpa se nyt sarjakuvallisilta ansioiltaan ihan hirveän korkealaatuinen oli, mutta luulen että tässä tapauksessa tapahtumien tiivistäminen on tehnyt sarjakuvalle hyvää, elokuva nimittän laahasi yllättävän paljon muiden ongelmiensa lisäksi. Toki lukemisesta on ikuisuus, joten hieman hatarilla muistikuvilla tässä mennään.

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s